maanantai 30. tammikuuta 2017

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu meni yhtä nopeasti kuin tulikin.

Onneksi tänään ollut vapaata ja saanut vähän hengähtää. Yleensä kaikki tapahtumat sattuu aina samalle viikonlopulle ja sitten onki taas pitkään ettei paljon mitään erikoista tapahdu.

Lauantaina vietettiin Rovaniemen Värisilmässä 51-vuotis juhlia, johon oli saanut kutsut vanhat ja nykyiset työntekijät. Linja-auto tuli neljältä iltapäivällä hakemaan Kemin liikkeestä porukan ja kuudelta alkoi Rovaniemelle juhlat. Samallla kyydillä tuli myös Oulun poppoo.Juhliin laitoin pikkujouluihin ostetun mustan pitsimekon ja vanhoilla koruilla sekä piikkareilla mentiin juhlat läpi.




Olipa kiva nähdä entisiä työkavereita :). Ruoka ja muu tarjoilut olivat kyllä vimpan päälle eli nälisään ei tarttenut juhlista lähteä. Linja-auto piti ekana tulla hakemaan klo.24.00, mutta mehän innostuttiin tanssimaan ja päästiin vasta yhden jälkeen lähtemään. Kotona olinki vasta yöllä kolmen jälkeen.

Sunnuntai aamulla kello soi jo aikasin, vaikka uni olis kyllä vielä pitkään maittanut. Aamulla auto nokka kohti Oulua.

Oona ja Satu osallistuivat Oulussa SM-tankotanssin karsintoihin. 


Puhkuhuoneessa valmistauduttiin esitykseen laittamalla kasvoihin meikit ja vähän glitteriä kasvoihin ja hiuksiin.











Välillä käytiin venyttelemässä. 



Oona eka kertaa nyt osallistui kisoihin. Junior sarjassa ikä on 13-17 vuotta ja Oona ehti just täyttää 13 vuotta 12.1.2017. Nyt tänä vuonna saa junioritkin osallistua kisoihin. Itseä tietysti jännitti äitinä katsoa esitystä, koska harjoittelu tunteja ei ole takana monta ja ohjelmakin saatiin vasta valmiiksi. Neiti ollut nyt kipeänä moneen otteeseen ja esiintymiskokemusta ei ole kertynyt kuin pari kertaa puolikkaalla ohjelmalla. Lähdettiin hakemenaan Oulusta ennen kaikkea kokemusta ja samalla näemme kuun muut esiiintyy.





Finaali paikka tuli :)  eli seuraavan kerran onki sitten SM-finaalit Hämeenlinnassa huhtikuussa, johon Oonan pitää suunnitella täysin uusi ohjelma. Eli kovaa treeniä on luvassa. Mie Oonalle ehdotin, että tekee ohjelman Suomi 100 teemaan ja musiikkina vois olla Myrskyluodon Maija...äidin mielestä hyvä idea, mutta neidille ei kyllä minun hieno idea uponnut :). Satu pääsi myös finaaliin, joten huhtikuussa kiva reissu meillä taas luvassa.


Oli kyllä huippua käydä katsomassa tankotanssiesityksiä, aivan huikeita suorituksia kaikilta esiintyjiltä. Vaatii kyllä hyvää vartalon hallintaa ja  ennen kaikkea keskivartalon hallintaa sekä voimaa ja notkeutta.

Samalla reissulla näin eka kertaa Suortuva blogin Nannia ja hänen söpöä tyttöänsä. Nanni oli yhtä kiva ja nätti kuin mitä olin kuvitellutkin, vaikka ei olla kuin viestitelty ja muutaman kerran puhelimessa praatattu. Äkkiä sitä juttua riittää, kun kaksi sisustus ihmistä paikalla...vaikkei me kyllä sisustamisesta puhuttu yhtään :) 

Tänään ollut töistä vapaata. Petivaatteet on nyt ulkona ja pitää vielä puoli taloa imuroida. Loppuun vielä...



Arvonta muistutus!!! 


Huomenna on fb.sivullani Muuttuvakotini Päivi S sivulla, Suomi 100 teeman mukaan arvonta ja näyttää myös siltä, että Liikuntakeskuksen Hyväfiiliksen kuukauden sali/jumppakortti menee uudestaan arvontaan, kun auringonkukansiemen ei ole ilmoittanut yhteystietojaan. Olkaapas huomenna klo.18.00 jälkeen kuulolla eli suoritan silloin kummatki arvonnat :)


Heipat täältä :)





8 kommenttia:

  1. Onnittelut finaalipaikasta. Uskon että äitiä jännitti ihan hirveesti, sellaisia me ollaan.
    Minusta sulla oli hyvä idea Myrskyluodon Maijasta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuija, Oona kiittää :) Eikö oliski hyvä idea, äitiä ei pahemmin kuunnella :( No, neiti saa ite suunnitella ohjelman niin kuin tämän edellisenkin ohjelman. Oli itse sen suunnitellut ja valinnut musiikin. Koreografiasta saiki hyvää palautetta eli parempi pysyä siellä jännittäjän puolella :) Onhan tämä vaativa laji ja huikeita esityksiä oli kaikilla.

    VastaaPoista
  3. Oonalle onnittelut finaalipaikasta! Pitäisi itsekin uskaltaa kokeilla tankotanssia, ehkä uskaltaudun tässä kevään aikana starttitunnille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taija, Oona kiittää :) Sinne vain Taija, jopa itekki miettinyt pitäsikö lähteä :)

      Poista
  4. Oli ihana nähdä teidät. Kiva kun vinkkasit minulle tuosta tapahtumasta ja kutsuit meidät sitä katsomaan. Juuri täällä kirjoitan postausta meidän ensitreffeistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne :) Oli kyllä kiva nähdä viimein. Kävinki jo lukasemassa kirjoituksen :). Jokos siellä innostuttiin tankoilusta? :)

      Poista
  5. Tuo 100- vuotis teema on kyllä tosi hyvä idea. Toinen musiikki joka sopis todella hyvin , Finlandia hymni ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oliski hyvä Idea :) Finlandia hynmiäkin ehdotettiin, mutta ei uppoa 13 vuotiaalle vanhempien ideat :( Olis ollut niin siistiä 100 vuotis juhlan kunniaksi tehä esitys.

      Poista