tiistai 16. helmikuuta 2016

Opiskelua ja helppo diy idea.

No niin, pari päivää on mennyt koulunpenkillä ja huomenna olisi ensimmäinen etäpäivä. Koulutus vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja ihania erilaisia ihmisiä on opiskelukavereina. Voi sanoa, että moni osaajia monelta alalta. On muotoilijoita, graaffikoita, taitelijoita, artesaaneja yms. Mielenkiintoinen opiskelu jakso siis luvassa ja odotan innolla mitä tuleman pitää. Olen saanut kahden päivän aikana itsevarmuutta siihen omaan tekemiseen ja uskon, että kyllä tästä hyvä tulee :).

Eilen naureskelin, että kyllä koulunpenkki otti iltapäivällä  veronsa, nimittäin otin päivätirsat :) Mikä on meikäläiselle tosi harvinaista. Tänään onkin tunnin päästä ruotsinkielen kurssi, joten kivasti nämä päivät ja illat saa kulumaan.

Sisustamiseen...

Viime viikolla ostin kotiimme uuden viherkasvin ja sitähän sanotaan, että viherkasvit puhdistavat huoneilmaa. Kuulin tässä yhdeltä myyjältä ja olen  aikaisemmin jostain lukenutkin, että kun on ns. lama-aika, niin sisustetaan viherkasveilla, koska se on halpaa ja nopeaa sisustamista. Viherkasveilla kyllä saa kodikuutta ja väriä sisustukseen.

Mulla on aikaisemmin ollut Ikean tarjoiluvaunussa Pentikin porot, jotka nostin nyt kevääksi kaappiin odottamaan taas talven tuloa. Kaipasin tilalle jotain väriä ja kipaisin paikallisesta kukkakaupasta tämän kivan peikolehden. Peikonlehtiä yksittäin olen käyttänyt sisustuksessa aikasemmin, mutta nyt siis ostin koko kasvin. Antoikin kivaa väriä tuohon vaaleaan seinään.
Tapetista tein  ns. uuden ruukun, joka sopii kivasti minusta Aarikan linnun kanssa.
Helppo diy idea :). Olenki jo aikaisemmin tehnyt vastaavan ja pääset ----> KLIKKAA TÄSTÄ









Jämätapetista saa nopeasti uuden ulkonäön ruukkuun ja helppo toteuttaa.



Katkaisinkin yhden peikonlehden oksan ja laitoin ruokailutilan Pentikin korkeaaseen vaasiin. Kuva jäi nyt siitä ottamatta.

Nyt kahvin keittoon, että jaksan olla reippaana ruotsinkielen tunnilla.


Heipat täältä sinne!!!


6 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun opiskelu tuntuu kivalta ja mielenkiintoselta:)
    Peikonlehti on ihana kukka, mullaki joskus ollu.
    Mukava diy myös tuo tapetilla ruukun vuorailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari kivalta tuntuu opiskelu taas pitkän tauon jälkeen :).Tapetin jämistä kyllä saa kaikkea kivaa tehtyä.

      Poista
  2. Ihanaa että opiskelu tuntuu kivalta, se on tärkeintä että asia mitä tekee on mielekästä.
    Syksyllä ostamani viherkasvi meinaa vedellä viimeisiään. Oo nniin surkea noissa kasviasioissa. Vaan onhan ne niin nättejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanni. Olen samaa mieltä, että pitää tehdä sitä mikä on mielekästä ja mistä tykkää :). Mie olen kans surkea kukkien hoitaja, joko kastelen liikaa tai sitten en muista kastella ollenkaan :(. Katotaan kuinka kauan tämä pysyy hengissä, onneksi ei ollut kuin 20 euron investointi.

      Poista
  3. Kiva Diy-vinkki! Meiläki jäi paljon ylimäärästä tapettia remppaamisesta, pitääki alkaa kaiveleen esille ja tuunailemaan :) Kivoja opiskeluhetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janina. Tapeteista kyllä saa kaikkea kivaa tehtyä. Mulla kans kasa odottaa tuolla laatikossa, että pitäsi jotain askarrella. Opiskelu taas maistuu kivalta pitkän tauon jälkeen :).

      Poista