maanantai 9. helmikuuta 2015

Tanssijan huone

9.2.2015






Eilen kävin kylästelemässä ystäväni luona ja heillä nuori neiti oli
vaihtanut huoneen järjestystä. Taitaa tulevaisuuden ammatti olla
sisustussuunnittelija, oli sen verran kiva huone :)

Pyysin neidiltä lupaa ottaa kuvia blogiini ja hän innoissaan suostui.
Kuvat otettu kännykällä, joten kuva ei mitä parhain.

Tyttö harrastaa tanssia ja harrastus näkyy mm:ssa seinätauluna.









Meikit, hajusteet ja korut oli kauniisti aseteltu pöydälle ja seinä lokerikkoon.
Mekot oli ripustettu esiin vaaterekiin. Kartellin tuoli tuo pieneen huoneeseen
kivaa keveyttä. Kaikki oli tarkkaan mietitty.






Sänky oli petattu kivoilla tekstiileillä ja väriä saatiin Mission tyynyillä,
joissa ripaus tumman oranssin väriä. Tyynyt toi sopivaa pirteyttä,
muuten vaaleaan pelkistettyyn huoneeseen. Ison Eerno Aarnio
valaisimen neiti oli tuonut olohuoneesta ja se sai sinne myös kuuleman jäädä.
Äiti saa kuuleman ostaa uuden valaisimen :) Neiti harrastaa myös valokuvausta
ja kamera oli kauniisti esillä Ikean Lack hyllyn päällä.
Huoneessa kaikki tavarat olivat löytäneet paikkansa ja mitään ylimääräistä
ei ollut esillä. Kaikki sulautui kauniisti keskenään.

Annan neidille arvosanaksi täyden 10 huoneen sisustuksesta ja papukaija merkin päälle
:). Tätä huonetta voi kyllä sisustuslehdessäkin esitellä. on sen verran makea huone.


Huone oli tosi kiva ja uskon, että neiti viihtyy uudessa järjestyksessä pitkään 
kun on saanut itse toteuttaa. Meilläkin neidillä oli heti visio minkälaisen huoneen
hän haluaisi. Olen jotakin pientä uudistusta luvannutkin, mutta ekana
oma makuuhuone saa muutoksen.

Tulis vaan se tilaamani paketti ekana postiin.

Hyvää alkanevaa viikkoa kaikille!


Päivi S









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti