keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Lahjakortti Värisilmään




Tänään innostuin pikkasen laittamaan enemmän joulukoristeita esille, sillälailla kevyesti ettei tule ähky liian nopsaa. Huomaatte varmaan nyt kuvasta, että on uusi pöytä nyt keittiössä. Tuli valoa huoneeseen kerta heitolla, kun kannettiin yläkertaan vanha puunvärinen puupöytä. Pöytä on palvellut yli 20 vuotta.Oli kyllä tuskaa se kantaa sinne, nimittäin oli kyllä painava. Tarkoitus oli eka viedä se kellariin, mutta ei mahtunut ovesta sinne. No, nyt se on yläkerran tasanteella, katotaan minne se sitten jossain vaiheessa päätyy?


Tänään innostuin tekaseen vielä tortut ja lämmitin glögiä lasiin. Ihan kivalta tuntui istua uuden pöydän ympärillä. Lamppu on vielä väärässä paikkaa. Huomenna pitää metsästää siihen sellaista kiskoa, että saa uuden lampun nätisit viritettyä paikoilleen. Joulutähden laitoin myös ikkunaan. Palaan uuden pöydän postaukseen myöhemmin.



Nyt oli  vihdoin aikaa istahtaa ja suorittaa Värisilmän 50 euron lahjakortin arvonta ja onni osui tällä kertaa Piitua.

Piitu oli laittanut kommentti kenttään näin :

Kahdella mukana! Maalia tarttee aina tai jotain sisustus juttuja!

Onnea kovasti Piitu. Lähetätkö minulle yhteistietosi s-postiini ----> paivi.salmi10@gmail.com,niin saan toimittaa sinulle lahjakortin mahdolisimman pian ja pääset shoppailemaan :)

Hox, hox!!!

Huomenna uusi arvonta eli olkaahan kuulolla, kiva arvonta taas luvassa :)






4 kommenttia:

  1. Onnea Piitulle. Pitääpä olla huomenna kuulolla.
    Miekin haluan valkoisen pöydän <3 upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta huomenna kuulolla :) Pöytä on kyllä kiva ja mikä parasta oli edullinenki.

      Poista
  2. Voittaja ilmoittautuu. Jihuu kiitos paljon. S-postia laitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piitu. Viesti tuli perille ja lahjakortti lähtee ensi viikolla postiin. Onnea vielä kovasti :)

      Poista