torstai 5. syyskuuta 2019

Yrittäjän päivä

Tänään vietetään yrittäjän päivää. 

Yrittäjän päivä on 5. syyskuuta vietettävä tapahtuma. Sitä on vietetty Suomessa 1990-luvulta lähtien, ja päivän vietto on laajentunut valtakunnalliseksi tapahtumaksi. Vuonna 2008 Helsingin yliopisto katsoi päivän olevan kyllin vakiintunut ja päätti merkitä sen Yliopiston almanakkaan vuodesta 2010 alkaen. Wikipedia





Aloin Ukko.fi kautta kevytyrittäjäksi  maaliskuun puolessa välissä eli olen ns. tuore tapaus. Teen tällä hetkellä kevytyrittäjyyttä sivutyönä päätyöni lisäksi.
Työnkuvaani kuuluu sisustuskonsultointi, sisustussunnittelu ja asuntojen stailaus myyntikuntoon. 






Miten on mennyt kevytyrittäjyys?








Alkukesästä tein muutaman sisustuskonsultointikäynnin ja sisustussuunnitelman tänne Tornioon sekä myös naapuri kaupunkiin Kemiin. Kesäkuusta eteenpäin on ollut hiljaista yrittäjyydessä, on ollut töitä päätyössäni riittämiin ja  halusin myös  pitkän kevään jälkeen  pitää kunnon kesäloman ja parit juhlat kotona ovat järjestelyineen yms.vienyt omat aikansa. 
Omat 50- kymppiset ja nuorimman tytön rippijuhlat.





Miten on toiminut Ukko.fi kautta kevytyrittäjyys?


Rekistöröinti palveluun oli helppoa ja nopeaa. Laskutus toiminut moitteettomasti. Alussa ei meinannut onnistua matkakulujen kirjoittaminen laskulle, mutta sähköpostia palveluun, niin vastaus tuli päivässä miten toimia. Suosittelen kyllä Ukko.fi, jos mietit kevytyrittäjyyttä,  helppoa ja vaivatonta!!!



Miten mainostan? 






Kevytyrittäjyyttä olen mainostanut lähinnä blogissa,instagram pävityksessä/storyssa ja facebook sivullani sekä käyntikortteja olen jakanut tuttaville. Parhaiten asiakkaat ovat löytäneet blogini kautta tai  puskaradion kautta.


Yhteistyö


Asuntojen stailauksia myyntikuntoon teen  yhteistyössä Tornion
Kiinteistömaailma  kanssa.




Miten tästä eteenpäin?


Pyrin nyt syksyn aikana satsaamaan mainostamiseen ja tuomaan kevytyrittäjyyttä esille enemmän sekä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin/tilaisuuksiin.


Mitä sisustussunnitelma, sisustuskonsultointikäynti ja asuntojen stailaus myyntikuntoon maksaa?


Käyhän kurkkaan blogini yläpalkista HINNASTO.
Tänään päivitetty hinnasto.


Olehan rohkeasti yhteyksissä, jos kaipaat apua sisustukseen/stailaukseen tai olet halukas tekemään yhteistyötä blogini kautta. Parhaiten minut saa kiinni sähköpostin kautta  paivi.salmi10@gmail.com




Onnea vielä kaikille yrittäjille !!!
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti