perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kauneutta ja pikkasen kärsimystä

Nyt onkin soppeli päivä taas kirjoitella blogia, kun on niin kurjat ilmatki. Vettä taas tullut. Alkaa jo pikku hiljaa ärsyttään nämä Suomen kesän säät. Itelläkin ihan mieli maassa kun on niin harmaata, eipä pahemmin huvita lähteä ulos pihalle touhuamaan. Onneksi ei ole ihan noita pikkuisia muksuja, varmaan hyppisivät jo seinille. Jos jotain valoa tähän päivään, niin ensi viikolla pitäis remonttireiska saapua ja aletaaan tekemään neidille remonttia huoneeseen. Aluksi katto puretaan, että saadaan sitten neidille luvattu tanko laitettua huoneeseen ja katotaan sitten myöhemmin muu sisustus. Varmaan joudun jossain välissä neidille laittaan myös tapetit tai uutta maalia seinäpintaan.



No, aiheeseen...



Eikös kauneuden eteen pidä vähän kärsiä???

Viime postauksessa kerroinkin, että ystäväni Sanna tuli ison Oriflamen kassin kanssa meille kylään ja teki mulle muutamia "hoitoja", siis sitaateissa :).

Sanna lakkasi mulle varpaan kynnet uusilla oriflamen lakoilla ja väriksi valitsin lohenpunaisen sävyn, sopii moneen asuun ( kuvassa toinen vasemmalla) Oriflamen vahaliuskoilla otettiin säärikarvat irti ja nyt on varpaat ja sääret ainakin vähän aikaa kuosissa.



Rommi koirakin tykkäs touhuiluista sen verran, että sain kunnon märkiä lipaisuja säärille :)







Oriflame on tuonut markkinoille uuden ecologisen, luonnonkosmetiikka ja luontoystävällisen Ecobeauty sarjan. Sanna antoi mulle testattavaksi koko sarjan. Ihania luonnonmukaisia/yrttisiä tuoksuja ja eritoten ihastuin öljyyn, jota hierotaan puhdistetuille kasvoille yöksi. Tästä pääset Karita Tykkän blogiin, joka kertoo lisää kyseisestä tuotteesta--->KLIK







Sanna ystäväni välillä joutuu käyttämään rullatuolia ja päivittäin keppiä liikkumiseen vakavan sairauden takia. Välillä kunto on tosi huono ja välillä parempi. Silti hän aina jaksaa olla niin postiivinen ja iloinen. Tässä olisi monesti itelläkin oppimista, ettei terveys ole aina itsestään selvyys. Pitäisi ottaa elämästä jokainen hetki irti ja jättää turhat valitukset pois.

Kiitos Sanna hoidoista ja Rommi erityisesti tykkäsi minun uusista sääristä, kun laitettiin vielä kosteusvoidetta niihin. Kävi muutaman kerran taas lipasemassa sääristä kuvauksen aikana :).



Oikein rattoisaa perjantai iltaa sinne!!!

Halein


6 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella, kuinka ihanaa on ollu istua ja nauttia ihanasta jalkahoidosta.

    VastaaPoista
  2. On ihanaa kun voi piristää muita omin kätösin silloin kun pystyy. Pitää oppia elämään sairauksista huolimatta ja nauttia niistä pienistäkin asioista joita voi tehdä. Oriflame on lähellä sydäntäni eläinkokeita kun ei ole koskaan ollut ja luonnomukaisuus perusperiaatteina ollet jo 1967. Ihana kun tykkäät ecobeaty sarjasta ja se öljy mun ykkös suosikki kanssa. Oli kiva virkistäytyä pienen kivun kera. Kauneuden eteen pitää joskus vähän kärsiä...sanonta kuuluu ;D Haleja

    VastaaPoista
  3. Voi jalkahoito, se tekis mullekkin hyvää, mutta kun ei saa aikaiseksi.
    Osallistu kastehelmi kulhojen(6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Onneksi on noita ihania ystäviä ja joskus nuorimmainen tekee hoitoja, kun oikein vihjaan :) Kävin osallistumassa arvontaan :)

      Poista