tiistai 31. joulukuuta 2019

Joulukuun viimeinen



Joulu meni rauhallisesti  pari päivää näissä lumisissa pohjoisen maisemissa. Tuli nukuttua 12 tunnin yöunet, syötyä hyvin, käytyä katsomassa äitiä ja sukulaisia sekä jouluaattona sytyttämässä kynttilät haudoille.








Lähempänä joulua lisäsin hieman joulukoristeita ja koristeet saa olla loppiaiseen saakka. Koristeita tuli nyt vielä vähemmän laiteltua kuin viime vuonna. Joulukuusi jäi kokonaan hakematta ja yhden valkoisen paperisen tähden vain laitoin ikkunaan. Yhtään tonttuakaan en ottanut esille. Hyvä niin, koska olisin jo heti jouluaaton jälkeen ollut  keräämässä ne pois. Tuleepa tuo joulu vähemmälläkin laitolla .)


Joululahjoja laitoimme myös maltillisesti lapsille ja sovittiin ettemme aikuiset osta tosillemme lahjoja, lukunottamatta ässäarpoja. Kaikilla alkaa olemaan jo kaikkea ja helpommalla pääsee kun ostaa itse mitä oikeasti tarttee. Ennen joulua ostin itelle muutaman ns. joululahjan, jotka ovat sellaisia joita olen jo pitkään miettinyt hankkivani. Marimekon repun, uudet lämpöiset nahkaiset talvikengät ja uuden pipon sekä  Helena Karihtalan uuden Funktio kirjan. Minusta voi välillä itseäkkin palkita :)


Onko siellä muita, jotka hankkivat itselleen joululahjoja?




Tänään otetaan uusi vuosi rauhallisesti. Teen jotain hyvää ruokaa ja sytyttelen kynttilöitä ja nautin hämärästä tunnelmasta.




Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille <3, toivon kaikille vain hyviä asioita tapahtuvan vuonna 2020!!!







2 kommenttia: