sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Artek jakkaroiden kunnostus

Alvar Aalto  ja yksi suomalaisista lempisuunnittelijoista <3

...niin kuin varmasti monen muunki :)



Ostin tutultani kolme vanhaa Artekin jakkaraa, jotka kaipaavat kunnostusta. Tarkoitus viedä jakkarat ammattilaisen käsittelyyn. Alunperin ajattelin, että maalautan yhden tuolin mustaksi, yhden valkoiseksi ja yhden harmaaksi.

Alkuperäisen maalinsävyn sain mustasta ja valkoisesta, mutta harmaa sävy on lopetettu eli siitä en enää saanut maali koodia. Haluan nimenomaan näihin oikean sävyn mikä on tämän hetkisissä Artekin jakkaroissa. Harmaan tilalle ajattelin, jos jätän ihan puunsävylle eli hioa ja lakata puun pinta. Jos vain onnistuu, koska kulumia jakaroissa on aika lailla.















Kellarissa odottaa myös Artekin baarijakkarat kunnostusta. Katson ekana mitä näistä tulee ja sen jälkeen varmaan vien nekin kunnostettavaksi. 

Jakkarat varmaan  tulevat toimimaan meillä lisä istuimena, apupöytänä, yöpöytänä yms. Mikä parasta, jakkarat voi pinota päällekkäin ja vie nurkassa vain pienen tilan ja ovat nopeasti saatavilla.



Kuva arkistosta n. vm 2015

Artekin jakkara kolmella jalalla löytyy työhuoneesta, joten tämän jakkaran jalan sävyt toimisivat hyvin myös vanhoissa jakkaroissa.


Onko siellä kunnostettu vanhoja Artekin klassikko huonekaluja?

Nämä Artekin  jakkarat ovat varmaan 40 vuotta vanhoja, jos ei enemmänkin ja haluan antaa näille ns.uuden elämän.












3 kommenttia:

  1. Kivoja tulee ko maalailee mustiksi ja käyvät tosiaan mihin vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ihan ok väri, mutten kaikkia haluaa maalaata mustaksi. Mulla muutenki vähän mustaa, voin sitä vähän jonnekkin laittaa pieneksi kontrastiksi :) Miettinyt jopa, jos jättää puu pinnalle kaikki...katotaan mitä ammattilainen sanoo näistä, voiko jättää ihan puunväriseksi?

      Poista
  2. Ollaan aloittamassa artek-pöydän kunnostusta. Mikä tuo Artekin valkoisen sävyn koodi on? Kiitokset avusta jo etukäteen :)

    VastaaPoista