maanantai 3. huhtikuuta 2017

Jurmu meininkiä keittiössä

Tänään ollut vapaata ja koko päivä mennyt oikeastaan, etten kauheasti mitään järkevää ole saanut aikaiseksi.  Piti kyllä jatkaa uuden ryijyn tekoa, mutta laiskuus voitti. No, yhden koneellisen pessyt pyykkiä ja netkin odottaa vielä tuolla ripustamista. Niin, teinhän mie pitkästä aikaa kinkkukiusauksen ja hyvinpä se upposi nassuun. Muistan kun lapset oli pieniä, tein paljon erilaisia kiusauksia, oli kinkkukiusausta, lohikiusausta, porokiusausta,jauhelihakiusausta... ja ollutkin pitkään etten ole tehnyt kiusauksia, kun siihen jo kyllästyttiin. Niin helppoa ja nopeaa arkiruokaa.

Kiusauksista asiaan... Tunti sitten innostuin silittään Marimekon kankaasta teetetyt verhot. Pesasin ikkunat vain päältä ja ripustin sen jälkeen verhokapat ikkunaan. Nyt on pyöreitä muotoja keittiössä. Verhoista tuli oikein kivat ja minusta ei yhtään haittaa, vaikka verhot on ns. eri paria. Olisi joutunut ostaan paljon ylimääräistä kangasta, että olis saanut ns. parit ja kuviot samalle kohdalle. Kuvio on kaikissa sama ja väri. Minusta toimii hyvin. Tässä muutama kuva uusista verhoista. Kangas on Marimekon Jurmu ja ostettu Torniotar liikkeestä Torniosta.
















Pääsiäistäkin on jo vähän laitettu. Viikonloppuna ostin nämä koristemunat ja tarkoitus oli vain kokeilla tähän By Lassenin kynttelikköön näitä munia. No, jätin ne sitten siihen ja ajattelin että no aivan sama jos ne jää tähän roikkumaan. Kohtahan ne pitää taas ottaa pois. Tämä pääsiäinen mennään niinkuin viime vuonnakin eli maanläheisin sävyin.



Ohransiemenet laitoin myös viikonloppuna kylvemään. Saa nähdä nouseeko sieltä yhtään vihreää??? Viime vuonna kävi nimittäin niin, että laitoin siemenet Aallon matalaan kirkkaaseen maljakkoon ja n. kolme ohransiementä nousi sieltä, masentavaa. Siinä on pääsiäis tunnelma kaukana :)


Nyt syvävenyttelyyn ja nauhalle pitää laittaa Laurin talot ohjelma. Meinaatteko alkaa seuraamaan? Täällä ainakin ollaan kärppänä illalla tv:n ääressä :)


Perjantaina onki sitten luvassa kiva postaus, tätä olen nimittäin salassa unelmoinu.








9 kommenttia:

  1. Keittiö näyttää oikein hyvältä ❤
    Mie katoin kans Laurin talot telkusta ja kyllä se vaikutti niin mielenkiintoiselta että täytyyhän sitä jäädä seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Mieki vasta katsoin nauhalta ja mielenkiintoiselta näytti. Oliski noin paljon rahaa, että sais talon minkälaisen haluais. Raha esteenä kaikkeen kivaan :)

      Poista
  2. Ihana keittiö teillä, olet kuvailu nyt vähän eri kulmasta, niin näkkyy enemmän :)
    Laurin taloja katottiin tääläki, mielenkiintonen ohjelma oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Välillä eri kuvakulmiakin näyttää, ettei mene liian yksitoikkoiseksi :).
      Mielenkiintoinen ohjelma ja aika huiput ohjelmat Laurilla käytössä. Rahalla saa :)

      Poista
  3. IHanat verhot, mulla on tuosta kankaasta ommeltu meikkipussukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkipussikin varmaan kiva. Ite joskus hypistellyt tästä pyyhkeitä, mutta enää ai valmisteta ja samoin haaveessa oli pussilakantakin, niin nekin loppuneet.

      Poista
  4. Kauniit verhot. Ja hyvä vinkki tuo, että ei tullu hukkapaloja kankaasta. Näytti tosi kivalta. Ja meinaan kattoa Laurin talot, eilen en ehtinyt, mutta onneksi sen näkee vieläkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Mieki katsoin tallenteelta ohjelman. Aika hitaasti etenee, sitä jo haluaa nähdä melkein koko talon heti :). Huiput ohjelmat Laurilla käytössä. Klikat vain kädellä, niin sauna siirtyy veden päälle yms. rahalla saa.

      Poista
  5. Onpa nätit verhot! Näyttää kyllä kivalle tuo kuvio noin. Minä olen ihan kympillä Marimekon fani. Löytyy kaikenlaista MM:a meiltä. Blogissani on arvonta, käy kurkkaamassa.

    VastaaPoista