torstai 22. maaliskuuta 2018

Mitä tapahtui Artekin jakkaroille?



Muistatteko kun kerroin, että sain ostettua kirppis hintaan aitoja Artekin jakkaroita kolme kipaletta. Pinta näissä oli huono, mutta ikäänsä nähden eivät nitise ja natise eli runko hyvässä kunnossa.

Aluksi mietin näitten maalaamista, soitin jopa maalarille,jota en sitten koskaan tavoittanut edes soittopyynnöstä huolimatta. Asia on sitten jäänyt. Artekilta sain maalisävytkin jakkaroihin, koska halusin samaa maali sävyä mitä jakkaroihin käytetään.





Huomasin instagramin ihmeellisessä maailmassa, että jakkaroiden päälle on tullut istuintyyny. Tilasin Vepsäläiseltä yhteen jakkaraan päällisen Artekin Seepra kankaalla, joka onkin pitkään ollut klassikko. Jakkaralle olen katsonut jo paikan valmiiksi,mihin se asettuu kun tyynyn saan.





Vierasmakkarissa on ollut yhtenä pöytänä betonipalli.




Ja toisena pöytänä ollut Ikean sarjapöydän yksi osa.












Artekin kaksi jakkaraa laitoin yöpöydiksi, jotka ovat nyt sopivan keveitä ja vaalea puu antaa kivaa lämpöä huoneeseen.








Klassikot toimii aina, niin se vain on <3.


Maalaus haave saa nyt muhia rauhassa ja mietin, että maalautanko ollenkaan. Kellarista löytyy vielä pari baarijakkaraa ja päätän sitten kaikkien kohtalot kerralla. Vaalea puu mielyttää nyt silmää <3




Mietin tässä, että lähtiskö käymään kävelyllä Ikeassa. Mietinnässä työhuoneeseen pientä pintaremonttia. Haluttais maalata yksi seinä vaaleammaksi ja uusia työpöytä piste. Haluaisin kaikki tulostimet, kopiokoneet, paperit yms. piiloon kaappien taakse ja johtohässäköille pitää keksiä jokin järkevä ratkaisu. Ikeasta varmaan löytyisi tähän edullinen ja sopiva ratkaisu?







2 kommenttia:

  1. Tyylikkkäitä nuo tuolit, hyvän löydön olet tehnyt!
    Puun värinenkään ei ole kyllä paha, näkyy olevan taas muotia ja hyvin passaavat yöpöydiksi, mukavan kevyitäkin.
    Mieki käväsin tänhään äkkiä Ikeassa hakasemassa muutaman pikku jutun, ihmeen vähän oli väkeä tänhään sielä, mutta vaikka mitä kivvaa ois löytyny. Jari vain ootteli autossa, joten juoksujalkaa sielä kävin :)

    VastaaPoista
  2. Mie kans tykkään kovasti :).

    Joo, ei ollut kovasti porukkaa. Käytiin neidin kanssa melkein juoksu jalkaa, kos sillä kiire eli parempi käydä yksin ja saa keskittyä rauhassa. Mulla ei tarttunut kuin pieni kaktus mukkan.

    Ihana huomenna parjantai ja ajelenki huomenna sinnepäin. Haen äidin meille vähäksi aikaa <3

    VastaaPoista