keskiviikko 23. joulukuuta 2015

I am ready

Nyt on viimeiset joulu jutut saatu päätökseen ja omalta osalta jouluaatto voi tulla.

Eilen sain viimeiset joululahjat ostettua ja paketoitua. Pienet joulu viemiset on askarteltu ja eilen tein vielä muutaman joulukuusen koristeen. Ekanahan oli ettei meille tule kuusta ollenkaan, mutta nyt se pieni söpö kuusi nököttää tuolla ruokailutilan nurkassa. Kiitos siitä appivanhemmille ! Muutama uusi koriste piti tehä ja samalla linjalla mentiin eli huopa ja puuhelmi linjalla. Oikeastaan ihan senkin takia, kun kaapista löyty tarvittavat materiaalit.




Diy/ uudet joulukoristeet




Pöytä on putsattu jouluaskarteluista ja tähtikin saatiin vihdoin ja viimein ikkunaan. 


Himmelin sain myös asennettua ikkunalle. 


Oonat innostuivat vielä aamusta leipaseen makeat Dumle muffinsit.




Voi sanoa, että maistuivatpas hyviltä. Vaikka olen karkkilakossa, niin olen itelle kuitenkin leivonnassa karkit sallinut :)...muuten en ole "retkahtanut".

Ohjeet löytyy täältä Klik, jos makean nälkä yllättää.




Diy/Joulu viemiset




 Blogini piettää nyt pienen tauon ja rauhoittuu joulun viettoon.
Oikein rauhallista joulun aikaa kaikille!



Halein

Päivi S

5 kommenttia:

  1. Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle !
    Ps. Teillä on sama lamppu keittiön pöydän yläpuolelle kuin meilläkin.
    Riitta Lehtonen

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Kaunis joulukoti ja söpö kuusi <3
    Suloista joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Ruokailutila näyttää tosi sievältä tuon pikkukuusen kera.
    Oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista