maanantai 22. kesäkuuta 2015

Remontti käynnistyi

Lomareissu ja juhannus on takanapäin. Juhannus meni rauhallisesti hyvin syöden ja saunoen...keräten samalla voimia remonttiin :)Eilen sitten aloitettiin kuistin, eteisen ja wc-remppa, josta olenki aikaisemmin kirjoitellutkin.Aluksi pitää purkaa kaikki, että voi uutta pintaa laittaa.Muutaman kuvan räpsin kännykällä ja samalla voi sitten muistella ainakin blogini kautta, että miltä kaikki näytti ennen remppaa. Vielä on purku hommia paljon jäljellä ja tavaroiden roudaamista paikasta toiseen.


Eteisestä sai vanhat Marickenin ruututapetit lähteä ja paneelit.
Tapetit ja paneelithan ovat olleet seinissä 15-vuotta, joten halusin vähän uutta ilmettä myös seiniin.Aikansa kutakin.


Kuistin ala-osassa valkoisella alueella on ollut paneeli, joka revittiin kokonaan pois.Tähän päätyseinään olen vähän miettinyt jotain tehostetapettia, mutta kaikki on vielä auki...tapettia vai maalia?



Kuistissa on aikaisemmin ollut myös Marickenin kuviollinen tapetti, jonka muutama vuosi sitten maalasin harmaan ruskeaksi.


Laatat kuistista, wc-tilasta ja eteisestä laminaatti lattia sai lähteä. Laatat olivatkin kunnolla kiinni, joten tänään joutuu varmaan hakemaan järeämmät työkalut, ettei mene irrottamisessa ikuisuus.


Komerot on tyhjennetty ja vielä pitäis komerot irrottaa toisistaan ja roudata pois tieltä. Olishan kivan laittaa uudet komerotkin, mutta budjetti ei taida antaa myötä.


Kaikkia tavarat on siirretty yläkerran aulaan ja siellä onkin nyt kiva kaos ja varmaan saan kuulla monta kertaa " Missä on se ja se tavara" :)

wc-tilasta olen pakannut kaikki laatikkoon ja varmaan vanhat kalusteet otetaan hyötykäyttöön kellarin wc-tilaan, josta puuttuu kokonaan kaapisto, peili yms.Altaan olenkin hommannut sinne jo aikaa.

Vielä on auki wc-lattia, että jätänkö ihan betonille vai laatalle?Laatta jututki kuistiin ja eteiseen on vielä auki.
Vaikka on pitkään tehnyt sisustussuunnitelmia toisille ja valinnut kaverinna laattoja ym.materiaaleja, niin aina on itelle vaikein homma päättää mitä matriaaleja laittaa.

Remontti postauksia laitan tässä tulemaan ko remontti etenee ja kun saan valinnat tehtyä.

Lomareissusta olen luvannut laittaa postauksen kuvien kera. Teen sen tässä kun ehdin ajan kanssa.

Hyvaa alkavaa viikkoa sinne, nyt remontin kimppuun...ulkonakin pitäis keritä jotain tehdä...kaikki kasvaa ihan villinä. Tekemisen puutetta ei siis ole :)

Palataanpas taas, Päivi S

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä remppahommiin! Parasta siinä on kun näkee kättensä jälken :) Ja tietysti lopputulos on kaiken kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu. Tsemppiä tässä kyllä tarttee. Tänään ko piikattiin lattiaa, ajattelin taas että mihin sitä on kättensä taas laittanut...huh sitä pölyn määrää. Työ onneksi palkittee :) ja lopputulos. Välillä vaan meinaa usko loppua ko 15-vuotta taloa rempattu ja toista kierrosta jo menossa. Olis paljon helpommalla päässy ko olis rakentanut ihan uuden talon.

      Poista