sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pikkujoulut

Nyt olen pari päivää ottanut ihan rennosti, saunoen ja hyvin syöden.

Perjantaina oli pikkujoulut ja kyllä se on niin. mitä enemmän tulee ikää niin palautumisaika juhlinnan jälkeen on pitempi, kuin silloin nuorena. Tämä muuten pätee omalle kohdalle liikunnassakin.

Tosiaan perjantaina kävin täällä Ryhmäliikunta Hyväfiiliksen pikkujouluissa. Pikkujouluja vietettiin nyt viidennen kerran, joista kaksi edellistä kertaa on jäänyt mulla käymättä. Paljon oli tullut uusia kasvoja ja oli tietysti vanhoja konkareita, jotka ovat vuosia käyneet liikkumassa.

Hyvä oli jouluruoka ja muutenkin tarjoilut.  Kiitos Hyväfiiliksen porukalle :)Illan aikana palkittiin diplomeilla kuntoilijoita ja laihduttajia. Hieno ele, että muistetaan myös asiakkaita näin.

Illan aikana ohjelmassa oli mm:ssa Nitan Saarenpään  hieno tankotanssi esitys. Uskomaton nainen, mitä liikkeitä teki ja vielä korkkarit jalassa. Otin vain pari kuvaa , koska liikkeet olivat niin uskomattomia että piti keskittyä katsomiseen.



Nitalla on oma vankkumaton tyyli aina esityksissä ja kiitos Nita, oli kyllä taas huikea esitys!!!


Ilta myöhään ko laitettiin jalka koreaksi, niin miespuoliset innostuivat tankoileen. Taitaa ensi vuonna olla tungosta miesten tunneille :) Sen verran notkeita ja kettereitä kavereita oli.




Kiitos vielä Johanna ja Pia kivasta seurasta. Ensi vuonna sitten uudestaan.


Tänään päivällä kävin täällä  Rajalla Kauppakeskuksessa, sieltä sai hakea joulupakettikortin. Jonka tarkoitus on, että valitset pakettikortin ja ostat lapselle lahjan, joka ei niitä juuri saa. Joulupuu keräyksessä kiteytyy antamisen ilo ja saat itelle rutkasti joulumieltä. Toivottavasti moni meistä osallistuu tähän hienoon keräykseen.




Nyt jumppavaatteet päälle ja lähteä välillä jumppaan. Jos illalla sitten sytyttäis kynttilän ensimmäisen adventin kunniaksi.

Rauhallista adventtia sinne kaikille!!!


2 kommenttia:

  1. Taitava tuo Nita!
    Mukavaa kun sulla oli kivat pikkujoulut, sama on huomattu täälläkin, että näillä kymmenillä juhlista toipuminen vaatii todellakin aikaa...
    Lepposaa sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahottoman taitava nainen. Tuntuu, että tuo valvominen vie mehut ja vaati seuraavan päivän kyllä lepoa. Just katoin viimeisen Silta jakson ja toivottavasti jatkoa seuraa sarjalla. Toivoma ainakin niin :) Nyt nukkumaan, öitä <3

      Poista