Yhteistyö

tiistai 23. lokakuuta 2018

Valinta mielenhäiriössä .)

Meillä on pieni sisustusryhmä facessa, jossa keskustellaan hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa sisustamisesta, huumoria unohtamatta. Siellä Mia heitti hauskan kysymyksen meille sisustajille.


Mikä sisustusidea/huonekalu/esine sinun menneisyydessä on niin karsea, että valinta on tehty vähintääkin mielenhäiriössä?

Modernisti Kotona  Kertun blogi juttua lukeneena ja tähän Mian heittämään kysymykseen päätin itsekkin tarttua. Kertun juttuun pääset tästä KLIK ja uskon että monelta löytyy samoja juttuja kuin Kertulla oli  vuoden -2000 alussa.






Kun eka kerran muutin omaan omistus asuntoon, mulla ei vielä ollut ns. vaikituista työpaikkaa. Olin tehnyt liikunnanopettajan sijaisuuksia aina vuoden kerralla ja tulot olivat epäsäännöllisen epäsännölliset. Mentiin monta vuotta onnellisesti vanhoilla sukulaisten saamilla ja lainatuilla huonekaluilla, matoilla sekä verhoilla, jotka värimaailmalta olivat kuitenkin hyvin vaaleita.

Muistan kun sain vuonna -96 vanhimman tyttöni, niin äityspakkaus sisälsi hyvinki värikkäitä vaatteita. Oli oranssia, keltaista, vihreää jne.
Silloin myös kotiin tuotiin  pikku hiljaa tekstiileillä  ja astioilla väriä. Keltainen oli silloin yksi lemppari väri, joka näkyi mm:ssa Iittalan teema astioissa ja uusi sohvakin kun ostettiin, niin se oli keltainen vuodesohva. Makuhuoneen seinätkin oli kellertävät ja ylhäällä kulki keltainen ruusu boordi. Keltainen sävy oli kuitenkin murrettu ja vaalea.

Yhdessä välissä teetätin paljon huonekaluja puusepällä, jotka olivat täyttä puuta ja puu petsattiin pyökin sävyiseksi. Oli klaffilipastoa, keittiönpöytää, tuolia, penkkiä, olohuoneen sohvapöytää jne.  Nämä palvelikin meillä useamman vuoden. Osa löytyy vieläkin, mutta osa on saaneet uuden valkoisen maalipinnan ja osan olen myynyt kirppareiden kautta. ( olohuoneen sarjapöytä on teetätetty puusepällä ja ovat olleet joskus mustan ruskeatkin, mutta nyt ovat olleet reilu 10 vuotta jo valkoisella maalilla).



(Vitran pikkupöydällä on tuotu olohuoneeseen pientä vaihtelua. Toinen sarjapöytä on viety varastoon).




Vuonna 2000 kun ostettiin tämä vanha rintamamiestalo ja alettiin remontoimaan. Halusin silloin selkeämpiä linjoja ja yksinkertaisuutta, mutta kuitenkin talon henkeen sopivia. Vaaleita pintoja, joihin on helppo tuoda väriä tekstiileillä ja muilla jutuilla. Tämä olikin silloin hyvä valinta, koska isompia remontteja ei ole tarvitsenut silloin tehdä. Paitsi wc- on remontoitu nyt toisen kerran kokonaan ja eteinen sekä kuisti saaneet isommat lattialaatat.




Pikku hiljaa taloa onkin sisustettu -50 ja 60 luvun huonekaluilla ja lampuilla,jotka ovat Suomalaista ja Tanskalaista designiä sekä sopivat myös talon henkeen. Uskon, että näistä on meille pitkään iloa ja näihin ei kyllästy.
Esimerkiksi  Ht-collection sohva on palvellut jo yli 15 vuotta ja malli vieläkin mielyttää silmää. Kangas vain alkaa istuintyynystä olemaan jo aika puhki ja sohva voisi olla pikkaisen pitempi, mutta vielä kitkutellaan vanhalla sohvalla muutama vuosi.


Jos jotain pitää keksiä, että mikä on niin karsea valinta ,että on tehty vähintäänki mielenhäiriössä? Hmmm...ei oikeastaan mikään ole niin karsea, ettei pystyis asumaan sen kanssa. Se oli sillä hetkellä hieno ja paras vaihtoehto sekä sopi meidän kukkarolle :)


Tietysti haaveilen jo uudesta keittiöstä ja uusista lattioista keskikerrokseen, ovathan ne palvelleet jo melkein 18 vuotta. Lattioissa materiaali ja väri ei miellytä. Joka trendinhän perässä ei voi mennä. Ennemmin niitä trendejä tuodaan piensisustamisella ja tekstiileillä. Yritän ostaa aina laatua, varsinkin huonekaluissa. Jotka palvelis useamman vuoden ja jopa vuosikymmenen. Onhan tämä ympäristönkin kannalta paras vaihtoehto ja niinhän sitä sanotaan, että köyhän ei kannata ostaa halpaa.























4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että teillä on monet kalusteet ja tyyli kestäneet vuosia! Sehän on parasta, jos pystyy tekemään pitkäikäisiä hankintoja – varmasti jokaisella joskus "lipsahtaa" myös virheostoksiin, mutta mitä vähemmän, sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla :)

      On myös tehty niin sanottu virheostoksiakin ja varsinkin vaatteissa, joita on jäänyt pitämättä. Yrittänyt nyt vain ostaa tarpeellista ja enemmän karsia tavaraa kuin vain ostella. Onneksi kierrättäminen on tullut monelle jo tavaksi :)

      Poista
  2. Tuo on hyvä ajatus ostaa laatua! Itse en aina raski siltikään ostaa. Ihanaa viikon jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatu kestää aikaa ja monesti on hintansa väärti. Kyllähän se aina isompi hankinta kirpaisee, mutta on iloa pitkään ja toivottavasti myös jälkipolvelle :) Samoin sinne ja vauh, huomenna perjantai. Olin kyllä jo tänään niin niin perjantaissa <3

      Poista