Viikonloppu meni omalta osalta hyvin. Olen nyt ollut tasan viikon karkkilakossa ja yrittänyt nyt muutenkin välttää sokerin syöntiä. Yritän nyt pari viikkoa etten syö makeaa eli kaksi viikkoa on nyt kieletyllä listalla karkit, keksit, jätskit yms. herkut. Yritän päässä tästä ikuisesta sokerikoukusta eroon.
Ihan totaaliselle herkkulakolle en ala, mutta karkista nyt yritän päässä eroon.
Olin ennen joulua melkein vuoden karkkilakossa. Kunnes ennen joulua lakko loppui. Aluksi söin ihan maltillisesti vain lauantaisin eli ns. järkevästi. Nyt vain meni siihen pisteeseen, että perjantaina hain kirjaimellisesti sen kilon irtokarkkipussin ja mussuttelin sitä sitten perjantaista sunnuntaihin. Viikko aikaa sunnuntaina kun tulin jumpalta, iski taas kauhea karkin himo. Irtokarkkeja oli enää vain muutama kipossa ja eikö kauppaan ostaan lisää. Sunnuntaina niitä sitten pistelin poskeen ja lopussa ei enää nekään maistuneet miltään.Maanantai aamut aloitin ns. sokeripöhnässä ja pieni morkkis päällä.
Maanantain uusi alku
Viikko aikaa maanataina heitin kaikki karkit kotoa roskiin ja tiistaina kävi töissä myös Polly karkkipussille. Karkin syöntiä oli siis myös töissä :(.
Nyt siis viikko menty ilman herkkuja ja ei kauheasti ole tehnyt edes mieli.
Töissä kun olen ollut, niin olen syönyt hedelmiä karkin sijaan.
Töissä syön aina lämpimän ruoan ja muutenkin syön säännöllisesti 3-4 tunnin välein eli karkeilla en ole korvannut aterioita tms. Viime kesän kertyneet 4-5 kiloa eivät ole lähteneet, vaikka liikuntaa olen lisännyt. Aina olen saanut syödä ihan reilusti ja ei ole pahemmin tarttenut katsoa mitä syö. Nyt huomaa, että kun ikää on tullut niin eipä enää kestäkkään eli aineenvaihdunta on tehnyt tepposen. Eipä siis haittaa, jos muutama kilo tippuu karkkilakon myötä ja viime kesän farkutkin istuis paremmin jalkaan.
Puhun siis lakosta, koska vannomatta paras etten koskaan söisi karkkia.
Viikonloppuna mentiin näillä herkuilla.
Onko siellä muita sokerikoukussa olevia?
Ite uskon, että tämä on enemmän naisten ongelma kuin miesten.
Ite luin vähän ohjeita netistä miten pääsee tästä koukusta parhaiten irti ja muutama asia pisti silmään.
- Älä lopeta pikkuhiljaa. Aina kun syöt sokeria, jatkat sokerikoukkua. Lopeta siksi sen syöminen samantien. Jo viikossa saat sokerihimon katkeamaan sillä siinä ajassa kehon greliinhormoni taso normalisoituu.
- Sokeri voi pilata ihosi eli vanhentaa ihoasi.
- Lisää liikuntaa. Silloin keho tuottaa hyvän olon hormoneja kuten endorfiineja ja serotiinia. Niitä syntyy sokeria syödessä eli kokeile saada hyvän olon tunteet jatkossa liikunnasta.
Tsemppiä kaikille jotka kamppailevat sokerikoukusta pääsemisen kanssa!!!
Nyt pyyhkimään pölyt ja luutuamaan lattiat. Eilen imuroin, ettei jää tälle päivälle kaikki. Sen jälkeen taidankin suunnistaa ulos haravointi hommiin. Keitän kahvit ja nautin kauniissa aurinkoisessa säässä ulkona kahveet, jokohan se kesä tulee vihdoin tännekkin. Toivon niin :)
IhaInaa maanantaita sinne ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!!
<3
Mukavaa alkanutta viikkoa. Joo kyllä on muitaki sokerikoukussa olevia 😫. Olin kans karkki/herkkulakossa, mutta on ryöstäytyny taas käsistä. 😥 Sinun innoittamana aloitan nyt just uuestaan. Kiitos.😃
VastaaPoistaKiva kuulla, että sait kipinän aloittaa taas lakon :)
PoistaPakko itelläkin taas aloittaa, kun meni ihan överiksi. Tsemppiä meille koitokseen! Mie en pysty olemaan ihan herkuttomalla. Pakko saada kesällä jäätelöä ja joskus herkutella juhlissa :)
Tääläki yks herkkusuu, olin yli puoli vuotta karkkilakossa, mutta joululta aloin syömään ja samalla tiellä olhaan, oikein karkinhimo iskee välilä ja on pakko saaha suklaata tai irkkareita mutustella!!
VastaaPoistaMieki taian alkaa huomisesta ja sallin ittele jäätelöä silloin tällöin, en pysty kokonaan miekään olheen herkuitta :)
Ne on nuo hormoonit :) ko tuntuu välillä,että tekee niin mieli makeata. Nyt vain Sari niskasta kiinni ja lakkkoon. En miekään ilman herkkuja pysty olemaan. Jäätelöt suurta herkkua ja yritän nyt siinäkä maltillisesti pysyä :) Kesä ja jäätelö, mikä sen parempaa :)
Poista