sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Arkkitehdin moka

Eilen vietettiin 98 kerran Suomen Itsenäisyyspäivää. Meillä päivä ei oikeastaan poikennut kauheasti muista päivistä, vaan ihan perusruoalla mentiin koko päivä ja en edes kattanut pöytää kauniisti. Urheilua tuli tv:stä koko päivä, joten ruokailu oli tuolla olohuoneen puolella. 

Eilen tein lisää piparkakkuja ja testasin uusia makunautintoja. Laitoin piparkakkujen ja digestive keksien päälle valkohomejuustoa sinihomen sijaan ja torttujen leipomisesta jääkaappiin oli jäänyt omena kanelihilloa. Olipa muuten hyvää :), sopiva sekoitus suolaista ja makeaa. Suosittelen. Maistuivat hyvin glögin ja kahvin kanssa. Nyt muuten sain ostettua näitä kivoja tonttulusikoita, joten nyt on kuusi  jouluista lusikkaa plakkarissa.



Eilen innostuin tekemään uuden piparkakku "talon", koska edellisessä sattui ns. arkkitehdin moka :(, nimittäin tein talosta liian korkean ja seuraavana aamuna se oli jo haljennut ja taittunut taaksepäin. Suosiolla katkasin talon poikki ja yläosan laitoin takaisin.Vein asetelman yläkerran aulaa koristamaan.



Vanha versio



Eilen kävin Ikeassa hakemassa uuden matalan astian uudelle piparkakku asetelmalle.








Linnanjuhlia seuratessa aina kiinnostaa juhlamekot. Nyt kun piparit oli uunissa, niin en kerinnyt kauheasti keskittyä linnanjuhliin.


Illalla Iltalehden netti lehdestä bongasin muutaman kauniin mekon, mikä mielytti omaa silmää. Tässä nyt muutama, näitä mekkoja oli varmaan monta muutakin kaunista.Tässä muutama suosikkini.


Tässä kauniisti laskeutuva puku, joka oli tehty vanhoista kasettinauhoista.









Yksinkertaisuus on monesti kaunista. Kun on kaunis puku ja kampaus, niin korujakaan ei tartte olla kuin hillitysti. 

Mie alan tässä valmistautumaan talkoisiin, nimittäin tänään toinen huki Prismassa joulupaketointi hommia eli tervetuloa tekemään jouluostoksia ja pyöräytän samalla lahjat pakettiin. 
Saadut rahat menevät TP-47 junior toimintaan eli jalkapalloon.



Päivi S

4 kommenttia:

  1. Linnanjuhlia kateltiin täälläkin.
    Kiva tuo piparitalo lasikulhossa, mukavaa viikkoa sinne!<3

    VastaaPoista
  2. oi kun kivan näklset nuo pipparijutskat. Sie se oot niin kätevä emäntä ♡

    VastaaPoista