tiistai 4. joulukuuta 2018

Kuulumiset

Heippa pitkästä aikaa. Blogi tauko venähti suunnittelua pitemmäksi.

Floridan reissusta on palattu ja palu arkeen tapahtui  pikku hiljaa. Matkaväsymystä oli muutama päivä ja varsinkin kolmena iltana kuuden jälkeen piti ottaa kunnon "päikkärit" ja yöt menikin sitten kuikuilessa :) Nyt on jo onneksi normalisointunut tilanne.

Oonalla tankotanssin Mm-kisat Floridassa menivät odotettua paremmin. Semifiinaalissa oli kymmenes ja sitä kautta sai paikan finaalin, jossa sitten teki omat ennätyspisteet. Paransi sijoitusta finaalissa ja oli lopuksi kahdeksas, koko suomen joukkueen parhaat pisteet eli saa olla kyllä ylpeä neidistä. Italiaiset on kyllä kovia. Hyvä sijoitus kisoissa on taas saanut uutta virtaa harjoittelulle ja uutta koreotakin on alettu jo suunnitelmaan sekä biisi valittu. Tähtäimessä huhtikuun 2019 Sm-kisan karsinnat, jotka pidetään täällä Torniossa. Ihan huippua kun saatiin karsinnat tänne Satun Mind Body Jooga salille ja näin laji saa tunnettuvuutta ja paikallisetkin pääsee katsomaan kisoja. Itse olen lupautunut talkoileen.

Lumen tulo sai piristyksen laittaa jo vähän joulua. Ite en ole joulu ihminen ja tahtoo aina jouluvalojen ripustukset yms. jäädä viime hetkeen. 

Jouluverhot keittiöön on nyt  silitetty ja muutama havu haettu maljakkoihin sekä muutama joulukoriste laitettu esille. Joulu väritys tänä vuonna on aika pitkälti havunvihreää, konjakin ruskeaa, valkoista, hopeaa ja ripaus messinkiä sekä tehosteena mustaa. Asetelmat varmaan vielä vähän muuttaa paikkaa ja uusia joulukoristeita en usko, että ostan. Yhden jutun ostin kyllä eilen, mutta en sitä voi paljastaa. Koska ystävälleni ostin samanlaisen joululahjaksi.

Tässä nyt vähän esimakua ja muutama kuva jouluisesta tunnelmasta.


























Tässä oli kuvia keittiö- ja ruokailutilasta. Joulukalenteri odottaa vielä pöydällä asentamista. Oona lähtenyt Itävaltaan viikoksi vaihtoon ja tulee huomen illalla kotia eli aattelin nyt tämän kirjoituksen jälkeen alkaa sitä ripustamaan. Illalla varmaan pitää suunnistaa kauppaan ja hakea jotain herkkuja yms. kirjekuoriin.
Onki ollut jo ikävä neitiä ja kiva saada "tinkauskaveri" kotia .)



Modernisti Kodikaan blogi, Kerttu heitti meille bloggareille tärkeän haasteen eli Millainen on kaunis ja kohtuullinen joulusi?  Palaan tähän asiaan viimeistään perjantaina 7.12.2012









5 kommenttia:

  1. Mistä tuo mahtava kynttelikkö on hankittu, jos saa tiedustella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Royal design verkkokaupasta ja kynttelikkö on nimeltään Joy. Jos tilaat, niin osta samalla vara lamppuja siihen. Tilasin toissa vuona kaksi pakettia ja nyt jo kaikki käytetty eli minun pitää sieltä uusia taas tilata. Muistakseen ovh. hinta n.200 euroa, mutta silloin oli hyvässä alessa :)

      Poista
    2. Kiitos, täytyypä katsella kynttelikköä sieltä! :)

      Poista
  2. Kivasti olet joulua laitellu Päivi. Mieki laitoin muutama viikko sitten kolme punasta tyynyä sohvalle, mutta viime viikola ne alko niin allöttämään, että kannoin konjakin väriset takasi, hah. Aikalailla samoila väreilä mennään tääläki, punasta en laita ollenkaan. Aattelimma laitela kuusen jo tällä viikola että saa nauttia pidempään :) Muovikuusi on helppo, ko ei roskita.
    Nuo keittiön verhot on kyllä ihanat!

    Ihanaa joulunoottelua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Mie aattelin vain punaista laittaa yläkertaan. Yhden tyynyn nakkaan sohvalle ja mulla on Aarikan tonttuja useampi, niin laitan niitä koristeeksi sinne. Tytöille vähän väriä yläkertaan ja mie en tartte punaista nähä .) Tykkään kans kovasti verhoista <3

      Samoin sinne ihanaa joulun odotusta. Viikonloppuna tullaanki sinne päin :)

      Poista