maanantai 21. lokakuuta 2019

Syysloma

Viime viikko täällä pohjoisessa oli  koululaisilla syyslomaviikko ja mulla oli myös  siinä kolmen päivän vapaat, joten suunnistimme nuorimman tytön Oonan kanssa Helsinkiin junalla.
Junalla tulee harvemmin matkusteltua, mutta nyt kustannussyistä lähdettiin junalla ja nopsaahan tuo reilun 7 tunnin matka meni junassa. Eväät jo kaivettiin repusta puolen tunnin junamatkan jälkeen :), niin tyypillistä ja muutama sisustuslehti tuli siinä samalla luettua. Koetuksella oli vain "persuslihakset".

Yksi syy reissuun oli, että Oona saa uutta potkua ja ideoita Mm-kisa koreon tekemiseen ja otettiin muutama yksityistunti tankotanssija Piiu Pekariselta. Tunnit pidettiin Vertical Club salilla. Samalla reissulla Oona kävi myös eri tanssitunneilla. Itseä vähän harmitti kun en huomannut ottaa omia treeni vaatteita mukkaan, olisin voinut käydä  eri saleilla ja jumppatunneilla. No, seuraavaan kertaan. Sain silti kyllä hyvin ajan kulumaan.




Olen monta kertaa aikonut Helsingin reissulla  käydä Oodi Helsingin keskuskirjastossa, mutta koskaan ei ole ollut siihen aikaa.

Oodin pää-ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto ALA ja rakennusurakoinnista YIT. Oodissa on erityisosaamista vaativia ratkaisuja, kuten kaksi teräskaarta, joiden varassa rakennus lepää. Rakentamisessa on käytetty paljon suomalaista kuusipuuta. Oodi on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlanvuoden merkkihanke. Sisääntulo on minusta hieno korkeiden ikkunoiden, kaarevien muotojen  ja valaistuksen ansiosta.


Otin sisältä myös muutaman kuvan ( kaikki kuvat otetty kännykällä )


















Oodissa oli paljon kivoja yksityiskohtia esim. Kuvataiteilija Otto Karvosen Omistuskirjoitus sijoittuu kierreportaisiin. 

Oodi on kaikille avoin uuden ajan kirjasto Helsingin sydämessä. Lainaa kirjoja, lue lehtiä, käy lounaalla, tee töitä, hengaile, käy elokuvissa, opiskele, pidä kokouksia, järjestä tapahtumia, ota lasi viiniä, tutustu EU:n toimintaan, luo musiikkia, tapaa ystäviä, ompele verhot, leiki lasten kanssa, pelaa lautapelejä yms. Tilat ovat kaikkien vapaassa käytössä seitsämän päivää viikossa, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kun kuljin tilasta tilaan, niin kaikki tilat olivat käytössä. Mahtava juttu!!!


Helsingissä kun olen , niin yleensä käyn muutaman sisustusliikkeen läpi. Nyt kävin keskustan Artekin liikkeessä  ja  huonekalu Vepsäläisellä katsomassa mitä uutuuksia oli tullut myymälöihin. Keskustan Vepsäläinen oli muuttamassa toisiin tiloihin, joten liike oli vähän sekava. Artekilla oli kyllä taas kaikkea ihanaa, mutta mitään ei nyt tarttunut mukaan. 50-vuotis lahjaksi saamani lahjakortti laukkuliikkeeseen sain nyt tuhlattua ja uusi laukku odottaa " ulkoiluttamista". 
Oonalle saatiin myös  kisapukuun kangas ostettua ja siihen monta pussillista blin blingejä. Yhdessäkään vaateliikkeessä en käynyt.

Loman aikana oltiin serkkuni Sirpan ja Konsti koiran luona yötä ja siitä olikin näppärä aamulla  mennä linja-autolla joka paikkaan. Muutaman päivän ns. miniloma tekee kyllä hyvää ja pääkaupunki seudullakin on paljon nähtävää ja koettavaa eli ei tartte aina ulkomaille suunnistaa. Istuskelu  keskustan kahvilassa suuren ihmisvilinän keskelle, on kuin olisi ulkomailla. Samanlainen tunnelma :)

Joko olet käynyt muuten tutustumassa Oodin?


Suosittelen :)






2 kommenttia:

  1. En ole Oodissa käyny, vois kyllä joskus kävästä.
    Kiva reissu teilä Oonan kanssa, junassa istuminen on aikamoista hommaa!

    Kauheat kelit, ko aina sattaa!!
    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä käyä ko on Helsingissä :)
      Oli kyllä kiva reissu ja junassa istuminen ei kyllä selällekkään tee kovin hyvää. Pienissä pätkissä sain vähän nukuttua.

      Tänäänki satanut ihan kaatamalla :(, pimeää on.
      Samoin sinne ihanaa vko loppua, nyt mulla onki kolmen päivän vapaat ja keksinyt kaikkea kivaa ohjelmaa. Maanantaina sitten moikkaan äitiä <3

      Poista