sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Vapaa-ajan asunnon projekti 1/2

Maaliskuussa hyppäsin tähän projektiin mukaan ja vauhdilla ollaan menty eteenpäin. Eka palaveri oli maaliskuussa ja ensimmäiseksi haluttiin kuulla minun ideat kun olin pohjakuvaan saanut rauhassa tutustua ja sitten käytiin tulevien asukkaiden ideat ja toiveet läpi. Oltiin aika yksimielisiä keittiön värimaailmasta, että siitä tulee musta ja muutenkin koko talon tyylistä, että siitä  tulisi yksinkertainen, moderni, kodikas ja lämmintä tunnelmaa haetaan puulla, mutta sitä ei kuitenkaan saa olla liikaa.


Jaoin tämän postaukseen kahteen osaan eli käydään tässä postauksessa ns. kosteat tilat ja ensi kerralla perehdytään muihin tiloihin. Kuvien ottamisen jälkeen kuulin, että takka oli tullut ja haluan käydä siitä ottamassa vielä kuvia kun sekin on asennettu. Se on niin hieno ja makea sekä erilainen.


Suunnittelussa lähdettiin myös siitä, että pintamateriaalit ym.hankitaan pitkälti paikallisilta yrittäjiltä. 



Isompi wc- tila








Kalusteet ja taso on Puustellin valikoimasta. Seinissä ja lattiassa käytettiin isoa 60x60 vaaleata kuivapuristelaattaa. Peiliseinällä on myös laattaa, joka muistuttaa rimaseinää. Harmittavasti  jäI katto kokonaan kuvattua eli katto on tehty puurimoista niin kuin myös saunan/pesuhuoneen kattokin. Niistä tulee lopussa kuvat. Valaistuksessa on käytetty ns. epäsuoraa valoa, joka antaa kivan lämpöisen tunnelman tilaan. Koko talossa on käytetty sähkösuunnittelijaa, johon olen saanut myös vaikuttaa ja antaa omia ideoita. Ite suosin paljon epäsuoran valon käyttöä ja lisävaloa/voimakkuutta saa himmentimillä ja tietysti kauniilla valaisimilla. Tässä riippuvalaisimessa on talon äidin kädenjälki, josta tuli tosi kaunis.


Pienempi wc-tila








Kalusteet ja taso on Puustellista. Pytyn taakse laitettiin maalattava tapetti, jossa kiva ryppy kuosi. Toisesta makuuhuoneesta jäi sen verran tapettia, joten laitettiin yhdelle seinälle vain ns.elävöittämään tilaa. Muut seinät on maalattu Luja maalilla ja sävynä kaunis vaalean harmaa/beige sävy. Lattiassa on samaa isoa 60x120cm kokoa oleva lattialaatta, mitä on käytetty eteisessä ja kodinhoitohuoneessa. Lattian näkyy hyvin kodinhoitohuoneen kuvassa isona pintana.



Kodinhoitohuone








Kalusteet, kodinkoneet, allas ja hana on Puustellin valikoimasta. Oviksi valittiin mattavalkoiset ovet mustilla pitkillä vetimillä. Välitilassa on sama laatta kuin isommassa wc tilassa. Tammen sävyinen liukuovi peittää pukuhuoneen ja tuo kivan parin välitilan kanssa sekä tuo sopivan lämpöisen tunnelman tilaan. Lattiassa on isoa vaalean harmaa 60x120cm kuivapuristelaattaa, joka asennetiin 1/3 osa ladonnalla ja kapealla saumalla. Samaa laattaa on käytetty eteistilassa, pukuhuoneessa ja  pienemmässä wc-tilassa. Kuvassa laatta näyttää vähän tummemmalta mitä se luonnossa on. Iso laatta tuo selkeyttä tilaan ja puhtaana pidon kannalta myös helpompi, kun ei ole niitä ikäviä saumoja niin paljon.


Pesuhuone




Laatoiksi valittiin seiniin ja lattiaan isoa 60x60 kuivapuristelaattaa ja sävynä on tumman harmaa, melkein musta. Laatta ei ole ihan tasaisen sävyltään, vaan siinä on pientä "elämää". Shamppoille yms. tehtiin syvennys, joka on koko seinän leveydeltään. Ledvalolista antaa kivan tunnelman pesuhuoneeseen. Mustaa yksityiskohtaa on käytetty suihkuissa. Lattiavieruskaivo menee koko seinän leveydeltä huomaamattomasti. Puurimakatto on pesuhuoneessa ja saunassa yhteinäinen(samoin siellä isossa wc-tilassa, josta unohdin napata kuvata).


Sauna




Saunan peräseinään asennettiin aitokivilaatta, joka valaistiin ympäriinsä lednauhalla. Josta tuli mielestäni makea ja erilainen. Saunanlauteet ja katto on paikallisen lauteen tekijän käsialaa.





Saunanlauteiksi tehtiin kivat penkit, jotka on helppo pitää puhtaana ja muutenkin suunnittelussa otettiin huomiota, että sauna olisi helppo siivota. Rimakatto tuo kivan kontrastin saunan muuhun paneelin, jotka ovat leveämpää paneelia kuin normaalisti. Uskon, että aktiivinen urheilullinen perhe käyttää talvisin saunaa ahkerasti, kun ei jaksa ulkosaunaa puilla lämmittää.  Ulkosauna on väritykseltään musta ja mietittiin aluksi taloon ihan vaaleaa saunaa, että olisi näin vastakohta ulkosaunalle. Päädyttiin kuitenkin tähän lämpöisempään puun sävyyn eli lämpökäsiteltyyn haapaan ja tämä minusta sopii loistavasti talon muuhuun sävyyn ja jatkuu ns.punaisena lankana myös täällä. Kirkkaan värinen lasiseinä tuo ns. kylpylätunnelman ja tuo myös avaruutta koko tilaan. Epäsuoraa valoa on käytetty lauteitten selkänojien taakse sekä kiviseinässä. Talon sähkötekniikkaa on huippuluokkaa, kerron siitä hieman seuraavassa postauksessa. Tämä oli minullekin uutta mitä kaikkea voi tehdä  :)


Ollaanpas  kuulolla ja mukavaa sunnuntaita sinne kaikille !!!















2 kommenttia:

  1. Wautsit!!!
    Ompa tyylikästä!!! Ja huippu idis nuo saunan penkit!

    Leppoisaa pyhää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Tästä tuli kyllä oikein kiva :) ja toimiva, mutta silti tyylikäs.

      Samoin sinne hyvää alkavaa viikkoa. Täällä tulee nyt vettä ja saa miettiä mitkä kengät taas laittaa jalkaan, nastakengät vai kumpparit?

      Poista