maanantai 20. huhtikuuta 2015

Inspiroivat blogit

Olen noin reilu puoli vuotta pitänyt omaa blogiani, niin samalla tulee seurattua muitten blogia epäsäännöllisen säännöllisesti. Blogeista haen monesti ideoita omaan kotiini ja myös juttuja mistä voisi itekki kirjoittaa blogissani. Monesti blogeissa on haasteita, joihin olenki osallistunut ja tykkäänki niitä tehä...vaihtelua kirjoitteluun.

Muutamaa blogia tulee seurattua melkein päivittäin ja muita blogeja käyn aina silloin tällöin klikkaamassa,saatan silloin lukea monenki heidän päivityksensä kerrallaan. Joillakin blogeilla on syvällisempiä kirjoituksia ja joillakin on kivoja ja kauniita kuvia, kummastakin tykkään. Joskus on kiva mennä koneelle ja käydä useampi blogi läpi ja vaihtaa mielipiteitä ja kuulumisia, vaikka ketään en ole kasvotusten edes nähnyt.




Inspiroivia blogeja tässä muutama ja muutama näistä on saanut kunniamaininna blogistaan, en ihmettele :)

Kuvat on lainattu Pinterestistäni.

Valkoinen Harmaja Suvin blogi kuuluu kärki suosikkeihin. Varmaan siksi, koska huomaan että tykätään aika pitkälti samoista asioista huonekalut, värimaailma, tyyli ja yhdistelemällä kirppislöytöjä ja design klassikoita.Ikean vaunu tuunauksen bongasin Suvilta :)ja vaneriseinän keittiön vältilaan, joka on Stylizmblog blogista lähtöisin.En muista kuka blogisti sanoi hyvin, että on kiva apinoida toisten ideoita.Monesti hyvän idean löytääkin toisten blogista ja toteuttaa sen itselleen sopivaksi. Toivottavasti tekin lukijat olette saaneet blogistani ideoita ja olisikin kiva kuulla mikä se idea on ollut?





Ulkomaalaisista blogeista on ehdoton suosikki Stylizmoblog Nina Holst. Nina on kauniisti remontoinut vanhan talon upealta paikalta. On taitava yhdistään Ikean huonekaluja ja designklassikoita. Ikean tuotteita on paljon tuunannut omaan sisustukseen sopivaksi eli ei aina tartte olla kallista sisustaminen. Ninan kodissa on paljon ihania design klassikoita, joista itekki on haavellut joskus tulevaisuudessa hankkia. On myös taitava käsistään ja taulut mitä hän on tehnyt olohuoneen sohvan päälle, niin vähän samaa tyyliä olen meille kotia meinannut maalata...omalla tyylillä ja värimaailmalla kylläkin.Kivoja askarteluvinkkejä myös löytyy blogista :)Muutaman idean olen saanut hänen blogista toteuttaaksen kotia, saa nähdä koska saan aikaiseksi vaan tehä :)



Ninan kauniin keittiön hauska vanerista tehty välitila, joka nyt taitaa jäädä meiltä tekemättä...uusi idea jo tullut välitilan tilalle.



Kolmas blogi, jota seuraan on Kalastajan vaimon blogi.Johanna kirjoittaa blogista kalastajan vaimona Norjassa ja kahden lapsen äitinä. Johannalla ei blogi painotu sisustamiseen, vaan lähinnä vaatteisiin, kuntoiluun, kaudenhoitoon, käsitöihin yms. Tykkään Johannan pukeutumistyylistä ja kiva seurata mitä hän on nyt keksinyt päällepantavaksi. Pukeutumistyyli on rentoa ja osaa kivasti yhdistellä uutta ja tuunata vanhoja vaatteita. No, Johanna on niin kaunis, että jätesäkkikin näyttää hänen päällä kauniilta :) Hän on myös upea maalaan tauluja ja tekemään ihania villapuseroita ym...ja vasta häneltä tullut myös oma kirja. Liikuntapäivitykset ovat myös kivoja, jossa antaa vinkkejä kuntoiluun ja musiikinvalintaan. Tietysti upeita kuvia Norjasta.



Talosanomat Jennin blogi on myös yksi suosikki. Jennillä kaunis Kannustalo, joka on kivasti sisustettu modernilla ja pikkasen sekoitus vanhaa...omalla kivalla tyylillä. Jennillä on kauniita kuvia, joita on aina kiva katella ja kivoja päivityksiä muitten kotoa tai myytävistä kohteista.Ihana vaaleata ja ajatonta sisustusta.






Projekti Verkaranta Jutta on sisustanut kauniin tehdasmiljöön, jossa mm:sa upeat isot ikkunat. Musta uusi keittiö on makea ja ihana hartsi lattia, joka maalattu harmaaksi. Tyyli on persoonallinen ja Jutta taitava käsistään...vääntää vaikka mesingin lehtitelineeksi :)

Tässä nyt muutama, mutta oikeasta reunasta löydät lisää blogeja joita seuraan.Osa saattaa kyllä puuttuakki :(

Jos sinulla on kivoja blogeja, joita ei ole listallani, niin laita kommentti kenttään rohkeasti.




                       Päivi S


4 kommenttia:

  1. Oi, tuohon joukkoon on kunnia kuulu, kaunis kiitos sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni itselle, että olen löytänyt kivan blogisi :)

      Joko yläkerran terassi suunnitelmat paketissa? Odotan mielenkiinnolla mitä kivaa keksit sinne :)

      Hyvää kevättä sinne, täällä Torniossa ihana auringon paiste ja ihana ko lumetki sulaa, jota onkin iso määrä. Odotan jo niin kesää :)

      Poista
  2. Voi jestas, kiitos! Nämä muutkin kuuluvat omiin suosikkeihini. Ja juuri siksi tuntuu ällistyttävältä löytää täältä itseni ♡ Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan itsellesi :) Kivaa sunnuntaita sinne. Täällä on paviljongin katto viritetty ja toivotaan, että vapuksi olis nuo kauheat lumikasat jo sulaneet...odotan jo niin kesää :)

      Poista