perjantai 13. helmikuuta 2015
Makuuhuoneen muutos
Vihdoin ja viimein kauan odotettu paketti saapui. No, siinä välissä kun odotin paketin saapumista niin innostuin vaihtaan makuuhuoneesta myös tapetit eli homma lähti niin ko lapasesta :).
Paketti oikeastaan sattuikin sopivasti just tulemaan, kun olin saanut kaikki seinät tapetoitua.
Kolme seinää tapetoin vanhojen tapettien päälle. Alunperin oli tarkoitus kaikki repiä irti, mutta
centin palasena irtosi tapetti, joten suosiolla jätin tapetit alle. Pakkeloin naulan reijät, pohjamaalasin ja saumakohdat hiosin. Ikkunaseinän vain maalasin, koska muutenkin vähän seinäpintaa. Haastetta olisi kyllä ollu tapetoija, kun patteri, putkia ja ikkuna. Valkoista maalia vaan pintaan ja hyvä tuli :)
Tapetit olenkin ostanut aikaa ja kuosihan ei ole mikään räiskyvä ja kuviollinen :)
Valitsin ihan valkoisen tapetin, jossa pieni pinta, ko oikein läheltä kattoo. Halusin nyt makuuhuoneeseen raikkaan ilmeen. Tykkäsin kyllä entisestä tapetista, varsinkin tehosteseinän väristä. Tarraan olin oikeastaan enemmän kyllästynyt, joten sehän lähtikin ensimmäisenä.
Sen sijaan itsetekemät tekstikortit päätyivät seinälle.
Makuuhuone nyt
Makuuhuone jouluna 2014
Arkistosta laitoin joulukuvan makuuhuoneesta. Eli tehosteseinähän oli Boråsanin Momenti sarjan harmaan ruskea tapetti ja siinä art4u tarra All kiss me goodnigt. Muilla seinillä oli Marickenin vaalea paperitapetti.
Hankintalistallani oli pellavaiset vuodevaatteet ja pähkäilin pellava ja valkoisen värin kanssa, että kummat otan. Valitsin puhtaanvalkoiset ja pientä pirteyttä voi tuoda esim. pastillinvärisellä tyynyllä.
Muut tekstiilit ovatkin vanhoja. Itse tehty päiväpeitto ja Ikean valkoinen torkkupeitto sopii minusta nyt kokonaisuuteen. Mairon orkidea tyyny löysi paikkansa sängystä. Verhot on myös tosi vanhat ja kuultavat kauniisti läpi. Ainoa huonopuoli verhoissa, että ovat liian lyhyet. Miettinyt, jos pitentäis niitä hieman. Ikean pitkä tasohan meni olohuoneeseen ja toin tytön huoneesta
Kartellin tuolin, sopii hyvin tuomaan ilmettä pieneen huoneeseen. On kuitenki kevyt ja sopii hyvin Kartellin kattovalaisimeen. Tyttö kyllä ilmoitti, että ottaa tuolin ittelle ko muuttaa omaan taloon. Lupasin ostaa sitten oman hänelle, en viitsi lahja tuolia nyt antaa. On sen verran tunnearvoa :)
Kirpparipullon laiton sängyn päälle ja orkidea oksan siihen.
Taulut odottavat vielä asennusta ja muutama kehys pitää vielä ostaa lisää. Matto on vielä hakusessa ja jos ei satu vastaan sopivaa, niin kesähän menee ilman mattoakin. String pocket hylly on vielä hankintalistalla, pitää odotella vielä tarjouksia.
Nyt kattoon vanhojentansseja tytön kanssa ja ihana viikonloppu vastassa. Hyvää perjantaita kaikille ja etenkin lukion nuorille hyvää viikonloppua teille, se on teidän päivä tänään :)
Päivi S
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti