maanantai 18. heinäkuuta 2016

Sisustamista

Täällä on kyllä oltu laiskana sisustamisen kanssa. Tuntuu, että samat asetelmat ja tyynyt ovat olleet jo pitemmän ajan. Eilen sitten kun tulin siskoni luota, niin pionit kukki niin komeasti ulkona, että pakko oli yksi oksa näin aluksi hakea sisälle. Samalla meni myös koristetynyt sohvalla vaihtoon. Edelliset tyynyt kaipaski jo pesua. Meillä sohvassa maataan ja telmitään, saa nähdä kuinka kauan aikaa nämä kestää puhtaana? On kyllä aika arka väri näissä...onneksi on pyykkikone keksitty :)








Ennen








Jälkeen




Pienellä jutulla sitä saa nopsaa uutta ilmettä. Keltainen sai nyt väistyä. Vähän toin hempeyttä olohuoneeseen vanhalla roosan värisellä tyynyllä ja graaffista kuviota Artekin valkomusta tyynyllä. Muutama kirpparipullo sisustuskirjojen päälle ja omasta pihasta kukat siihen. Sisustaminen maksoi 0 euroa. Kaikki tyynyn päälliset löyty kaappien kätköistä.








Näillä mennään sitten loppu kesän olohuoneessa, ehkä sisustusvimma iskee taas paremmin syksyllä. Nyt vain haluttaa olla ulkona ja nauttia Suomen kesästä, mitä töiltään ehtii. 

Onko siellä samoja fiiliksiä, että sisustaminen on näin kesän aikana hiipunut?


Taidanki lähteä juomaan iltakahveet tuonne aurinkoon, joten heipat täältä!!!




Bye Bye...




5 kommenttia:

  1. Hiipunu on tääläki sisustelu, olkkarissaki on järkkä pysyny jo monta kuukautta, ihme kyllä!
    Sama juttu, että haluttaa olla ulkona, ehtiihän sitä syksylä ja talvela taas sisätiloja muutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että syksyllä taas sisustellaan ja kiva taas sitten laittaa kynttilöitä ums. syksyisempiä juttuja ja värejä. Meillä neitikin, että ootko tehnyt uuden blogi päivityksen kun tyynyt on vaihtanut väriä :)

      Poista
  2. Onhan tuo sisällä sisustaminen laantunuut, mutta se on siirtynyt ulos.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en ole pahemmin sisustellut edes ulkona :(. Kukilla ja vanhoilla jutuilla pitkälti menty. Olen jo käynyt osallistumassa arvontaan.

      Poista
  3. Hello . Want to share your blog with the world? To find people who share the same passions as you? Come join us.
    Register the name of your blog URL, the country
    The activity is only friendly
    Imperative to follow our blog to validate your registration
    We hope that you will know our website from you friends.
    http://world-directory-sweetmelody.blogspot.com/
    Have a great day
    friendly
    Chris
    We follow your blog, please Follow our return
    All entries will receive a corresponding Awards has your blog
    ++++
    Huomenta. Haluatko jakaa blogi maailmassa? Löytää ihmisiä, jotka jakavat saman intohimoja kuin te? Tule.
    Rekisteröi nimen blogisi URL, maa
    Aktiivisuus on vain ystävällinen
    Välttämätöntä seurata blogistamme vahvistamiseen rekisteröinti
    Toivottavasti tiedät sivuillamme teiltä ystäviä.
    http://world-directory-sweetmelody.blogspot.com/
    On suuri päivä
    ystävällinen
    Chris
    Seuraamme blogisi, ota Seuraa paluu
    Kaikki merkinnät saavat vastaavassa määrin on blogisi

    VastaaPoista