Parhain kirppari minusta Torniossa on Tositori. Kun käy usein, niin aina sieltä jotain kivaa löytää, joko kotia tai itselleen jotain päälle pantavaa.
Viikon kirppis ostokset on mm:ssa tämä iso kaunis pensseli, josta maksoin 5 euroa. Pensseli koristaa nyt olohuoneen pöudällä betonivadin päällä, tuo kivaa persoonaa sisustukseen.
Yllätin jopa itseni, ostin kesäksi tällaisia hempeän puuteriroosan värisiä puseroita kolme kipaletta ja yhden ns."oman värisen " beigen pitkähihaisen puseron. Näistä maksoin kaikista yhteensä vain 5.50 euroa. Ovat sopivan keveitä ja ei vie matkalaukussakaan paljoa tilaa.
Löysin myös kummitytön lakkiaisijuhliin kauniin mekon, jonka vein kaverille pienennyttäväksi.
Laitan myöhemmin mekosta kuvia, kun olen saanut sen. Mekosta en löytänyt muuta tietoa kuin lapun, että made in Finland. Myyjä sanoi, että on Vuokko Nurmesniemen mekko. Katoin netistä hänen suunnitelmia mekkoja, kuosi sekä mekon malli kyllä sopisi häneen. Mekko on musta valko raitainen. Mekosta maksoin 6 euroa eli todellinen löytö. Mekko on malliltaan sopivan rento ja käy muutenkin pitää kuin vain juhlissa.
Kesä tuli tänne kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sisällä ei ole tapahtunut oikeastaan mitään ihmeempää sisustuksen suhteen eli huonompia kelejä sitten odotellen. Enemmän on tullut nyt oltua ulkona kauniissa säässä ja tehty pihahommia sekä välillä grillattu sekä juotu kahvit ulkosalla. Piha on osaksi putsattu sekä eilen laitettiin lisää liuskekiviä autokatoksen sivulle ja tarkoitus jossain vaiheessa loputkin kivet laittaa maahan ja tehdä katoksen viereen pieni istuinpaikka, siihen paistaa nimittäin pitkään ilta aurinko. Välillä kun ollut tosi lämmin, niin en ole tehnyt kertakaikkiaan mitään. Nauttinut lämmöstä ja jäätelöstä sekä mansikoista.
Nyt kyllä paistaa aurinko, mutta kylmä pohjois tuuli antaa olla nyt luvan sisällä ja välillä pitää ohentaa sisällä pölykerroksia ja laittaa imurikin laulamaan.
Tilasin tässä taannoin verkkokaupasta mm:ssa tämän hienon pölyhuiskan, jolla saa pölyt kyytiä. Eikös olekkin style .)
Tänä kesänä pitää kyllä käydä ruotsin puolella ajelemassa, monen talon tien risteyksessä näkee loppis kylttejä eli pitää käydä kurkistamassa talon kirppistarjonnat.
Onko siellä tehty edullisia kirppislöytöjä?
Tosi hyviä löytöjä olet tehnyt :)
VastaaPoistaKaikki puserot vielä löyty samasta pöydästä :) Mekko on tosi kiva, olen ihan innoissaan kun saan sen. Oli vähän iso tuosta rinnan kohdalta. Mikä parhainta sain tosi edullisesti kaikki. Kirpparilta olen yrittänyt maltilla ostella vaatteita, ettei taas ole kaapit pullollaan vaatteita.
PoistaOI mitä löytöjä ja melkein salaa jopa olen kateellinen noista vaatelöydöistä (vaatehaukka haluaisi aina tehdä hyviä vaatelöytöjä itsekin). IHanaa kesää ihastus <3
VastaaPoistaTuuppas Nanni tänne, niin lähetään kierteleen kuule kaikki maailman kirppikset täällä :) Aattelin tänään taas ähteä katsastamaan kirppistarjonnan, jos löytäis jotain kivaa. Melkein päivittäin kannattaa käydä. Nuoret varsinkin myyvät tosi hyviä ja uusiakin vaatteita. Näitä puseroita ei kyllä monesti oltu päällä pidetty.
Poista