Kesä on siitä ihanaa aikaa, kun luonnosta ja omasta penkistä voi kerätä kukkia ja laittaa erilaisiin maljakkoihin ja astioihin.
Koti on meillä aika pitkälti vaalea, mutta kesällä tuon väriä luonnonkukilla ja muutamalla värikkäällä tyynyllä. Kesällä muutenkaan ei sisustuksen suhteen tapahdu mitään isompaa. Siivoaminenki yleensä kesällä jää vähemmälle, enemmänki sitä kaappien tyhjentämistä ja putsausta.
Tämä kesä ollut siitä poikkeuksellinen eli monta reissua on vähän joka suuntaan. No, kotona kerkiää taas olla ja katsoa samoja nurkkia. Televisiotakaan ei ole pahemmin tullut katsottua ja eipä pahemmin vieroitusoireita ole tullut.
Kukista nautitaan nyt sisällä ja ulkona. Syksymmällä varmaan koti sisustetaan silloin tällöin kaupan leikkokukka valikoimalla ja erilaisilla yksinkertaisilla oksilla. Syksyllä koti varmaan tulee olemaan aika pitkälti syksyn väreissä, jotka ovatki lempi värejäni.
Äiti toi mulle Ikeasta pari kukkaa, jotka laitoin tähän Ikean purkkiin.
Aikaisemmin mulla oli purkissa kaksi viherkasvia Ikeasta, mutta toinen oli sen verran surkeassa kunnossa eli päätyi roskikseen. Laitoin toisen viherkasvin tähän lasiseen purkkiin ja keittiön pöydälle koristamaan. Saa nähdä kuinka kauan tämä pysyy hengissä, en nimittäin omista viherpeukaloa.
Viikonloppuna suuntana Helsinki ja Kuninkuusravit eli kopoti kopoti. Asuntomessuillakin haluttais lähteä käymään, saa nähdä miten tässä ehtii kun jo 13.8.2017 loppuvat messut ja täältä horna tuutista aina pitkä matkustaa.
Nyt lähden vaihtaan jumppa kamppeet päälle ja suunnistan pump tunnille, välillä yrittää tätä kroppaakin liikutella :) Seuraavaksi lupaan tehdä viimeisen reissu postauksen kesälomareissusta.
Eikö heikun keikun :)
Voi ystävä rakas, ei kesä vielä ole pitkään aikaa ohi vaan se on parhaimmillaan juuri nyt <3
VastaaPoistaTänään aamulla huomasin, kun postia hain että perkule taitaa olla farkut liian tukalat laittaa päälle ko täällä oli ihana keli jo aamusta eli kesä jatkuu <3
PoistaTänään kävin nimittäin töitten jälkeen ottamassa kuule talviturkin pois ilman saunaa :) ja olipa lämmin vesi. Uiskentelinki pitkään ja oli vielä ihanan lämmintä ko nousin sieltä poiski, ettei tarttenut heti vuorata itteänsä pyyhkeellä tai vaatteilla. Meillä Oona ja hänen kaveri vielä lähtivät uimaa, vaikka klo. jo 22.30. Pitää odotella, että tulevat uimasta niin lähteä sitten unten maille. Pus pus hali sinne <3
Minusta tuntuu että kesä on nyt parhaimmillaan. Aamulla on ihana tuoksu kun töihin lähtee, ehkä vähän kirpeä ilma mut silti niin upea.
PoistaKaunista sinulla kotona! Ja vielä on kesää jäljellä...
VastaaPoistaVoi kiitoksia Kristiina <3
PoistaSinulla kaunis nimi, minun toinen nimi on Kristiina ja vanhimmalla tytöllä on myös toisena nimenä Kristiina. Kulkee suvussa, mummi oli Hilja kristiina.
Mä ostin kans talvella saman kukan mikä sulla on viimeisenä kuvissa.
VastaaPoistaEnsin se kasvoi ja oli hyvänvoivan näköinen. En tiedä mikä tuli, piti loppujen lopuksi heittää kompostiin.
Luulin sitä helppohoitoiseksi, hoidinko liikaa ?? :)
Mieki talvella ostin kaksi noita ja luulin, että ovat helppo hoitoisia ja että saan ne pysymään hengissä. Mie varmaan kastelin väärin välillä, kun päältä kastelin??? Toinen kyllä hengissä. Mie olen niin surkea näitten kukkien kanssa. Peikonlehti nyt ollut pitkään hengissä, kun välillä vain muistan upottaa veteen :) Ihanaa viikonloppua sinulle Tuija <3
PoistaKauniita kuvia ja kukkia, toivoma, että kesä jatkuu vielä!
VastaaPoistaMieki heitin talviturkin muutama päivä sitten, mukavaa loppuviikkoa sinne <3
Kiitti Sari <3
PoistaYöllä tultu Kuninkuusraveista ja tämä päivä mennyt ihan maate. Huomenna arki koittaa taas :) Onneksi Oonalla alkaa koulu vasta 22.8 päivä ja samalla itelläkin tuntuu, että kesää on vielä jäljellä ko koulut eivät ole vielä neidillä alkaneet.