torstai 13. marraskuuta 2014

PUNAISEN MATON PAIKKA


13.11.2014

Sisustusblogeissa on jonkin aikaa kiertänyt hauska haaste.

BLOGIN HAASTE: PUNAISEN PYÖREÄN MATON PAIKKA.

Kuvaa kodista se paikka, johon sinä laittaisit punaisen pyöreän maton, jos esittelisit kotia ohjelmassa Suomein kaunein koti.
Kuvaa ensin paikka, mihin maton laittaisit. Ota sen jälkeen kuvia eri suuntiin, tai siihen yhteen mieluisaan suuntaan vähän kuin matolla seisten. Voi perustella valintansa.





Punaisen maton asettaisin olohuoneen divaanille, koska siinä eniten vietetään aikaa, sohvan lisäksi. Katsotaan televisiota, takkatulta ja seurustellaan.




Punaista mattoa ns."mallaa", punainen pöytätapletti.



Divaani on lasten suosikkipaikka



Yksi syy, miksi valitsin divaanin...koska sieltä parhaimmat näkymät eteiseen ja työhuoneeseen.



...ja näkymä ruokailutilaan.




Olohuone syksyisessä tunnelmassa vielä, jos sitä pikku hiljaa alkais ensi viikolla virittämään jouluvaloja. Joulukoristeet ns. jouluiset jätän pikkasen myöhemmäksi. Valoahan tarttee nyt enemmän, kun luntakaan ei yhtään maassa ja pimeä tulee yhä aikaisemmin.








Viime vuotisia joulukoristeita...näitä ainakin laitan jouluna ja aika pitkälle menen vanhoilla joulukoristeilla. Ehkä joulutähden tai pienen koristeen saatan ostaa. Yhden joulutähden annoinki tytölle omaan asuntoon, että tulee joulumieltä 25m2 yksiöön :)

Nyt ajattelin, etten haasta ketään tähän tehtävään. Toki voi bongata tästä idean ja haastaa eteenpäin. Vasta oli värihaaste ja en ns."kehtaa" haastetta laittaa taas eteenpäin.

Itellä Suomen kaunein koti ohjelmaa tuli seurattu jonkin verran ensimmäisenä tuotantokaudella...oikeastaan silloin ko sattui olemaan television ääressä. Muutenkin tulee vähän katottua televisiota. Kesällä tosi vähän ja talvella nyt vähän enemmän. Toista tuotantokautta ei ole tullut oikeastaan seurattua yhtään ns. kokonaista jaksoa...pätkiä vaan sieltä täältä ohi mennen.

Mielikuvitus tehtävä :)

Jos voittaisin palkinnon Suomen kaunein koti palkinnon...en muista edes summaa paljonko se on??? No, jos olis 20 000€...niin varmaan matkustaisin mahdollisimman paljon...on niin paljon vielä paikkoja missä haluttais käydä :)

Muistakaa käydä osalistumassa arvontaan. Arvonta aika 17.11.2014


Blogi on kivasti lähtenyt rullaamaan näin "höyhensarjalaisella" ja kiitos teille lukijoille!!! Yli 5200 katselu kertaa...en tiedä onko se paljon vai vähän, mutta ite olen tosi tyytyväinen, kun kuukausi tulee blogin pitämistä.
Nöyränä kiitän ja kumarran, toivottavasti jaksatte seurata jatkossakin näitä minun juttuja :)

Päivi S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti