Yhteistyö

perjantai 23. tammikuuta 2015

10- vuotta huonekalusuunnittelua

23.1.2015

Yksi lempi sisustussuunnittelijoistani on Kirsi Valanti, joka on tehnyt hienon uran sisustussuunnittelijana ja kalustesuunnittelijana. Asuntomessukohteita mitä hänellä on ollut, niin monesti hänen suunnittelemat kohteet ovat olleet suosikkejani. Pidän hänen modernisesta ja harmonisesta tyylistä. Nyt tulee tänä vuonna kuluneeksi 10- vuotta, kun hän aloitti kalustesuunnittelijana ja onnea siitä Kirsille!

 Otin netistä hänen kirjoituksestaan kopion  teillekkin luettavaksi :)

Itelle on päätynyt hänen suunnittelema lähellä tv-taso, johon olen ollut tyytyväinen. Muitakin hänen suunnitelmia huonekaluja ottaisin mielellään kotia :) Lähellä sarjan vitriinikaappi on ollut yksi suosikkini ruokailutilaan säilytyskaapiksi. Sekä hänen kaunis suunnittelema nojatuoli ja rahi.

Ensiksi alla Kirsi Valantin kirjoitus.




Ne arvot jotka vuosituhannen vaihteessa asetettiin toiminnan perustaksi, ovat vuosien varrella jalostuneet ja tarkentuneet. Haluamme tarjota Suomessa huolella valmistetun malliston, josta voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeen mukaan uniikkeja huonekaluja.

Minulle huonekalusuunnittelun lähtökohta on aina ollut asiakkaiden tarpeiden täyttäminen, suurin osa huonekaluistani on saanut alkunsa ihmisten konkreettisesta tarpeesta osana sisustussuunnittelua. Haluan että Valanti-huonekalu tuntuu ja näyttää jo piirustuspöydällä tutulta, jatkaa sitä tarinaa mitä on nyt jo kymmenen vuotta kerrottu.

Kiitos kuluneista vuosista, toivotaan vielä monta tulevaa!

KIRSI VALANTI




Lähellä tv-taso



Kuva otettu syksyllä 2014.

Kuva olohuoneesta, jossa on lähellä tv-taso. Valantin huonekaluissa on hyvä se puoli, saa mittatilaustyönä. Meilläkin on ovi- aukot lähellä, joten syvyyttä piti miettiä tarkkaan, ettei tule ns. kulkureitille. Yksi kriteeri oli, halusin kaikki johdot ja laitteet piiloon . Joten johdoille/tuuletukselle teetettiin aukot. Laitteet saa piiloon kun ei käytetä, kippi luukkujen taakse. Keskellä on kaikki tarvittavat laitteet ja sivu- ovissa säilytän valokuvia ja lasiesineitä yms. 

Huonopuoli valkoisissa kalusteissa on, kun kippiluukku on alhaalla jatkuvasti, niin se lähtee kellastuun :(. Ei saa luonnonvaloa, pitäis välillä viedä päivänvaloon. Näin sanottiin tehtaalta, kun kyselin tästä. Olen tämän huomannutkin, kun vierasmakkarissa on sivupöytä, jossa tason päällä kirjoja. Pölyjä pyhkiessään huomaa kun nostaa kirjat pois, niin niitten kohdalta valkoinen maali on kellastunut. Harmillista :( Olen yrittänyt aina muistaa, kun ei katsota televisiota, niin lunkka laitettaisi kiinni.

Tässä pari suosikkiani


Onni nojatuoli



Lähellä kaappi



Tykkään näistä kahdesta oikeastaan siksi. Nojatuoli kuitenkin kevyt ja muhkea. Kaappissa sama muotokieli kuin tv-tasossa, leveät kehykset ja moderni muoto. 


Onko sinulla suosikki Valantin huonekalua?


Nyt pieni tauko blogin kirjoittelussa, joten hyvää viikonloppua kaikille :) Käykää sillä välin lukemassa vanhoja bostauksiani :)


Huomasin Esikatselussa, että viimeiset tekstit jostain syystä vasemmalla reunalla. Kirjoittaessa ihan ok...en tiedä nyt syytä? No, tällainen ulkomuoto tällä kertaa .

Päivi S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti