Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideoita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideoita. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Nämä jäi erityisesti mieleen Naantalin asuntomessuilta 2022

Heippa. pitkästä aikaa.  Neljä kuukautta mennyt viime blogi postauksesta, enemmän on tullut kuulumisia laiteltua tuonne insta storyn puolelle. Projekteja ollut sopivasti näin kesän aikana ja osa vielä kesken eli ovat työn alla. Toinen kesäloma pätkä on parasta aikaa menossa ja se menee myös osittain projetien merkeissä. Pienen kahden päivän loma reissun tein siskon luo ruotsin mökille, jossa sai kunnolla rentoutua. Pari viikkoa sitten mulla oli töistä 3 päivän vapaat ja suunnattiin lapsuudenkaverin kanssa  junalla Turkuun pariksi yöksi  ja sieltä linja-auto kyydillä mentiin yhdeksi päiväksi asuntomessuille Naantaliin.


Asuntomessut olivat kauniilla lunnonympäröimällä alueella, kallioiden ja mäntyjen lomassa.




Monet talot olivat ulkovuoriltaan tummia, mikä sopikin ja sulatui hyvin maastoon ja ympäristöön. Tässä seison suosikki kohteessani, Aurinkolinna 28. Tähän mentiin ystävän kans heti ensimmäisenä kun päästiin alueelle ja käytiin vielä pois lähtiessäkin  toisenkin kerran, sen verran ihania ykistyiskohtia oli talossa.


Monta kivaa kohdetta oli ja tuli otettua paljon kuvia. Tähän nyt keräsin sellaiset asiat mitkä jäi erityisesti mieleen ja postaukseni pysyisi malttilisena :)



Ulkotiloihin oli panostettu




















Söpöt lastenhuoneet.











Lastenhuoneissa luonto oli otettu kivasti mukaan sisutuksessa ja puun sävyä oli käytetty huonekaluissa sekä kauniit murretut maanläheiset sävyt tuovat rauhallisen harmoonisen tunnelman.




Kauniit erilaiset seinäpinnat ja valaistus




Sisustuspaneeli Timperwise





Ruutupaneeliseinä, toteutettu kahdella rimalla. Paneeliseinissä muhkeat tekstiilit pehmentävät tilaa. Ruutupaneeliseinä on saman tyylinen kuin meillä makkarissa. Miellä toteutettu yhdellä rimalla.



Hauska rimapaneeliseinä, toteutettu eri kokoisilla rimoilla.




Taide ja veistokset tuovat loppullisen silauksen täydelliseen sisustukseen.



















Aloin haaveileen meillekkin isosta maalauksesta olkkariin.



Muhkeat muodot 









Rakastuin tuohon Vipp sarjan rahiin <3




Yksityiskohdat







Tavarat näppärästi piiloon liukuovien taakse.




Jokainen tila otetty hyötykäyttöön, Kiva hylly systeemi sulautuu hyvin samasta rimapaneelista kuin seinät ja katto on tehty. Mustat ykityiskohdat, kahva,saranat ja ilmastointi venttiilin kansi...monesti näkee  vain valkoisia venttiilin kansia. hiieno juttu, että näitä on myös nyt mustana.













Aurinkolinnan 28 kohteen pukeutumistila oli kyllä kaunis tekstiilejä myöten, tykkäsin kovasti yksinkertaisesta modernista ilmeestä ja tummat kalusteet tuovat tyylikkyyden. Pullot ja purnukat saa sopivasti kaappiin piiloon. Aurinkolinnassa oli kaikki seinä pinnat kauniilla sävyllä maalattu. Muutenkin monessa kohteessa oli kauniita seinäpintoja, vähemmän oli valkoisia seiniä.





Valokisko, jossa mukana led valot.










Aurinkolinnan upea  tumma tyylikäs moderni keittiö. Kaunis vino ikkuna, tumma rimakatto ja valaistus <3 ihana ja niin erilainen mitä on nähty.



Kauniit saunat








Saunat olivat viimeisteltyjä. Lattioissa ja seinissä oli paljon käytetty isoa laattaa.



Valaistus











Valaistuksella on iso merkitys sisutuksessa. Kauniit laatat, altaat ja materiaalien pinnat tulevat paremmin esille sekä tuovat tunnelmaa tilaan kuin tilaan.





Ekologinen, kotimaisilla tuotteilla ja osin kierrätyskalusteilla sisustettu koti <3 Artek vahvasti läsnä.









Muuta kivaa...









Mitkä jäi asuntomessuilta nyt mieleen, jos vertaa aikaisempia messuja missä oon käynyt? Aikaa siitä on pari vuotta viime messuista.

Oli enemmän isoja  ulkopore altaita, terasseihin oltiin panostettu ja siellä oleskeluun ja ruoan laittoon.Seinät sisäpinnoissa eivät olleet valkoisia, vaan enemmän oli tullut väriä. Lähinnä maanläheisiä sävyjä käytetty, luonto oli osana sisutuksessa  sekä keittiöt oli sävytetty kauniilla sävyillä tai olivat tummia. Isoja erilaisia laattoja kosteissa tiloissa, jossa oli pinta struktuuria. Rimakattoja oli useissa kohteissa ja epäsuoraa valaistusta näki paljon. Kotimaisuus korostui huonekaluissa. Luonnonmateriaalit sekä isot ikkunat olivat vahvasti esillä, joka sopikin hyvin tähän ympäristöön.


Joko pääsit loppuun, kiva kun jaksoit loppuun saakka .)


Kävitkö asuntomessuilla? Mikä jäi sinulle erityisesti mieleen?













tiistai 25. elokuuta 2020

Asuntomessuilla Tuusulassa




Asuntomessuilla kävin tasan kaksi viikkoa sitten. Moni bloggari onkin jo ehtinyt tekemään postauksia messuilta, ja ajattelin tehdä itse tällaisen pienimuotoisen postauksen, eli mihin kiinnitin huomiota messuilla.














Mustia keittiöitä, kiintokalusteita ,suihkuja, hanoja, altaita ja yksityiskohtia oli useimissa kohteissa.


























Puuta oli käytetty monissa kohteissa. Erilaiset sisustuspaneelit toivat kivan kontrastin, sekä ilmettä yhdelle seinälle.






Puukomposiitti altaat ja luonto näkyi osana sisustusta.













Erilaiset akustiikkapaneelit ja materiaalit näkyivät korkeissa tiloissa. Valaistus oli myös huomioitu hyvin.




Tammen sävyinen lankkulattia tuli vastaan monissa kohteissa.





Epäsuoralla valaistuksella korostettiin erilaisia pintoja, materiaaleja ja sävyjä.


Yhteenvetona voi pitää, että mustaa oli käytetty paljon sekä puuta erilaisina pintoina. Vihreää oli myös käytetty tehosteseinissä, tekstiileissä ja jopa yksi wc-tila oli kokonaan laatoitettu vihreällä. Luonnonmateriaalien käyttö näkyi sisustuksessa ja tekstiileissä. Epäsuoravalaistusta käytettiin monissa tiloissa ja erilaisilla riippuvalaisimilla tuotiin tiloihin ilmettä.

Messuilla tuli kierreltyä seitsämän tuntia eli melkein kokonainen työpäivä ja kaikki kohteet tuli käytyä :). Yritin samalla katsoa meille uutta ruokapöytää, mutta ei vielä oikein napannut eli etsintä jatkuu.

Tässä muutama kuva vain messuista ja monta kuvaa jäi vielä kännykkään.
Messuthan on vielä sunnuntaihin 30.8.2020 asti eli vielä ehtii messuille!!!