torstai 19. heinäkuuta 2018

Lomareissu

Nyt on jo aika tarttua blogi postauksen kimppuun. Lupasin jo pari viikkoa aikaa tämän tehdä, mutta nyt on ollut niin paljon hommaa ja töitä ettei aika ole vain riittänyt istahtaa koneelle. Osa syynä on kyllä nämä lämpimät ilmatki, etten ole jaksanut illalla aukaissa edes konetta. Kesälomalta tuli napsittua kiitettävästi kuvia kännykällä. Isoa järkkäriä en alkanut raahaamaan mukaan, olen jotenkin sen kokenut työlääksi. Mitä vähemmän tavaraa mukana, sen parempi. Mielestäni kännykällä tulee hyviä kuvia, joku voi tietty olla ihan erimieltä asiasta. Kuvia tuli napsittua sen verran, etten jostain syystä saa kaikkia kuvia siirrettyä koneelle eli muutaman kuvan sain tuolta napattua. Osasyynä kyllä saattaa olla, että en vain vielä osaa oikein tätä minun uutta kännykkää käyttää ja en ole ehtinyt perehtyä kaikkiin ominaisuuksiin.






Lomareissuunhan lähdimme kesäkuun 13 päivä ja palasimme takaisin 27 päivä eli pari viikkoa vierähti reissussa. Lentoliput ja auton vuokrauksen olimme perinteisesti varanneet hyvissä ajoin, edullisten hintojen takia.

Autolla ajoimme Helsinkiin ja olimme  vanhimman tytön luona yhden yön. Seuraavana päivänä lensimme Helsingistä Kiovan kautta Istanbuliin. Istanbulissa alkoikin sitten pikku seikkailu. Ensimmäiseksi piti ottaa taksi, että löydämme autovuokraamon. Sen kun vihdoin löysimme, niin oma navigaattori ei pelittänytkään siellä, joten jouduimme vuokraamaan autovuokraamosta navigaattorin. Tunnin ajelun jälkeen varattua hotellia ei vain löytynyt ja viimeinen oljenkorsi käyttöön eli turvauduimme taksiin, joka ohjasi meidät perille hotelliin. Päästyään hotelliin, niin hotelli ei ollutkaan se minkä olimme varanneet. Olimme jo siinä vaiheessa kaikki jo niin väsyneitä, että oli aivan sama ja jäimme yöksi siihen. Istanbulissa on aivan hullu liikenne, joka paikassa ihmiset töttäävät ja huristelevat kauheata vauhtia. Voitte vain kuvitella, kun meidät ns. "tipautettiin" liikenteen sekaan pimeään ja naviaattori ei pelakkaan monen miljoonan kaupungissa. Meille vielä sattui sellainen tie, jossa oli sattunut onnettomuus. Ambulansseja ja  poliisi autoja ajoi hälytykset päällä. Kaikki oli ns. yhtä kaosta. Onneksi tästäkin selvittiin :)







Aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Bulgariaa, Sofiaa. Matkaa Isanbulista  sinne oli n.500kilometriä. Matkalla koukkasimme Bulgarian maaseudulla ufomaisessa rakennuksessa, jossa on kuvattu Haloo Helsingin Vihaan Kyllästynyt musiikkivideo, lisää juttua tästä klikkaa ---> iltalehti . Rakennus sijaitsi korkealla ylhäällä, jonne jouduimme vähän matkaa kävelemään polkua pitkin ylös. Lauma hevosia oli meitä vastassa, joka oli aika siistiä. Rakennuksen sisälle ei päässyt, mutta kiersimme rakennuksen ympäri ja napsimme muutaman kuvan sieltä ja ylhäältä hienoista maisemista.
Sofiassa oltiin pari yötä. Kierreltiin lähinnä kaupunkia ja Oona kävi myös tankotanssi tunnilla. Taksien kanssa saa olla tarkkana.Yhden kerran jouduttiin maksamaan kolminkertaisen hinnan, kun ei mittari ollutkaan päällä.



Bulgariasta matka jatkui Kosovoon, Pristinaan. Bill Clintonin patsas oli yksi nähtävyys. Bulgariassa oli tosi edullista syödä, esimerkiksi me neljä henkeä syötiin pizzat juomineen n.25 eurolla ja illalla käytiin vielä syömässä pari jätsiannosta,  juomassa kahvin ja viinilasillisen. Näistä maksoimme yhteensä n.10 euroa. Kosovassa olimme vain yhden yön, josta matka jatkui Mekedonian, Skopjeen






Skopjessa kävimme mm:ssa tutustumassa äiti teresan synnyinpaikkaan.





Isoja näyttäviä suihkulähteitä ja patsaita oli paljon nähtävillä. Päivän kiertelimme kaupunkia  ja jatkettiin matkaa pieneen kylään Ohridiin. Ilmari oli varannut sieltä meille kivan asunnon kahdeksi yöksi, josta oli hienot maisemat järvelle. 











Ohrid oli kiva pieni paikka, joissa olimmekin vielä yhden yön lisää eli viihdyimme siellä kolme yötä. Tutustuimme paikkaan, kävimme veneretkellä ja yhden kokonaisen päivän melkein olimme rannalle uiden ja löhöten. Kelit oli siellä yhtä lämpimät mitä meillä nyt täällä Torniossa eli yli +30 astetta. Vesi oli tosi puhdasta ja kirkasta.  Rannalle mentäessä meni kiva puinen "tie". Pari koiraakin saatiin aina välillä seuraksi.
Tästä paikasta tykkäsimme kovasti.




Kolmen Ohridin yön jälkeen matka jatkui autolla Kreikan Thessalonikiin.













Oltiin varattu ihan rannan läheltä hotellihuone, mutta ilma näytti sen verran piliviseltä ja ukkonenkin välillä jyrähteli ettei ihan rantakelit olleet. Vajaan tunnin viihdyttiin rannalla. Tytöt uivat ja mie otin rennosti. Autolla muuten kierreltiin paikkoja, käytiin ulkona syömässä sekä katsomassa maisemia.

Thessalonkissa oltiin yksi yö, josta matka jatkui Turkkiin, Istanbuliin.



Istanbulissa oltiinki sitten loppu aika. Vuokra autosta luovuttiin heti kun löysimme hotellin. Tässäkin tapauksessakin, niin kuin alussakin piti Istanbulissa ottaa taksi, joka ohjasi meidät hotelliin. Pitkän etsinnän jälkeen hotelli vihdoin löytyi. Sen verran iso kaupunki, ettei ns. paikallisetkaan tahtoneet  heti löytää.

Istanbulissa kävimme mm:ssa bussilla kiertoajelun,laivaristelyn, joka meni Bosporisalmen yli ja taksilla kävimme paikassa Kultainen Sarvi. Söimme basaari alueella paikallista ruokaa sekä kiertelimme basaari alueen myyntikojuja. Myös moskeijassa kävimme ja Ilmarikin sai laittaa hameen päälle :) Meillä naisilla piti perinteisesti peittää hiukset, olkapäät ja polvet. Saimme lainata sieltä onneksi asuja, ennen kuin saimme mennä moskeijaan. Shortseilla ja topilla emme olisi päässeet sisään. Kaikkien piti laittaa omat kengät pusseihin, joissa niitä kannoimme koko ajan mukanamme.


Viisi eri maata tuli nyt nähtyä ja eniten vei voiton tämä pieni paikka Ohrid, jossa viidyimmekin pitempään. Istanbuli oli liian iso paikka meikäläiselle ja liikenne oli yhtä kaosta sekä liikaa ihmisiä joka puolella. 



Kotiin oli kyllä kiva palata<3

Hauska oli taas selata kuvia läpi pitkästä aikaa ja muistella tapahtumarikasta reissuamme. 

Reissussa oli mukana Oonan kaveri Emmi, joka on ollut pari kertaa aikaisemminkin näillä pitkillä reissuilamme. Sekä tietty Ilmari, joka jaksaa innokkaasti aina suunnitella hyvissä ajoin nämä reissut ja katsoa ne Must kohteet missä olisi kiva käydä. Paljon taas nähtiin ja koettiin.
Itelle tuli nyt kolme uutta maata. Kreikassa ja Turkissa olen käynyt silloin parikymppisenä.

Saitte nyt pienen riipaisun reissustamme ja harmittaa suunnattomasti, kun en saa jostain syystä noita kaikkia kuvia tänne koneelle. Pitää varmaan nuorisolta kysyä apua :)



Ihanaa tulevaa viikonloppua kaikille <3








4 kommenttia:

  1. Mukavia paikkoja, ihania kuvia. Liikenne on kauheeta, tuntuu joskus että autoilijat töötöttävät kokoko ajan.
    Tuolla päin mekin olemme olleet, lähinnä Turkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :) Harmittaa vaan, kun en saanut enempää kuvia laitettua. Pitää ottaa asiaksi ja tutustua paremmin tähän kännykkäänki. Ihan hullu liikenne. Kerran tuolla käy, niin se on siinä. Tulipa tuokin koettua :)

      Poista
  2. Mahtavan kuuloinen reissu ja ihana nähdä noin monia paikkoja.
    Huija, aattele, jos mie olisin joutunut tuone kaaokseen ajjaan, ei olis tullu mithään! :) Hyvä kun selvisittä <3
    Ja tääläki jatkuu lämmöt :) Oispa vielä loma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä kiva, mutta aika raskaski. Varmaan kumpikin ollaan oltu ihan paniikissa, jos olis joutunut yhtäkkiä auton rattiin, IIK!!!

      Ihanat kelit ja eilen kävin Kuivakankhaan rivierallakin, mahtavat hiekat nyt siellä...en kyllä muista, että koskaan noin upeat olis olheet vaikka paljon siellä läppinä viettänyt aikaa <3

      Työn iloa sinne <3, mulla tämä viikko menee työn merkeissä kevyesti kun avustettava kuntoutuksessa :)

      Poista