torstai 18. joulukuuta 2014

AITO VAI MUOVINEN ?


18.12.2014

Tässä muutama päivä oli lehdessä haastattelu ja kyseltiin, että kumpi joulukuusi on kotona  muovinen vai aito joulukuusi?
Suurin osa oli päätynyt muoviseen sen helppouden takia, ei varise ja voi jo aikaisemmin tuoda sen jo sisälle. Monessa perheessä on alllergioita, niin ymmärrän että kääntyvät muovisen kuusen puoleen. Itelle  aito ja oikea  joulukuusi on mettästä haettu ja pikkasen ennen joulua. Kotona meillä on ollut aina oikea joulukuusi ja isä haki sen mettästä. Me lapset saatiin se sitten koristella ja se tuoksu mikä tuli siitä, niin viimeistään tuli joulumieli :)
Eilen sain joulukuusen ja tänään se sai siihen sitten jouluvalot ja koristeet. Viime yönä heräsin yht`äkkiä, että himputti unohdin laittaa kuusen jalkaan vettä ja sokeripalan :) No, variseehan se muutenki ...nyt ehkä vähän vähemmän ko sai sitä vettä.




Lasiset joulukoristeet on minusta kauniita ko niistä tulee valo kivasti läpi.



Joulukuusi pääsi perinteisesti ruokailutilan puolelle Marimekon kangastaulun eteen. Mattoa en vielä laittanut kuusen alle ja mietinki, että taidan jättää näin... pelkistettynä ilman mattoa.




Sivupöytä sai väistyä kuusen tieltä ruokailutilan ikkunan alle. Kuusen pitää olla siro, ettei vie kauheasti kulkutilaa pois ja ei tule näköestettä olohuoneen puolelle.




Joulukuusi menis vaikka pelkillä led-valoillakin. Tässä on n. 80 kpl led-valoja, joista harmikseen ainakin 10 kpl oli palannut. Ottaa joka vuosi kyllä "pannuun" , ko aina on jostain lamppu palannut. Pitäiskö siirtyä perinteisiin kynttilävaloihin.




Osa koristeista on saatu lahjaksi, niin ko tämä suojelusenkeli.




Matkamuisto


Ite tekemiä koristeita valokuvista ja lorun/laulun sanoin kirjotettuna. Tänään meinasin tehdä näihin pienen muutoksen, mutta jäi nyt tekemättä. Katotaan ehdinkö täksi jouluksi.


Koristelun haasteellisin osuus, laittaa joulutähti. Ostettu vuosia sitten Pentikiltä ja aina yhtä tuskaa laittaa kiinni. Tänään ei mennyt aikaa ko 5 min. :)...vissiin alkaa pikku hiljaa oppimaan tekniikan. Haasteen tuo tähden paino.



Koristeet laitettu ja tonttukin tuonut muutaman paketin kuusen alle 
:)


Vanhat tapetit, paperipussit otin hyötykäyttöön. Kuvioteipillä saa kivoja joulukortteja ja väriä paketteihin. Vanha kuusenkoriste pääsi yhteen pakettiin roikkumaan koristeeksi.

Tänään on ollu askartelupäivä. Olen tehnyt muutaman joulukortin ja tehnyt uusia joulukoristeita kuuseen, joista sitten myöhemmin :)

Tuli muuten aika kivat :) :) :)

Enää ei ole monta yötä jouluun ja kiva ko tuli vihdoin & viimein sitä luntakin.

Blogini myös luettavana www.pohjolansanomat.fi/blogit


 Nyt Nukkumatti kutsuu, eikö öitä kaikille!!!


Päivi S



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti