maanantai 29. helmikuuta 2016

Kunnon kuva pläjäys/Äänestys



Palaan vielä Kotiblogit lehden juttuun. Kuviahan tuli paljon otettua ja kuvat valitsi sitten lehteen, tekstiin sopiviksi. Osa kuvista löytyykin  lehdestä ja osa jäi  lähettämättä. Tässä muutama kuva mikä ei tullut lehteen ja osa kuvista on siis lehdessä. Vähän jutun tekemisestä vielä...






Kuvat lehteen otin useampana päivänä ja osa kukistakin ehti kuihtua :(, joten jouduin ostamaan parin otteeseen uudet kukat. Asetelmatkin vaihtui tiuhaan tahtia. Oman veronsa otti tämä kaamos aika, että sain kuvat onnistumaan. Vielä iski kauhea flunssa päälle ja kuume.

Pari uutta ideaa kuitenkin sain kehiteltyä, joista viime postauksessa kerroinki eli tämä tapettiryijy ja festivoille uusi käyttötarkoitus.





Facebooki ystävältäni on tullut kuva omasta tapettiryijystä ja on kiva kun on ideaani hyödynnetty. Kiitos vielä kerran kuvasta  Outi :).

(Alla oleva kuva on omasta ryijystä ).





Aluksi ostin valkoiset tulppaanit näihin festivon kynttilänjalkoihin, mutta ne näytti liian pliisulta kuvassa, joten hain vielä pinkit papukaija tulppaanit eli pientä investointia jouduin tekemään.






Välillä valoa tuli liiaksikin ulkoa ja valkoinen uusi lumi heijasti niin, että kyntteliköt katosivat.
Kameran säädöksiä olis pitänyt varmaan säätää :/. Harjoitus tekee mestarin.



Pinkit papukaija tulppaanit antoivat potkua kuvalle.



Lähikuvaa kattauksesta, jossa on hyödynnetty vanhat remontista jääneet laatat, vanhoista pellavaverhoista on tehty ruokaservetit ja puuhelmistä on tehty servetti renkaat.











Eri kuvakulmia tuli otettua ja tässä muutama...






















Ylläri pylläri...

Yllätys oli, että lehden lopussa oli lukijakilpailu. Äänestä inspiroivin keittiö, jossa myös keittiömme on. Keittiö numero 5. 

Keittiöhän on melkein 16 vuotta vanha, johon ainoat muutokset on tehty maalaamalla keittiön seinät valkoisiksi ja pyökin väriset laminaattitasot maalattu vaalean harmaaksi viime keväänä.

Jos keittö numero 5 inspiroi sinua ja on saanut vaikka innostumaan maalaamaan keittiöntasot, niin käyhän äänestämässä :). Äänestäjien kesken arvotaan OBH Nordican Miami Blenderi. 

Vanhat postaukset keittiöstä:

Tästä pääset kurkkaan pyökinvärisiin tasoihin Klik 
ja tulevista keittiön suunnitelmista  Klik/pintaremonttia ja Klik uusia juttuja keittiöön. 

Tarkoitus on nyt keväällä/ kesällä jatkaa kesken jäänyttä remonttia. Isostahan remontista ei ole kyse, vaan ihan pienestä pintaremontista.

Äänen voit käydä antamassa osoitteeseen asiakaspalvelu@terassilehti.fi. Laita lyhyt perustelu valinnastasi. Lähetä vastauksesi sähköpostilla otsikolla KB1 Keittiö.

Voit samalla ehdottaa blogia, jonka haluat nähdä lehdessä- ehkä omasi?

Mitäs muuten tykkäsit muutoksesta?




Maali kyllä sai ihmeitä aikaan. Keittiöstä tuli raikkaampi, valoisampi ja tämän ajan henkeen sopivaksi. Pienellä vaivalla ja pienellä budjetilla :). Suosittelen maalaamaan, jos olet kyllästynyt tason väriin.

Palataanpas taas ja heipat täältä!!!


Halein


4 kommenttia:

  1. Juttu ja kuvat oli hyvät lehessä, onnea vielä kerran!
    Mukavaa oli nähä eri kuvakulmia upeasta kodistanne <3
    Pitäneekin käyä äänestelemässä sinua!
    Mulla on kova keittiö kuume, mutta tuo isännällä ei, joten olen aatellu maalata kans nuo pyökkilistat ja laittaa pyökkitasoihin dc-ficsiä. Kaapit on vaniljat ja aattelin maalata sokkelit ja ylälistatki vanilijalla, oiskhaan hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kivoista kommenteista :). Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Dc-ficsi keittiöntasoihin vähän epäilyttää, miten saa jäljet ja läikät pyyhittyä? Kannattaa kysellä joltain joka on keittiön tasoihin laittanut, että lähteekö läikät hyvin pois. Liukashan pinta kyllä on. Miehet on sellaisia jääräpäitä ja vastaan kaikkea uutta :).

      Poista
  2. Yritin mennä äänestämään tuonne antamallasi osoitteella, mutta en löyä sieltä mitään keittiö/äänestys juttuja?

    Tyär on päällystäny tasot tuolla jutulla ja on toimineet hyvin, olleet varmaan pian reilun puoli vuotta jo! Niin ja siehän olit maalailu pyökkitasoja niin sultakihan irtoais sitten neuvoja tarvittaessa maalin valintaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari. Tarkistin, että pitää laittaa s-postiin otsikko KB1 keittiö ja kirjoitat sitten normaalisti ja laitat mukaan lyhyen perustelun valinnastasi. Pitääpä käydä postaukseen lisäämässä tuo huomio. Kiitos sulle tästä :). No, hyvä kun on tytöllä kokemusta tuosta. Maalineuvoja voin ilman muuta antaa :). Kivaa viikkoa sinne!

      Poista