tiistai 13. lokakuuta 2015

Uusi ulkonäkö

Päivällä jo postasinkin uudesta logostani ja vesileimasta. Tänään sain sitten fiksattua tätä blogini ulkonäköä mieluisaksi. Pitäsi kyllä omallekkin pärställe tehä jotain. Kasvohoidon tilasinkin perjantaille, jos siitä lähtis ekana.

Projekti Verkaranta blogista Jutta haki omassa blogissaan n. pari kuukautta sitten omaan koulu projektiin suunnittelu työtä ja halusi kolme vapaaehtoista mukaan. Jutta suunnittelisi blogeille uudet bannerit ja logot. Ite heti ilmottauduin ehdokkaaksi, mutta onni ei sattunut myötä tuohon kolmen sakkiin. Jutta otti yhteyttä s-postilla, että olenko vielä kiinnostunut kyseisestä projektista.
Miehän olin enemmän ko innoissaan ja luotin Juttaan 100%, että jos kukaan niin hän osaa nämä hommat.

Jutta kyseli tyylistäni, lempiväreistäni yms ja tästä lähettiin liikkeelle. Jutta teki ns. raakaversion ekana ja kyseli mielipidettäni siinä välissä ja taas homma lähti liikkelle ko olin sanonut hyvät ja huonot puolet. Oikeastaan jo toisella kerralla alkoi olemaan itseni näköinen ja Jutta sitä vielä vähän muokkasi. Tänään Jutta lähetti lopullisen työn ja lopputulos on kyllä hieno. Jutta oli ottanut huomioon tyylini ja värimaailmani. I LIKE <3

Vesileimani 




Tyylikarttani



Bannerini



Logoni, jota tulen käyttään instassani ja fb-sivullani tunnuksena.

Mitäs tykkäätte uudesta ulkonäöstä?

Ehkä pientä hienosäätöä kaipailee, mutta Jutan töihin olen tyytyväinen. Kiitos vielä kerran ihana Jutta <3


Päivi S

4 kommenttia:

  1. Tyylikkäät ovat kaikki, hieno homma!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Päivi luottamuksestasi vielä kerran! Hyvältä näyttää pienet fiksaukset muutoinkin :) ihanaa iltaa ja kiitos vielä kauniista sanoistasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Jutta ja kiva ko otit tämän työn alle. Uskon, että ko valmistut, niin et ainakaan työttömäksi jää. Kaikki mitä teet, niin onnistuu :)
      Ihanaa syksyä sinne teille ja tuleviin uusiin projektiin ko koti ja työrintamalle, Onnea!!!

      Poista