keskiviikko 12. marraskuuta 2014

HYVÄFIILIS


Alkuviikosta kirjoittelinkin hyvästä olosta ja liikunnasta...jatkan vielä tästä aiheesta. Hyvä olohan ja hyväfiilis tulee monesta asiasta.


Tällä viikolla tai oikeastaan tässä kuussa on hyväfiilis tullut monesta asiasta. Niin ko olen aikaisemmin kirjoittanut blogissani, että olen käynyt hoitamassa itseäni oppilastyönä...joka sopii minun kukkarolle :). Olen käynyt Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ja kasvo, selkä ja pää hieronnassa...ja voitte vain kuvitella mikä hyväolo niistä on tullut. Nyt olen päättänyt, että säännöllisin väliajoin käyn hierojalla ja ihonhoidossa. Mikäpä sen mukavampaa ko maata selällään  ja toinen hoitaa sinua :)



Tänään on varattu aika kasvojen timanttihieontaan ja kerron siitä sitten lopussa kun olen käynyt siellä :). Tämän lahjakortin olen saanut Hyväfiiliksen porukalta jo kesällä ja nyt sain aikaiseksi tilattua :(.

Ryhmäliikuntakeskus Hyväfiilis antoi kaikille jumppa -ohjaajille ja työntekijöille vaihtoehdon valita tietyistä liikkeistä/hoidoista itelleen sopivan lahjakortin. Itselleni valitsin kasvohoitoon lahjakortin. Olen vain kuullut timanttihieonnasta kasvoille ja päätin nyt ite sitä kokeilla.


Kiitos vielä kerran Hyväfiiliksen porukalle lahjasta :) ja illan istujaisista, kiva kun työntekijöitä muistetaan ja arvostetaan heidän työtään :)





      

 Hiki tuli ihan huomaamatta :)


Nyt olen myös aloittanut pitkän tauon jälkeen myös kuntoilun. Eilen  kävin ns. mukavuus alueen ulkopuolella eli Zumbassa. Olen aina jotenkin ajatellut, ettei lantion ja yläkropan"ketkutus"liikkeet ole tehty meikälaista varten. Postiivisesti kyllä täytyy myöntää, että pidin tosi paljon Marin vetämästä zumbasta :)

Siinä oli helpot yksinkertaiset liikket ja mukaansa tempaiseva musiikki, joka sai jäykänkin lantion ja selänki liikkeelle.
Tärkeintä olikin liikkeissä, että muisti aina keskivartalon ns. "tiukan korsetin" napa sisään ja tiukka paketti koko keskivartalossa. Mari säännöllisin väliajoin kyllä muistutti tästä, jos sattui "lössähtään ".

Hikikin tuli tunnin aikana ns. huomaamatta :)


Liikkeistä sen verran, olivat helppoja ja yksinkertaisia. Eivät kuitenkaan liian helppoja...joissakin liikkeissä oli myös haastetta. Liikkeet vaihtuivat  nopeasti ja monessa sarjassa tulikin samoja liikkeitä, joka helpotti uuden sarjan opettelua, kun oli tuttuja liikkeitä. Itse tykkään, että on haastavia liikkeitä mukana ja joutuu käyttämään muistia...hyvää aivojumppaa samalla. Ei tule mieleen, että mitähän huomenna laittais ruokaa tms. :) Marihan oli Zumba sarjaa jo vetänyt pitemmän ajan ja aikokin kohta vaihtaa ohjelmaa. Ohjelmaa ei vaihdeta kerrallaan kokonaan, vaan muutama uusi sarja otetaan mukaan ja yhdistetään vanhaa/uutta sarjaa, näin pääsee helposti mukaan kaikki :)

Ensi viikolla sitten uudestaan zumbaamaan ja tänään ehkä menen pumppiin..fiiliksen mukaan :)




Kotitehtäväni



Aikaisemmin kerroin, että olen alkanut punnertaan ja tekemään selkä-ja vatsaliikkeitä. Eilen kyllä jäi nämä tekemättä :(...tulin zumbalta ja kokeilin punnertaa, mutta paikat oli niin kipeät aikaisemmista punnerruksista, etten jaksanut tehä ko 15 punnerrusta :(, joten päätin mennä suihkuun.




Koti kuntoiluvälineet

Nyt kun ikää on tullut, sitä ajattelee erinlailla monet asiat. Tekee niitä asioita mitkä tuntuu hyvältä ja kokeilee erinlaisia juttuja. Enää en ota stressiä, että on pakko liikkua 5 kertaa viikossa ja tehä sitä ja tätä. Joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä elämää.


Kummatkin lapset ovat harrastaneet tai kokeilleet usampaa lajia, yleisurheilua, balettia, tansseja, kuvataidetta, partiota, lentopalloa, jalkapalloa, tankotanssia...ym. Minusta onki hyvä, että saavat kokeilla eri lajeja ja pikku hiljaa se oma laji sieltä löytyy mitä haluaa harrastaa ja mikä on mukavaa. Tällä hetkellä lentopallo on ykkös juttu isommalla tytöllä ja nuorimmalla jalkapallo ja tankotanssi. Nuorimmainen haluas harrastaa  enemmänkin, mutta ei minusta joka päivä tartte olla jotain harrastusta. Tärkeää on myös lepo. 

Lankkuasento 




Hyvä keskivartalo liike, jonka voi hyvin tehdä kotona ja aikaa ei mene paljon :)




Tässä esimerkki ohje, millä voi aloittaa eli 30 päivän lankutus :)





Timanttihionta suoritettu :)

Timanttihionassa käytettiin laitetta, jossa oli ns. muovinen kapea letku ja letkun päästä tuli ns. ilmanpainetta, joka imi epäpuhtaudet pois iholta.
Timanttihionta ihoa uudistava, epäpuhtauksia poistava, tasoittava ja kirkastava laitehoito. Sopii kaikille. Tämän hoidon jälkeen myös hoitoaineet imevät paremmin iholle. 

Suosittelen !



HOX,HOX...MUISTAKAAHAN  ARKHEE/ARVONTA
OSIOSSA KÄYÄ OSALLISTUMASSA ARVONTAAN.

ARVONTA SUORITETAAN 17.11.2014.

MYÖS FB-MUUTTUVAKOTINI PÄIVI S KAUTTA VOI OSALLISTUA ARVONTAAN...TYKKÄÄMÄLLÄ JA JAKAMALLA LINKKI :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti