tiistai 1. marraskuuta 2016

Tunnustus


Blogilleni


Iso <3 kuuluu tästä kahdelle kivalle bloggarille

 My Sweet Home Sarille KLIK 

ja 

Suortuva blogin Nannille KLIK


Tunnustuksen mukana tuli viisi kohtaa, jotka tulisi toteuttaa:
 
1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajaksi


Oman bloggaamisen aloitin tarkalleen pari vuotta sitten, kun jäin työttömäksi. Aikaisemmin ystäväni monta kertaa sanoi, että laitan oma blogi kun olet kova sisustamaan ja aina keksit kaikkea kivaa ja uutta kun kävi luonani. Itse ajattelin silloin vielä, että onko nyt ns.tyhmää esitellä kotia julkisesti ja tässä sitä sitten ollaan...

Kun jäin kotia, oli enemmän aikaa perehtyä paremmin blogi maailmaan, vaikka pitempään olin seurannut toisten blogeja. Ajatus kirjoittamisesta tuntui enemmän vieraalta, koska en ole ollut mikään hyvä kirjoittaja ja vielä lievä lukihäiriö siihen päälle. Tässäpä sitä ollaan ja kirjoitellaan :) Välillä yhdyssanat saattaa olla hakoteillä, mutta olen kuitenkin huomannut, että kehitystä on tapahtunut :) Vanhakin koira oppii haukkumaan, vai miten se nyt meni? Aluksi oli vain tarkoitus kirjoittaa sisustamisesta, mutta pikku hiljaa mukaan on tullut askarteluvinkkejä, matkapostauksia, liikunta ja hyvinvointi postauksia eli kunnon sekametelisopalla olen ollut liikenteessä :)

Aloittelevalle bloggaajalle neuvo, että kirjoita niistä asioista jotka on sinulle tärkeitä ja mieluisia ,kirjoita silloin kun tuntuu hyvältä. Väkisin on turha kirjoittaa.
Tietynlainen vuorovaikutus muitten bloggareitten kanssa on kivaa ja saa monesti heiltä hyviä vinkkejä/aiheita kirjoittamiseen, jopa ystävyys suhteita :), vaikkei koskaan ole kasvotusten tavattu. Facebook ja Instagram tilit ovat ainakin hyvä olla bloggaajalla, näin saa lisää lukijoita ja tietoa, että olet ns. "olemassa". 

Seuraavan tunnukset saa ns. "vanhat konkareet" ja uskon, että heillä on lisää hyviä ohjeita antaa uusille aloittaville bloggaajille, elikkäs:


* Muoti Mielessä

* Beaty of life

* Talosanomat

*  Oma koti valkoinen

*  Modernisti kodikas

* Sisustusunelmia

* Musta Ovi

* Vihreä talo

* Sallys

* Valkoinen Harmaja

Olkaapas hyvät ihanat Ladyt  .)












6 kommenttia:

  1. Kiitos paljon Päivi tästä kunniasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne itsellesi ja olenkin pitkään seurannut kivaa blogiasi :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vihdoin ja viimein sain sen tehtyä :) Kiitos itsellesi kovasti tästä tunnuksesta :)

      Poista
  3. Oi, kiitos tunnustuksesta ihanainen! Oli myös kiva lukea miten sä aikanaan aloitit..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) ja kiva seurata teidän rakennus projektianne ihan alusta alkaen. Tsemppiä rakentamiselle, hyvältä näyttää :)

      Poista