lauantai 17. tammikuuta 2015

Hay-juttuja


17.1.2015


HAY

Innovatiivisuus, rohkea muotokieli ja laadukkuus yhdistyvät vuonna 2003 perustetussa tanskalaisessa designhuonekaluyritys HAYssä. Kekseliäiden ja yllättävien huonekalujen suunnittelun taustalla on erityinen toiminta-ajatus. 
Suunnittelijoille ei kerrota, mitä HAY:n valikoima kullakin hetkellä tarvitsee, vaan heille annetaan täysi luova vapaus suunnittelutyöhön – ainoana vaatimuksena on viedä eteenpäin HAY:lle tärkeitä perusasioita: kestävyyttä, arkkitehtonisia ja teknologisia tavoitteitta sekä uusien tuotantomuotojen käyttöä.

Hay- huonekalut ja tuotteet kuuluvat yhtenä suosikkeihin. Muutama tuote on päätynyt myös kotiini ja jotain olisi vielä hankintalistalla. Pidän tuotteiden muodoista, leikkisyydestä ja materiaaleista.







Viimeinen hankintani on yläkerran aulaan Hay-tarjoilupöytä. Tilasin tämän ennen joulua finnishdesign verkkokaupasta -20% alennuksella :).
Mietin pitkään pöydän kokoa ja päädyin tähän 40x60 suorakaiteen malliseen pöytään. Halusin kuitenkin hyvän kokoisen, että saa pöydälle laskettua jotakin ja toimii myös joskus esim. sohvan sivupöytänä.
Mietin mustan ja valkoisen välillä, että kumman ottaisin. Päädyin kuitenkin valkoiseen. Olen huomannut, että nämä pöydät ovat monen blogin suosikki pöytiä. Onhan nämä kivan näköisiä :) ja käyvätkin moneen tilaan.


Aulassa mulla olikin jo Hay-tarjoilupöytä kokoa 60x60 ja minusta suorakaiteen mallinen pöytä sopii hyvin, ko on vähän korkeampikin. Korkeamalla pöydällä on suvassa solussa Ikean kynttilänjalka ja Aallon maljakko. Olen muuten maljakon löytänyt kirpparilta n. 200 markalla  eli monta monta vuotta sitten ja oli täysin ehjässä kunnossa eli todellinen löytö :)



Toisella pöydällä on Muuto sarjan vati. Tämänkin olen ostanut kirpparilta 50 euron hintaan eli melkein puoleen hintaan :)...joskus vain sattuu oikeaan aikaan ja saumaan löytämään.



Hay-kynttilanjalka löysi paikkansa myös yläkerran aulasta. Tässä jalassa vanha ja uusi kohtaa.


Niin ko tämä hauska käsikin päätyi yläkerran aulaan. Alunperinhän tämä on tarkoitettu piirrustukseen ns. mallikädeksi. Ripaus vaalean puun sävyä, antaa kivaa pehmeyttä ja lämpöä sisutukseen. Lapsista tämä oli hauska ostos.



 Ulkomailta ostettu Hayn kynä.






Hay-tarjoilupöytä on päässyt alakerran olohuoneeseen sohvan sivupöydäksi.



Hay-tarjoilupöydistä saa kannen irti eli toimivat nimensä mukaan tarjottimina. Uskon, että pöydistä on pitkään iloa, koska ovat metallia ja varmaan kestävät kolhuja ja lasten myllerryksiä. Yläkerta onkin lasten valtakuntaa. Siellä pelataan, leikitään, tanssitaan yms.



Tänää neidillä ollut neljä yö kaveria, joten vilskettä, naurua ja säpinää on riittänyt.

Hyvää viikonloppua kaikille :)

Päivi S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti