sunnuntai 14. joulukuuta 2014

PIENI RIPAUS PUNAISTA

14.12.2014

Se olisi jo kolmas adventti ja 10 päivää enää jouluaattoon. Kohta varmaan iskee paniikki, koska yhtään lahjaa en ole vielä hankkinut. Viimeisellä viikolla sitten juoksen kaupoissa tukka putkella ja kauhea stressi päällä. Onneksi ei ole kellään kauheita joululahja toivomuksia :)

Tänään olen pikkusen enemmän laittanut kotia joulun tunnelmaa eli pienen ripauksen sitä punaista.




Ovien päällä on ikkunat, joihin laitoin punaiset Aarikan tontut.



Kuistin kyltti toivottaa vieraat tervetulleiksi. 




Kuistihan pitäis olla ns. kodin käyntikortti, joten kuistin kuusi sai myös Aarikan punaiset sydämet ja talolyhty sai kävyt.




Reissusta kun tulin, niin eihän ne jouluvalot olleet pysyneet...niin ko arvelinki, vaikka yritin kuinka teipeillä laittaa kiinni. No, paikka niille piti keksiä eli...





Yhdet jouluvalot päätyivät makuuhuoneen sängynpäädyn päälle.





Tytön huovutettu omena pääsi kunnia paikalle :)




Vaihdoin myös Marimekon vuodevaatteet ja punainen koristetyyny antaa pienen punaisen väri"pilkahduksen" vuoteeseen.
Aarikan tontut ja valkoinen tähti nojaa sängyn päädyssä. Lennolin tumman harmaa karvapeitto tuo kivaa lämpöä sisustukseen punaisen värin lisäksi.



Näistä korteista tykkään, ihanan simppeli ja yksinkertainen :)




Toiset jouluvalot laitoin roikkumaan ikkunan sivulle.




Pitihän se joulutortut leipassa vielä, laitoin hammastikulla keskeltä kiinni paistamisen ajaksi etteivät sakarat leviä sivulle.



Torttujen päälle vähän tomusokeria ja maistuipa taas hyvältä.  Jouluna ei tule syötyä torttuja ko on kaikkea muuta makeaa syötävää tarjolla. Aarikan tontut vihjaa mitä on Aarikan vanha purkki sisältää eli pipareita.
 Joulukuusi on saanut Bremenin joulumarkkinoilta ostetut kuusenkoristeet oksille. Keskusta näissä korkkia ja Saksaksi lukee keskellä jotain...varmaan jotain joulusta? Saksa ko ei meikäläiseltä taivu. Olis vain pitänyt ostaa enemmälti näitä. Hyvä syy lähteä käymään uudestaan joskus :)





Jouluiset tulitikut löysi paikkansa Artekin kanto puutelineestä.
Joulun laitto vielä jatkuu, joten lisää kuvia on luvassa myöhemmin :)


Kiitos vielä kaikille, ko olette jaksaneet ahkerasti käydä sivujani lukemassa. Vajaa 2 kuukautta blogiani päivitetty ja yli 10 000 katselukertaa ollut blogissani. Syvä kumarrus ja kiitos täältä!!!



Blogissani tulee pikku muutoksia lähiaikoina, siitä myöhemmin

 :) :) :)







Hyvää kolmatta adventtia kaikille!

Päivi S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti