keskiviikko 3. joulukuuta 2014

VANHAA KUNNIOITTAEN

3.12.2014


Otin viikonloppuna kuvia vanhasta hirsirakenteisesta talosta, joka on vuosien saatossa entisöity vanhaa kunnioittaen.

Talo on rakennettu 1800- luvun lopulla ja talon hirret ovat luvulta 1814.
Talon sisäseinien hirret oli peitetty pinkopahveilla, jotka revittiin pois ja näin saatiin hirret esille. Ennen vanhaa hirret oli "liituttu", joten ne hiekkapuhalettiin. Näin kauniit hirret tulivat esille




Seinissä vuosiluku oli kaiverettu hirteen. Hirsiseinää ei käsitelty millään, joten ajan patina saa näkyä.




Talon ulko-ovi on maalattu kauniin siniharmaaksi.





Ikkunat ovat alkuperäiset ja ikkunan kauniit kehykset saivat myös uuden maalin.





Sisätulo kuistin lattia on saanut siniharmaan sävyn ja lattialle on laitettu esille kauniita vanhan ajan tavaroita, jotka ovat olleet talon asukkailla käytössä.




Vanha poppana ja vaatteet on hauskasti laitettu koristeeksi tikkaille.





Vanhat esineet kauniisti esillä vanhaa hirsiseinää vasten.




Vanhoista lakanoista tehty talon henkeen sopivat verhot. Kapan alareunassa  koristaa käsin virkattu nauha.




Lattiat maalattu harmaaksi ja elämisen jäljet saavat näkyä tässä kotimuseossa.



Kaunis himmeli





Vanhat kynttiläjalat ovat saaneet kauniit virkatut mansetit ja alleen vanhan tarjottimen.



Vanha pirtin puuhellässä keitetään esimerkiksi jouluna kunnon pannukahvit ja joulupukkikin on käynyt vierailulla.



Vanhat kahvipurkit, myllyt ja esineet kauniisti esillä hyllyssä ja muurin päällä.




Pitkässä penkissä on joskus otettu monet nokoset raskaan työpäivän jälkeen ja räsymatot kuuluu myös talon henkeen.





Vanhat esineet kauniina asetelmana pöydällä.





Vanha muuri on saanut uuden valkoisen maalin ja vanhat esineet on laitettu kivasti roikkumaan muurin peltiin.





Vanha naulakko on laitettu takaisin kuuluvalle paikalle.





Singeri on löytänyt paikkansa kammarista.





Tuvan puolelle on laitettu Philgren Ritolan tapetti yhdelle seinälle ja muut seinät on pinkopahvia, jotka on maalattu valkoiseksi. Vanhat kaapit ja esineet tuovat kivaa kontrastia vaaleitten seinien kanssa.



Vanha joulukirkko on laitettu lipaston päälle. Kyntteliköt odottavat vielä lähempää joulua.




Heinäseipäät  koristavat  kivasti ulkona vanhaa hirsitaloa ja lyhdyt valaisevat pimeällä.


Päivi S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti