Yhteistyö

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018


Katsaus vuoteen 2018







Vuoteen 2018 on mahtunut monta kivaa reissua kotimaassa sekä ulkomailla. Yksi kiva reissu  oli maaliskuussa kun oltiin isolla porukalla Levillä ja äitikin pääsi vielä mukaan.






Oonan tankotanssin harrastuksen myötä olen kokenut hienoja hetkiä Helsingissä Tanssi Vieköön tapahtumassa, jossa neiti nappas ykkössijan  sekä viimeinen hieno reissu tehtiin  Oonan kanssa Floridaan  tankotanssin Mm-kisoihin, josta  nappas sijan 8 ennätyspisteillä. Florida reissussa saimme viettää myös samalla muutaman päivää lomaa, joka tuli meille kummallekin ns. tarpeeseen.





Vuosi on ollut myös surullinen ja raskas. Tätini kuoltua, tyhjensimme kesällä  tätini asunnon serkkujen  ja siskoni kanssa. Pari viikkoa sitten tyhjensimme äidin vuokra-asunnon siskoni ja veljen vaimon kanssa, sekä samalla veimme äidin tavarat palvelutalolle. Postiivista on, että äiti on nyt hyvässä ja turvallisessa paikassa. Hänellä on kiva huone siellä, joka on sisustettu äidin kalusteilla ja tavaroilla.




Kotiin on hankittu jotain pientä uutta ja isoin hankinta oli kun vihdoin ja viimein kotiutui kauan haaveilemani Frits Hansenin Egg tuoli. Nahan väriä jännitin eniten ja olikin nappi meille, kävi hyvin myös rahin kanssa.








Kirppareilla on tultu käytyä useasti  ja tehnyt hyviä löytöjä myös erilaisten kirpparisivujen kautta. Olen suurimman osan kesän ja syksyn vaatteista ostanutkin kirppareilta sekä tehnyt hyviä edullisa huonekalu löytöjä esim. kuvassa Parolan rottinkipöydän ja riippukeinun.







Vuoden alussa aloitin uuden työn henkilökohtaisena avustajana Sannalle
( kuvassa Sanna ja Rommi koira) ja aluksi tein ns. osa-aikaisena. Kesän jälkeen sain paikasta koko-aikaisen :). Työ on pääasiassa päivä työ.


Olen reilu 10 vuotta sitten käynyt yrittäjäkurssin ja n. pari vuotta sitten kävin sen taas uudestaan. Koko päiväiseksi yrittäjäksi en uskalla heittäytyä, vaan alan päivätyön lisäksi nyt vuoden alkupuolella kevytyrittäjäksi. Palaan tähän asiaan  vähän myöhemmin <3, sen voin vinkata että aihe liittyy vahvasti sisustamiseen .)

Uusi vuosi, uudet kujeet ja... haasteet, näinhän se menee :)


Uudeksi vuodeksi en tehnyt mitään lupauksia. Toivon, että vuosi 2019 olis yhtä hyvä kuin vuosi 2018, mutta vähemmän surua ja huolta.



Ihanaa uutta vuotta 2019 kaikille

<3



















2 kommenttia:

  1. Tosi monenlaista sulla on vuoteen mahtunut! Ihanaa uutta vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne Jaana ihanaa ja parempaa uutta vuotta <3

      Poista