maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ostos reissu Ikeassa

Viikonloppuna oltiin nuorimman tytön kans kahdestaan, ko muut
olivat lentopallon merkeissä. Täällä on ollut ihan
mielettömät ilmat, aurinko paistanut ja ollut lämpöasteita, taitaa
koko Suomea suosia nyt kelit :)
Näkee, että kevät on tullut ko ihmiset "mönkivät talvipesistään", ihmisiä lenkkipoluilla,jäällä kävelemässä ja hiihtelemässä.Ihmiset ovat jotenkin iloisempia ja pirteitä.
Itelläkin tuli viikonloppuna ulkoiltua, käytiin naapurin rouvan kanssa parin tunnin kävelylenkkejä ja eilen sitten jopa juostiin
välillä eli kävely-juoksu lenkki. Tarkoitus aloittaa juoksukausi, vähän sen mukaan mitä selkä kestää....fiilis pohjalla mennään.

Iltasella ko aurinko ei enää lämmittänyt, niin lähdettiin naapurin rouvan kanssa käymään huvikseen vielä Ikea kierros.Lenkkikengät ja kotiasu vaihtui vähän siistiinpään asuun.Hain pitkästä aikaa kaapista jakun päälle ja minusta lyhyet jakut sopivat hyvin farkkujen kanssa. Otin muutaman kuvan asusta ja vaatteet ovat edelleen vanhoja eli ostolakko on pitänyt ja PYSYY!


Tämän HM-jakun olen ostanut muutama vuosi sitten ja tässä oli
kivat yksityiskohdat kyynärpäitten kohdalla eli mokkaset ns.vahvikkeet.


Jakku on pikkasen tyköistuva ja malliltaan lyhyt. Tykkään myös jakun väristä ja kuosista.

Farkut ovat Espiriltä ja ovatki vanhat ja kuluneet, eikös nyt ole muotia kuluneet ja resuset farkut? :) Näissä oli kivat vetoketjulla olevat taskut.


Housuissa on hauska leikkaus sivussa.


Cubuksesta ostettu iso harmaa huivi.



Ten Pointsin nahkakengät jalkaan, vielä täällä ei ihan lenkkari kelit. Meillä kyllä nuoriso pitää kesät-talvet Conversseja jalassa.
Ite on sen verran kylmäkalle, etten tarkene.







Police merkkiset lasit päähän, että näkeekin jotain.Ovat väriltään tumman ruskeat. Nämä onkin minun suosikkilasit.Kaapista löytyy kolmet eri lasit ja on kiva välillä vaihtaa laseja asun mukaan.



Vielä peili selfie :)

Löysinhän mie Ikeasta jotain ja vielä sellaista mitä olen jo kauan ettinyt, siitä sitten myöhemmin :)

Loppuviikosta on luvattu vierasmakkarin sängynpääty tuoda, joten pääsee sitä sitten viimeisteleen. Nyt suuntana apteekki ja pääsiäisaskartelua luvassa, joten siitä varmaan seuraavaksi :)

Nähdään, kuullaan vai miten sen vois tässä ilmassa :)

Päivi S

4 kommenttia:

  1. Kiva tuo takki ja kengätkin on just minun makuun :D
    Mitäs sieltä ikeasta löytykään :) ?

    VastaaPoista
  2. Joo mie kans tykkään jakusta, saa vähän siistimmän ilmeen ko farkut jalassa :). Saappaat on kyllä yx lempparit, niin lämpimät ja hyvä kävellä. Pitää laittaa Ikea reissusta sitten tässä päivitys, ko olen kasannut ...pidän "jännityksessä", heh :)

    Muuttuvakotini.Päivi s

    VastaaPoista
  3. Kivan näköset vaatteet!
    Voi, että mulla on kanssa kauhea halua päästä Ikeaan, en ole käyny pitkiin aikoihin ja kaikenlaista tarttis:)
    Aurinkoista päivää Päivi<3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sari ja on kiva nähdä tuttujakin täällä :) :) :)
    Hyvää kevättä sinne <3

    Muuttuvakotini Päivi s

    VastaaPoista