torstai 1. joulukuuta 2016

Jouluinen arvonta

Mikäpä sen mukavampaa  kuin näin joulun lähellä antaa lahjoja eli luvassa on loppuun arvonta :)


Tässä pari viikkoa sitten mulla oli töissä asiakasilta ja hain sinne kahvi -ja sohvapöydälle kukkia paikallisesta Kukkakeidas nimisestä kaukkakaupasta.Löysin samalla niihin myös kivat vaasit. Eucalyptus ja hortensia on ollut pitkään suosikki kukat/oksat. Siinä samalla omistaja ehdotti blogin kautta yhteistyötä ja sovittiin, että katotaan myöhemmin ja palaan asiaan.

Toissapäivänä kun sain uuden ruokapöydän keittiöön, niin suunnistin töitten jälkeen kukkakauppaan. Etsinnässä oli puolukanvarpuja yms. luonnonkasveja...nimittäin itsellä oli kaikki jäänyt keräämättä. Kukkakaupasta ei nyt  näitä löytynyt.

 Siinä samalla puhuttiin yhteistyöstä ja sain valita myymälästä mieleisiä kukkia ja oksia. Halusin  oksan mikä muistuttaa puolukkaa ja sitten oksia mitkä ovat vihreitä ja vähän karujakin. Omistaja ehdotti näitä oksia ja ne heti miellytti omaakin silmää.Eucalyptusoksat kummasti  taas  tarttui mukaan ja olikin jo mielessä mihin niitä laittelen.


Eucalyptus oksan kiepsautin tähän By Lassenin kynttelikköön. Näistä oksista tuli aivan ihana tuoksu koko ruokailutilaan. Omistaja kertoi, että Norjassa käytetään saunavihtoina eucalyptuksen oksia. Pitäisköhän joskus kokeilla :)






Pikku hiljaa olen tuonut poronsarveja sisustukseen. Ne minusta sopivat hyvin talveen ja jouluun. Vanha käpy reppana on vähän kärsinyt vuosien varrella.





Pyöreään maljakkoon laitoin Pistacia oksan, joka on tällainen karun näköinen oksa ja tätä yleensä käytetään kukkakimpuissa ns. lisänä. Punainen marjainen oksa on Hyperieum. Lasinen kuusi on tämän joulun uusin hankinta. Kirkas lasi on minusta siitä kiva, että niitä voi olla usempi rinnakkain ja ei ole levoton.












Pari Eucalyptus oksaa kiepautin  kynttelikköön, sai nopsaa uuden ilmeen. Aluksi oli tarkoitus tehä jouluinen kattaus, mutta jätän sen lähemmäksi joulua.




Oli muuten hankala ottaa kuvia, kun ulkona on pimeää ja ei tule luonnonvaloa. Sitten meillä on paljon ikkunoita ympärillä ja lasipintoja sisällä. Milloin näkyy mikäkin lamppu palavan ja näkyy tämän talon emäntäkin yhdessä kuvassa kameran kanssa hääräämässä eli vielä pitää harjoitella kuvaamista :)




Kolme hyasinttia laitoin juurineen päivineen tähän lasiseen astiaan. Otin  näistä kaikki mullat pois ja pesin juuret. Hyasintti on sipuli kukka ja näin ollen pärjää hyvin ilman vettäkin. Pohjalle laitoin kaikki kävyt mitä varastosta löytyi. 








Kukkakauppa Kukkakeidas sijaitsee Eliaksenkatu 4, Torniossa ja heillä on myös verkkokauppa.

 Eteisessä on tällainen kiva palvelu eli jos olet unohtanut ostaa kimpun, niin NOU HÄTÄ!!!



Aika kätsy palvelu :)







Lopuksi arvontaan...





Kukkakeidas antoi blogiini arvottavaksi tällaisen hauskan talon mallisen kukkapurkin ja tietysti siihen mukaan jouluisen hyasintin.


Arvonta ohjeet:

Laita kommentti kenttään monella arvalla olet mukana eli jos olet kirjautunut lukija, saat kaksi arpalippua ja muut lukijat saavat yhden arpalipun.  Arvonta aika  10.12.2012 saakka.

Vielä olisi kiva kuulla, mikä on lempi joulukukkasi?


Mie tässä muutaman päivän Hyggeilen eli ollaanpas kuulolla ensi viikolla  .)



29 kommenttia:

  1. Kahdella mukana. Tämän antaisin lahjaksi koska olen allerginen. Mutta lahjan saaja rakastaisi tätä 😉

    VastaaPoista
  2. Kaksi arpaa. Kyllä se taitaa olla tuo hyasintti, koska tuoksuu mahtavalle.

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla vastaan Amaryllys :D

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana :) t:Anne

    VastaaPoista
  5. Lemppari kukka on hyasintti, sen tuoksu tuo joulun tunteen :)
    Kahdella ollaan mukana.

    VastaaPoista
  6. Joulutähti on lemppari. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  7. Joulutähti on lemppari. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukaan ja lempi joulukukka on hyasintti. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hyasintti valkoisena.
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Valkoinen amaryllis.
    Kahdella mukaan.

    VastaaPoista
  11. Kokkeilen toimiiko tämä,, yhdellä arvalla varmaan ollaan mukana �� Joulutähtihön se on jouluinen kukka.

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana! :) jasminella82 @gmail.com

    VastaaPoista
  13. Lukijana kahdella mukana. Lempikukkani on tietenkin hyasintti.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ehdottomasti hyasintti - niin ja amaryllis.

    Kahdella arvalla lukijana mukana
    - leena - leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Amaryllis taitaa olla mieluisin. :) Kahdella arvalla mukana! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hyasintit kaikissa väreissään ovat suosikkejani! yhdellä mukana. miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Eniten pidän hyasintista. Kahdella mukaan.

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Täällä on jo 5 valkoista hyasinttia :) Ihana tuoksu! 2 mukana!
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella mukana. Suosikkina joulutähti.

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukaan. Ja mie tykkään eniten valkoisesta Amarylliksestä.

    VastaaPoista
  21. Liityin lukijaksesi eli kahdella arvalla mukana. Lempi joulukukkani jouluna on hyasintti. Sen tuoksu kuuluu kotiimme jouluna.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Amaryllis on se mieluisin ja kahdella mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana. Amaryllis ja hyasintti kuuluu jouluun.

    VastaaPoista
  24. Amaryllis on suosikki joulukukkani :) Jouluruusu kuuluu myös lemppareihin. Olen mukana tässä ihanassa arvonnassa kahdella arvalla!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kaikki kukat on mieleisiä, ei ole yhtä tiettyä suosikkia vaan fiispohjalta tulee ostettua :) kahdella arvalla mukaan!

    suvi.ylikitti@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kaikki kukat on mieleisiä, ei ole yhtä tiettyä suosikkia vaan fiispohjalta tulee ostettua :) kahdella arvalla mukaan!

    suvi.ylikitti@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Joulutähti ja yksi arpa
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana ja ehdottomasti Amaryllis! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista