perjantai 30. lokakuuta 2015

Kauneudenhoitotuotteet testauksessa


Sain kivan tehtävän naapurin Sannalta. Sain häneltä testattavaksi viikoksi Oriflamen ihonhoito tuotteita ja olen tietysti enemmän ko innoissaan :) sarja on Ecollagen sarja ja sopii esim. +35 ikäisille naisille. Sarjasta löytyy myös +45. Sanna sanoi, että voin kokeilla myös näitä tuotteita eli ei tartte ostaa sikaa säkissä. Minusta on hienoa, että voi kokeilla tuotteita vähän aikaa, ennen ko tekee ostopäätöksen. Välttämättä joku tuote sopii toiselle ja toinen taas ei.

Kun olin ylä-asteella, niin mulla oli lievä akne ja jouduin käymään ihotautilääkärilläkin. Onneksi sain sieltä kunnon lääkkeet ja hoidot. Pieniä arpia on jäänyt posken alueelle. Mulla on tällainen sekaiho ja vähän couperosan ihoa poskialueella eli verisuonet pinnassa. Silmät ovat tosi arat, joten olenkin joutunut monesti testaileen silmänympärys voidetta, koska kaikki eivät vain sovi. Silmänympärysvoidetta olen alkanut vasta käyttää n. 40-vuotiaana, joka on liian myöhään. Parempi myöhään ko ei milloinkaan. Nyt ko lapsetki isompia, niin on ehkä enemmän aikaaki omaan ulkonäköön kiinnittää huomiota.

Sannan kans oltiin tänään yhteyksissä ja sanoin, että olen aamuisin ja iltaisin tehnyt nämä puhdistukset. Aamuisin kuuleman riittääkin pelkkä kasvovedellä puhdistus ja rasvaus. No, nämä kuvat on otettu eilen aamulla ja kameran takana on Oona 11v. Hänellä on koulusta syysloma, joten sai mieluisan tehtävän kuvata äitiä :). Tänään on siis puhdistettu kasvot vain kasvovedellä ja rasvat laitettu.




Sanna antoi myös kokeltavaksi kasvoharjan, johon laitoin pari tippaa kasvojen puhdistusainetta ja harjan kastelin vesihanan alla.




Harja pyörittää tasan minuutin. Harjoja saa kahta eri karheutta. Naisille on pehmeämpi harja kuin miehille, koska miehillä on paksumpi iho, niin heille on vähän karkeampi harja. Minuutti iltaisin vain riittää puhdistaan epäpuhtaudet iholta.




Tämä harja tuntui tosi miellyttävältä ja painoinki  lisä minuutin puhdistukseen.


Kun olin puhdistusvaahdolla ja harjalla puhdistanut kasvoni, niin vielä huuhtasin kylmällä vedellä kasvot. Kuuluu yleensä minun aamurutineihin, näin ihohuokoset sulkeutuu ja virkistyy/herää sopivasti. Sen jälkeen kävin vielä kasvovedellä kasvot läpi.



Sen jälkeen laitoin tipan silmänympärysvoidetta, kasvoille seerumin ja päivävoiteen.
Aikaa ei mennyt tähän kuin n.2 minuuttia eli ei voi sanoa, ettei kerkiä näitä tekemään. Aamuisin ei siis mene kuin minuutti, kun jättää puhdistuksen harjalla pois.

Siis vain minuutti!!!



Hei. Jos olet kiinnostunut Oriflamen tuotteista, niin tässä esim. hyviä tarjouksia mitä on nyt syksyn esitteessä.



Hox! Mies ei kuulu kauppaan, hih :)






Joulukin lähestyy vauhdilla, niin vaikka kullalle ihana tuoksu pukinkonttiin!


Sannalta voi näitä suoraan tilata eli Sanna Palm
ja puh. 040-9106730

Kun olen näitä testannut vähän aikaa, niin annan sitten palautetta näistä. Näin alkuun  tuotteet tuntuu kyllä hyviltä :)



Täällä jo talvi näyttää merkkejään, maa ihan huurassa. Aamulla piti käydä kotikadulta ottaa yx kuva. Talvivaatteet on jo kaivettu pikku hiljaa esiin...grr grr.

Ihanaa vko loppua sinne ruudun toiselle puolelle!!!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti