Käyn täällä Torniossa Salonki H:ssa , Heidin luona aina silloin tällöin värjäämässä ja muotoilemassa kulmat. Pari viikkoa sitten kun oltiin lähdössä Hämeenlinnaan Oonan Sm-tankotassi kisoihin, niin kävin Heidin luona laittamassa kulmat kuosiin.
Heidille olit tullut uusi hiusmerkkituote Balmain. Tätä tuotemerkkiä on ennen saatu Sokokselta ja nyt sitä saa siis täältä Torniostakin :). Heidi ehdottikin yhteistyötä blogin näkyvyyttä vastaan ja sovittiin, että saan pari tuotetta arvottavaksi blogiin. Kulmat kuosiin sain samalla kaupan päälle ja pari pientä testi pulloa kotiin testattavaksi.
Balmainin tuotteita käytetään esimerkiksi Pariisin muotiviikoilla.
Balmain
Kansainvälisen Balmain Paris -muotitalon ylellinen hiustuotesarja sisältää kaikki hiusten puhdistamiseen, hoitoon ja muotoilemiseen tarvittavat tuotteet: mm. shampoot, hoitoaineet, hiuskiinteet sekä suositun suolasuihkeen.
Balmain Paris -muotoilutuotteiden ominaisuuksissa on hyödynnetty muotinäytösten kampauksia rakentavien stylistien ammattisalaisuudet. Hoitotuotteiden ylelliset ainesosat, kuten arganöljy ja silkkiproteiini saavat hiukset loistamaan terveinä ja kauniina.
Salonki H:sta löytyy tuotteet ja osoite on Laivurinkatu 2-4, 95400 Tornio.
Heidi 040 7610980
Hinnat ovat 20-30 euroa/kappale
Kauniit pullot voi laittaa esille eli ei tartte piilotella kaappeihin.
Arvontaan!!!
Arvon Balmainin shamppoon ja hoitoaineen (arvo yhteensä n.50 euroa)
Arvonta ohjeet:
Jos olet kirjautunut blogini lukija saat automaattisesti aina yhden arpalipukkeen.
Uusille kirjautuneille blogin lukijoille tarjoan kaksi arpalipuketta. Laitahan kommentti kenttään monella arpalipukkeelle olet mukana ja yhteistietosi.
Arvonta-aika on 14.5.2017 klo.18.00 asti eli äitienpäivänä suoritetaan arvonta :)
Onko sinulle Balmain tuotteet tuttuja? Minulle tämä on uusi tuttavuus. Itse olen ainakin myyty jo tuotteen kauniin ulkonäön takia :)
Kiitos Heidi vielä kerran yhteistyöstä <3
Yhdellä arvalla mukana! Olen jossain mainoksessa nähnyt näitä, mutta en ole käyttänyt. Kauniit pullot!
VastaaPoistaMukana! Kauhniit pullot kyllä on ��
VastaaPoistaYhdellä mukana. Ei ole tuttuja tuotteita.
VastaaPoistaUusi tuttavuus ja yhdellä arvalla mukana 😊
VastaaPoistaYhdellä mukaan ja ihan uusi tuttavuus on.
VastaaPoistahippohiiri at gmail.com
Ovat tuttuja tuotteita. Mukana yhdellä arvalla :)
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Vanhana kirjautuneena lukijana yhdellä mukana. mummolta@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä mukana. Onpa kauniit putelit ja sisältö varmaan vielä parempi:)
VastaaPoistaEn ole ennen käyttänyt, koska rahatilanne ei salli.
pia_turunen@luukku.com
Nimenä kyllä tuttu, mutten ole kokeillut!
VastaaPoistaYhdellä mukaan!
hamalainentm@gmail.com
Kahdella mukaan :) Tuttu on, olen haaveillut joskus pääseväni käyttämään näitä tuotteita, mutta en ole ikinä raaskinut ostaa :)
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Yhdellä mukana. Eipä ole tuttuja, mutta mielenkiinto heräsi niitä kohtaa. Häätyypi kokkeilla.
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukaan ihanien tuotteiden arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com
VastaaPoistaEi ole tuttuja tuotteita!
VastaaPoistaMukana yhdellä arvalla!
Lukijana mukana yhdellä arvalla. Eivät ole tuttuja entuudestaan :)
VastaaPoistajasminella82 @gmail.com
Yhdellä arvalla mukana. Eivät ole ennestään tuttuja tuotteita.
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaUutena lukijana kahdella mukaan ihanaan arvontaan :) Eivät ole ollenkaan tuttuja tuotteita. Kiva olisi päästä tutustumaan :)
VastaaPoistamantalisti0@gmail.com
Yhdellä arvalla mukaan. Eipä ole entuudestaan tuttuja =).
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Yhdellä arvalla osallistun! En tunne tuotteita entuudestaan, mutta kiinnostaisi kovasti. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaYhdellä mukana, olisipa kiva tutustua näihin tuotteisiin.
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Uutena kahdella mukana. Olen ihastellut Balmain:in purkkeja. Lähempi tutustuminen kiinostaa.
VastaaPoistatanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Yhdellä arvalla mukana testaamattomieni tuotteiden arvonnassa.
VastaaPoistaklaara49(at)luukku.com
Yhdellä arvalla mukana! En ole ennen testannut, mutta mielelläni kyllä näitä kokeilisin :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Mukana yhdellä arvalla :) Tuotteet näyttävät herkullisilta :) En ole vielä päässyt testaamaan :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Uusi tuttavuus ja yhdellä mukaan
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Kahdella arvalla mukana! :) Balmainilta olen kokeillut vaan hiuksien aurinkosuojasuihketta. kokkonen.heini(at)gmail.com
VastaaPoistaArvalla mukana :) Ei ole entuudestaan tuttuja joten mielelläni koittaisin tuotteita.
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana, ei ole ennestään tuttuja mutta mukavahan se ois uusilla tuotteilla itseä hemmotella :)
VastaaPoistasuvi.ylikitti@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana! Olen törmännyt netissä aiemminkin näihin tyylikkäisiin tuotteisiin, mutta en ole itse niitä kokeillut :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Olen kuullut näåistä, mutta kokeilemaan en ole vielä päässyt! :) Kaksi arpaa. jelena.nieminen @ hotmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa uutena lukijana :)
VastaaPoistaTiedän tuotteet, mutta koskaan ei ole tullut kokeiltua.
suvi.vikholm(a)luukku.com
Uutta mulle nuo, osllistutaan kivaan arvontaan :)
VastaaPoistaUutena lukijana kahdella arvalla mukana! :) Kuullut olen näistä tuotteista mutta testiin ei oo vielä päässyt.
VastaaPoistasanni.v.laine@gmail.com
Mukana arvonnassa yhdellä arvalla
VastaaPoistaannikajokinen95@gmail.com
Tuttu tuote ja kahdella mukana :)
VastaaPoistaSara.rokman@gmail.com
Aivan uusia tuotteita mulle ja kuulostavat kyllä ihanan ylellisiltä joten peukut pystyssä arvontaan mukaan :)
VastaaPoistaLiityin lukijaksi..kiva blogi ja arvonnassa mukana p.s mullakin blogissani ensimmäinen arvonta meneillään :) :) vinks
VastaaPoistaUusi tuote minulle. Mutta ilman muuta haluan osallistua arvontaan.
VastaaPoistaBlogger-lukija mukana.
VastaaPoistavaatehuttuja(@)gmail.com
Mukana yhdellä. Ei ole ennestään tuttu.
VastaaPoistaTiina
miumiu83 at gmail.com
Kahdella arvalla mukana. Eivät ole tuttuja ennestään.
VastaaPoistatittin_elamaa at luukku.com
2arvalla mukana! Nimen olen kyllä kuullut, mutta käyttänyt tuotteita en vielä ole..
VastaaPoistaulla-79@jippii.fi
Yhdellä mukana.
VastaaPoistaRiitta.m.lehtonen@luukku.com
Yhdellä arvalla mukaan. Ei ole ennestään tuttu mutta kiva olisi kokeilla. nina40fi@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä mukana. Kauniit pullot ja mukava olisi kokeilla jos arpaonni suosii !
VastaaPoistaKaikenlainen uusi juttu on mahtavaa, uusi tuote, uusi löydetty blogi, uudet tuttavuudet. Mahtavaa. Kahdella mukana.
VastaaPoistakarhuoja@gmail.com
Apua, mullahan meinas mennä sun ihana arvonta ihan ohi suun. Tiesitkö, että me ollaan oltu Heidin kanssa lapsena hyviä kavereita (jos siis kyse on samasta Heidistä). Arvonnassa siis mukana.
VastaaPoistaBalmainin tuotteet eivät ole tuttuja, mutta mielelläni ottaisin noita silmäniloksi kotiin! :) Uutena lukijana mukana kahdella arvalla!
VastaaPoistaxevex82(at)gmail.com
2 arvalla mukana, uusia tuttavuuksia nämä tuotteet, Heidin mainoksen perässä tänne löysin :)
VastaaPoistapatavahti75(at)gmail.com
Yhdellä arvalla mukana! :)
VastaaPoistaTuttu sarja, lakka ja muotovaahto löytyy, mutta nämäkin kelpaisi!
Ulkonäöltään tuttuja tuotteita, mutta ei omaa käyttökokemusta.
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana arvonnassa ☺
Mukana 2 arvalla :)
VastaaPoistaTyylikkään näköiset! :) Mukana kahdella arvalla
VastaaPoistahildaunna@gmail.com