perjantai 31. maaliskuuta 2017

Hellou!!!

Tervehdys pitkästä aikaa!

Täällä on munat pöydällä  .) ja uusi himottu sisustuslehti löydetty paikallisesta marketista. Näillä on hyvä tämä viikonloppu aloitella ja miettiä vähän jo tulevaa pääsiäistä. Lehteen ajattelin uppoutua illalla ison irtokarkkipussin kera.

 Monethan tietää, että tykkään erityisesti Tanskalaisesta designista/muotoilusta ja kotiin niitä on pikku hiljaa vuosien saatossa ostettu, aina mitä rahapussi on antanut myötä. Isompaa munaa olen vuosia haaveillut eli Egg tuolia ja siihen taitaa mennäkkin sitten usempi vuosi, että pystyn sen itselle ostamaan. Kiva kun on haaveita ja näinhän se pitää ollakkin.



Tauko postauksissa oikeastaan on se, että töissä istuin aika paljon päätteellä ja mulla on ollut silmät tosi kipeänä. Mulla on tosi kuivat silmät ja käytän niihin säännöllisesti tippoja ja syön kapseleita, jotka on tarkoitettu  kuiville limakalvoille. Tuntuu, ettei nekään oikein enää tehoa. 

Pientä väsymystäkin on ollut ilmassa, mutta olen kyllä itteni väkisin raahannut jumpille, kun tiedän että niissä tulee niin hyvä fiilis kropalle. Nyt olen lisännyt liikuntaan aerobista liikuntaa, ettei ole pelkkää punttien nostoa. Töissä tulee vähän liikuttua, enemmän on koneella istumista ja siitä kroppa ei oikein tykkää.

Tänään kävin ostamassa multaa ja ohransiemeniä. Pitää vaihtaa vähän kukkiin multia ja laittaa pääsiäistä varten ohransiemenet kasvamaan, jos tekis nämä kerrankin ajoissa.


Tämmöinen sekametelisoppa kirjoitus tuli tällä kertaa, haittaaks se : )

Nyt kuppi kahvia ja tunnin päästä pumppiin. Tämä perjantain pumppi on kiva aloitus näin viikonlopulle ja 101 pump- ohjelma on huippu. Hyvä musiikki ja sopivan rankat liikkeet.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!!!

Pus pus ja hali hali  täältä <3







8 kommenttia:

  1. Täällä on kans uusi lehti odottamassa pöydällä (vaatteiden ompelulehti) sekä irtokarkkipussi plus maraboun suklaalevy (jos karkit loppuu kesken)
    Mie istun koko työpäivän päätteen edessä ja mulla on kans ongelmia silmien kans, ei auta muu ko tipotella aamua ja iltaa :)
    Mukavaa perjantaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäänyt ihan vaattteiden ompelu kokonaan, nytki kone rikki. Silloin ko lapset oli pieniä, niin tuli paljonki ommeltua. Kastemekoista takkeihin asti.Nykyään kankaatki maksaa paljon yms . ja tulee monesti halvemmaksi ostaa kaupasta. Saa tietysti persoonnallisempia vaatteita ko ite tekee. Mie aattelin huomenna hakea apteekista kuiville silmille sitä suihketta ja kokeille vielä sitäkin jos toimis. Eilen oli aivan surkeat nämä minun silmät. Kävelin kaverin luo, joka asuu tossa oihan 500 metrin päässä ja uusi lumi, oli aivan kauhea minun silmille. Piti melkein silmät kiinni kävellä koko matka.

      Poista
  2. Hyvää yötä ❤ Pitää muuten laittaa siemenet itämään 👍 Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla yleensä kaikki jää viime tinkaan. Toivottavasti nyt muistan vaan kastella,nimittäin vein tuonne yläkerran aulaan siemenet itämään. Pitää varmaan kohta hakea pajun oksiakin, että ehtivät aueta ja saa nauttia vähän pitempään. Kivaa sunnuntaita sinne <3

      Poista
  3. Pittääki käyä ostamassa nuita siemeniä ja laittaa kasvamaan, muutenki pääsiäistä vois pikapuolin laitella, niin sais nauttia kauemmin.
    Mukavan kuulonen perjantai illan suunitelma sielä, täälä istuthaan nokka tukossa ja maistelhaan rommitotia, jonka hellu teki, auttaa kuulemma flynssaan ;)

    Parhainta viikonloppua sinne <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki kerranki Sari ajoissa .)
      Hyi, ko tulee tuota karkkia syötyä viikonloppuna kolme päivää, eilen kyllä tuli jo vähän ällö olokin. Ens viikonloppuna pitää kyllä vain syödä yhtenä päivänä. Otahan rommi toteja, että saat flunssan selätettyä. Tukkoisuus ei ole kyllä kiva :( Paranemista sinne <3 <3 <3 Mieki yritän nämä hemmetin silmät saada kuntoon. Talvi mulla aina surkeata. Kesä tulee, niin ei mitään ongelmaa.

      Poista
  4. Haaveita todellakin pitää olla. Meillä neidin haaveena on oma heppa ja mun haaveena on se laukku you know...
    Täällä on sisusteltu kaksi päivää ja lopputulokseen olen erityisen tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveita pitää olla ja eiköhän ne joku päivä meille toteudu, pitää vain vahvasti uskoa niihin :)

      Blogiisi varmaan tulee juttua sisustuksesta. nyt jalis treeneihin. pitää illemmalla keskittyä muitten blogi postauksiin, en oo ehtinyt pahemmin niitä lukemaan tai oikeastaan oon näitä silmiä säästänyt.

      Poista