lauantai 31. elokuuta 2019

Ripaus Marimekkoa

Sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Tornio/Kemitär liikkeeseen ja päätin heti toteuttaa yhden haaveeni, josta on iloa varmasti pitkään. Tätä ihanaa laukkua olen monta kertaa liikkeessä käynyt hipelöimässä, mutta en ole kuitenkaan raskinut sitä ostaa. 




Kuvassa olevat kaikki laukut ovat Marimekkoa ja ovatkin useamman vuoden vanhoja sekä monta matkaa kokeneet.

Laukku on Marimekon Karla ja sen on suunnitellut Anna Werner. Laukkua saa nykyään kahta kokoa ja tämä on isompi malli eli 35x13cm kokoa. Laukku oli pakattu tähän kivaan Marimekon pussukkaan (yllä oleva kuva). Valitsin laukun mustalla nahalla ja nahka on todella ihanan pehmosta laadukasta 100% nahkaa. Laukun sisäpuolella on yksi vetoketjullinen tasku, johon saa näppärästi pienet tavarat piiloon. Ostin kuitenkin vielä Marimekon pienenen pussukan meikeille, ettei meikit leviä laukun pohjalle. 
Laukussa ihastuin rentoon malliin ,mutta on silti tyylikäs sekä käy monen asun kanssa. Nythän on muotia vyölaukut, joita esim.pidetään rennosti olkapään yli vartalon etupuolella ja tämä laukku minusta  muistuttaa hieman vyölaukkua.




Jakku, housut,pusero ovat kirppislöytöjä. Kengät Minna Parikka, Laukku Karla ja raitapaita Marimekko. Korvikset Aarikka ja rannekoru saatu ystävältä <3



Asu kuvat olen ottanut kännykällä, koska harvoin saan ketään perheestäni kuvamaan meikämannia...joten parempi tyytyä ottamaan ittestä  sitten kuvat, heh :)




Itse tykkään lukea blogeissa asu postauksia ja välillä myös itsekki näitä yritän toteuttaa. Muoti ja pukeutuminen kiinnostaa aina. Olenhan ensimmäiseltä ammatiltaan Vaatealan Artesaani.  Ennen enemmän piti katsoa mitä töihin pistää päälle, mutta nyt päätyössäni yleensä kuljen rennoissa vaatteissa ja meikittä. Joskus on kuitenkin kiva pistää vähän parempaa päälle ja hutassa ripsaria silmiin, jos on esim. sisustuskonsultointikäynti tmv. Laukkua olen pitänyt lähinnä näin mitä kuvassa eli olkapään yli ja tuossa edessä rennosti. Laukkuun mahtuu hyvin kännykkä, pieni lompakko, aurinkolasi kotelo ja meikki pussukka sekä avaimet.








Viime viikonloppuna Venetsialaisissa oli  päällä tämä äidiltä peritty hame ja alla sinapinkeltiset vahvemmat sukkahousut. Kietasin varmuuden vuoksi kylmää iltaa ajatellen kirpparilta ostetun sinapinkeltaisen neuleen vyötärölle ja valkoinen  pellavainen paitapusero nahkatakin alla on myös kirppislöytö. Nahkatakki on nuorimmalta tytöltä lainassa, jonka on taas saanut iso siskolta. Laukku toimi myös tähän asuun. Laukkua olen pitänyt pääasiassa, jos on käynyt jossain tapahtumassa tai juhlissa. Vapaa-aikana tai töissä olen pitänyt vanhoja Marimekon laukkuja. Kauppakassina mulla on monesti Marimekon  iso kangaskassi. Yritän vähentää näin muovipussien käyttöä.

Yritän kävellä kauppojen ohi laput silmillä, kun on tullut vaikka ja mitä ihanaa syksyksi. Kaupat notkuu ihania neuleita, kenkiä, paitapuseroita yms. ihanissa syksyn väreissä. Yritän kuitenkin välttää turhia ostoksia ja ostaa vain mitä oikeasti tartten. Ekana kirppiksen kautta ja jos ei jotain löydy, niin turvaudun sitten kauppaan. 

Tällainen postaus tänään, seuraavaksi taitaa ollakkin jo sisustus aiheisen postauksen aika. Ihanaa viikonloppua sinulle <3 















4 kommenttia:

  1. Kiva laukku ja ihania vaatteita ja kengät.
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sari ❤
    Mulla meneekin vko loppu työn merkeissä. Huomenna onki vp ja meneekin kotia siivotessa. Ihanaa sunnuntaita sinne ❤

    VastaaPoista
  3. Kiva asu sinulla ja kätevän oloinen laukku, sopivan kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3

      Laukku on kyllä just sopivan kokoinen. Ihanaa syksyn tuloa sinne sinulle :)

      Poista