tiistai 27. tammikuuta 2015

Näkyville vai piiloon?


27.1.2015

Jatkan aiheella säilytys. Itelle on vuosien saatossa kertynyt "muutama" sisustuslehti ja puutarhalehti. Lapsille on tullut pienestä pitäen Aku Ankka ja muitakin lehtiä on tullut, mutta Aku Ankan tilaus jatkuu. Joitakin todella vanhoja sisustuslehtiä olen laittanut kierrätykseen tai niistä leikannut ne herkut keräämääni sisustuskansioon.
Sisustuskansiooni olen kerännyt ne huonekalut ja tuotteet mitä haluaisin kotia hankkia. Suurin osa onki toteutunut ja näin ei tule niitä virheostoksia. Säästää aikaa ja rahaa. Olen sanonutkin kun olin työelämässä asiakkaille, että alkavat kerämään sisustuskansion ja tekemään huoneista ns. kollaaseeja. Näin hahmottuu itelle tila paremmin miltä se näyttäisi ja ei tule niitä ns. virhe ostoja. 

Sisustuslehtiä tulee selailtua melkein päivittäin, hauska katella vain hienoja kuvia. Joten niitä en ole halunnut myöskään piiloon laittaa, vaan saavat olla kunnolla esillä. Tänään otin kuvia kännykälläni, mihin olen sisustus/puutarhalehdet laittanut. Vanhimmat lehdet ovat työhuoneen Ikean bestå kaapissa.


Alakerran säilytys




Artekin Kanto teline on olohuoneessa nojatuolin vieressä, siihen kerään oikeastaan uusimmat lehdet. Iltasella saatan kahvikupposen lomassa selailla jo lukemani lehdet. Toinen Kanto teline on takkapuille, laitoin huopapalan pohjalle, ettei naarmuta pohjaa.




Makuuhuoneessa on Woodnotesin paperilangasta tehty teline. Tässä säilytän sisustuslehtiä ja ns. juorulehtiä. Tämä oli alunperin väriltään nature eli ruskehtava. Noin 3 vuotta sitten spray maalilla spreijasin mustaksi. Hyvin on pysynyt :) Spray maalillahan voi oikeastaan monia pintoja maalata, tosi moni käyttöinen. Täällä on moneen paikkaan suhauteltu :)



Ruokailutilan puolella on Woodnotesin luonnonvalkoinen teline. Lehdet ja langat suvassa sovussa :)



Metallikorin olen joskus ostanut Ruotsin puolelta. Työhuoneen lattialla säilytyksessä sisustus/terassilehdet.




Vierasmakkarissa on Ikean Lack pöydän alla Woodnotesin laatikko, jossa on lehtien/kirjojen sekamelska.




Kartellin componibilissä säilytetään Aku Ankat ja pelikortit.



Hayn vaatekoukkuihin ripustan uusimmat lehdet. Nyt ei tulekkaan yhtään sisustuslehteä, vaan ostan irtonumeroita. Yleensä selailen lehden nopsaa läpi, että onko mitään uutta ja mielenkiintoista. Yleensä sisustuslehdet ovat hintavia. Monesti ostanki ko ovat alennuksella. Alle 5 euroa ok hinta. Jos lähemmäs 10 euroa, niin pitää olla kyllä hyviä kuvia ja mielenkiintoista luettavaa ennen ko ostan. Monesti nämä on Asuntomessu numeroita yms.




Yläkerran säilytys




Nämä hauskat lokerikot tytön huoneeseen olen ostanut Kodin ykkösestä aikoja sitten. Sisäpuoli näissä oli punainen, joten tartuntamaalia ja  valkoista pintamaalia pintaan. Näitä on kaksin kappalein seinässä ja säilytyksessä kirjoja yms.




Iskusta ostetussa korissa on myös Aku Ankat. Noin 13 vuoden aikana muutama Aku Ankka tippunut postilaatikosta. Miettinyt kyllä näihin tarkoitettuja kansioita, jos tilais. Vois laittaa kaappiin kansiot. Osa vanhimmista Aku Ankoista onki kaapin laatikoissa.
Tytön huoneessa myös yksi Compobili, jossa  myösAku Ankat.




Maalipurkeista tehdyssä hyllyssä säilytetään myös kirjoja.




Aulassa oli nämä talohyllyt. Tässä varmaan tulee säilytettyä vain muutamaa kirjaa, ettei tule liikaa painoa. Ovat enemmän ns. koristeena.

Sisustuslehtiä en ole pitkään aikaan tilannut, vaikka lehtikauppiaat tuon tuostaki soittelevat...milloin mitä lahjaa sais jos tilais. Luin jostain, että sisustuslehtien tilaukset ovat vähentyneet. Suurin syy on sisustusblogit. Monet saavat sieltä hyviä ideoita :) Toivottavasti moni sais myös  ripauksen tästä omasta blogistani. Tarkoitushan ei ole kopsata, vaan saada hyviä uusia ideoita jostain ja vaikka ite niitä soveltaa itelle sopivaksi. Toivottavasti myös sisustuskärpänen puree :) 
Yksi osa syy on varmaan, ettei lehtiä tilata on nämä puhelinmyyjät. Mulla nousee karvat pystyyn ko soittelevat...ehkä siitä ko yhessä välissä tuntu, että joka päivä soittavat. No, työtähän ne tekee...ärsyttää ko sanoo, etten tilaa niin puhe vaan jatkuu. Monesti sanonki, että jos ilmaiseksi lähetät niin anna tulla :) Olenko vähän ilkeä? 

Vielä kivoja säilytysjuttuja, lähinnä lattialle.


Lastenhuoneeseen esim.

Ferm Livingin hauska kangas pussukka, johon voi laittaa kirjoja tai leluja.



Hauskat Legon lelulaatikot :)


Muuto sarjan huovutettu säilytys kori, saa useampana kokona ja värinä.



Versio Design hauska pärekori, tuo muuten vaaleaan sisustukseen lämpöä. Ovat nyt IN :)



Vakka säilytysjuttu on kiva, saa kätevästi pölyiltä piiloon ja voi koota useampia päällekkäin. Löytyy eri kokoa ja väriä.


Hauska teline lehdille ja levyille. Saa  myös seinäversiona ja eri värejä/kokoja löytyy.


Hauska lehtiteline seinälle, sopii esimerkiksi työhuoneeseen. 


Jee, täällä alkoi aurinko paistaan eli suuntana ulos. Onpa mukavaa saa ottaa aurinkalasit esiin, kevättä kohden mennään ja lähemmäs kesää :) 

I like <3


Päivi S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti