maanantai 5. syyskuuta 2016

Ryijy haaveita

Muistan hyvin kun kummassakin mummolassa oli aina ryijyjä seinillä, joissa oli hyvinki käytettyä väriä. Joskus ryijy toimi pehmusteena puusohvallakin.
Nyt ryijyt ovat taas nostaneet päätään ja ovat hyvin vahvasti esillä mm:ssa sisustuslehdissä. Ryijythän tuovat kivaa kodikkuutta tilaan ja toimivat hyvänä akustiikkana varsinkin korkeassa/avarassa tilassa.

Itelle on haaveessa kuitenkin hillitty ryijy eli väriltään hyvin vaalea ja kevyt, ei niin perinteinen eli tällainen modernempi versio. Haaveessa oli tietysti itse se tehä, mutta ajattelin tänään suunnistaa käsityöliikkeeseen ja vähän kysellä että onnistuisko tällainen meikäläiseltä ja onko näistä jotain ohjekirjaa??? Tällaisesta kurssista olisi varmaan tarvetta ja uskon, että olisi tulijoitakin??? Pitäisköhän Kansalaisopistoon "hihkassa"?

Instagramista löysin tällaisen kuin Teddyandwool tilin, josta bongasin ihania ryijyjä,jotka kelpuuttaisin monet  meille mieluusti :)







Ryijy voi toimia myös tilan jakajana.





Tässäkin  myös kivoja ryijyjä, tehty vähän eri tekniikalla.
Tummassa seinässä tulee kyllä paremmin esiin vaalea ryijy.





Väri ryijyssä olis tällainen vaalea, ehkä laittaisin muutaman puuhelmen tuomaan vähän väriä ja kontrastia. Nyt suunnistamaan asioille ja taidankin kipassa käsityöliikkeeseen ja kyselemään, mitä tulisi ryijylle hintaa jos "tekasis" ja onnistuuko Matti Meikäläisellä tehä??? Laitan myöhemmin päivitystä tulemaan, että miten meni :) ja onko tänne Tornioon tulossa ryijykurssia.



Ollaanpas kuulolla, seuraavaksi sitten matkapostauksen vuoro osa 2.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!!



9 kommenttia:

  1. Mullakin tulee mieleen ryijy sanasta mummulan värikkäät, toinen toistaan mielestäni rumemmat ryijyt. joskus nuorena kuului myös oman kotini seinille mutta ei kiitos enää. Noi vaaleat on todella upeita ja tuo ensimmäinen varsinkin olisi erittäin tervetullut meidän seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kans Nanni tykkään tuosta ekasta. Tekisin meille vähän saman tyylisen, mutta vähän pitemmän. Kävin kyselemässä liikkeestä tarvikkeita, mutta ei täällä ollut :(. Pitää kattoa netistä ja käydä kirjastossa jos löytäis ohjeita tähän :)

      Poista
    2. Jos osaat itse tehdä niin voisitkohan tehdä minullekin <3

      Poista
  2. Ryijyt tuovat lapsuuen minunki mieleen...
    Tuomosen vaalean mieki ottasin:)
    Toivoma, että saat pian seinäle vastaavan!

    Kivaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaalea on kyllä kaunis :) Meillä mummolassa oli oikein värikkäitä ryijyjä ja mie aina hipelöin niitä tupsuja ja tein niihin lettejä :). Kävin täällä jo käsityöliikkeessä ja ei siellä ollut sopivaa lankaa/narua :(. Pitää katella netistä, jos sieltä löytyis ja sais vielä ohjeet jostain. Uskon, että ovat varmaan aika hinnakkaita ostaa.

      Poista
  3. Ryijyt tuovat lapsuuen minunki mieleen...
    Tuomosen vaalean mieki ottasin:)
    Toivoma, että saat pian seinäle vastaavan!

    Kivaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  4. Matskua vois löytyä lankavasta http://www.lankava.fi/epages/lankava.mobile/?ObjectPath=/Shops/esito ehkä myös ohjeita.. varma en ole kummankaan saatavuudesta mutta suuuuret valikoimat.

    Itse pääsin kesällä käymään paikalla ja olin käsityöläisen taivaassa ��

    VastaaPoista
  5. Matskua vois löytyä lankavasta http://www.lankava.fi/epages/lankava.mobile/?ObjectPath=/Shops/esito ehkä myös ohjeita.. varma en ole kummankaan saatavuudesta mutta suuuuret valikoimat.

    Itse pääsin kesällä käymään paikalla ja olin käsityöläisen taivaassa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minizu :) Pitääpä ajan kanssa tutustua kyseiseen sivuun ja vaikka soittaakki sinne. Täältä ei taho saada mitään erikoisempaa :(.

      Poista