perjantai 14. lokakuuta 2016

Toiselle roska ja toiselle aarre.

Aivot vähäksi aikaa narikkaan, nimittäin alkoi koulusta syysoloma eli vähäski aikaa Archicad ohjelman käskyt unholaan....Heh, kirjoitin aluksi, että alkoi koulusta hiihtoloma :)...ei ihan, vaikka vaatetta saikin tänään laittaa vähän enemmän kuin eilen.

Eilen vierasmakkarista lähti Ikean Malm lipasto yläkertaan Oonan huoneeseen ja huoneessa ei ole nyt muuta enää kuin oikeastaan sänky ja yöpöytä. Muhkeutta sänkyyn olen tuonut erin kokoisilla tyynyillä. Sängyn päädyn olen ajatellut pätkässä vähän lyhyemmäksi, tuli vähän liian korkea patjaan nähden.





Eilen koulussa oli pientä järjestelyä luokassa ja seinältä otettiin iso muistitaulu pois ja pätkästiin lyhyemmäksi. Siitä jäi sitten ison kokoinen pala, joka oli menossa roskiin. Mie heti oli ns. "kärppänä", että hei mihin se on menossa? No, opettaja sanoi, että ota mukaan jos tarttet :) Pojat lyhensi sen mulla vielä sopivan kokoiseksi. Muistitaulun pohja on pellavanvärinen ja reunoilla on metallikehykset. Pätkäistyihin päätyihin, pitää vielä asentaa samanlaiset metalliset listat.


Muistitaulun päälle on tulossa maailmankartta, johon on tarkoitus laittaa maat jossa olemme jokainen perheenjäsen käynyt, jokainen omalla värillä. Eri värisiä nuppeja pitää vain vielä hommata.Kartta on kokoa 120x85cm ja on tulossa vieras makuuhuoneen seinälle, sänkyä vastapäätä.







Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille ja kellä on syysloma, niin rentouttavaa sellaista!!! Mie käyn viikolla työmaalla ja ajattelin saada myös hyvälle mallille Oonan huoneen sisustuksen. Kuntoilua kuitenkaan unohtamatta. Tänään Body Pump tunnille ja vähän haukkaan raitista ilmaakin. On nimittäin sen verran hyvät ruoat ja jälkkärit koululla, että jos ei liiku ,niin kesäksi on jo sopiva pelastusrengas vyötäröllä :/.


Vielä muistutus ...

Nimimerkillä Bikke ei ole ilmoittanut tietojansa eli näyttää siltä, että Virvatulen arvonta on menossa uudelleen arvottavaksi 16.10.2016 eli kannattaa nyt kirjautua lukijaksi, niin osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin mitä blogissani on :)


<3






6 kommenttia:

  1. Tulipa hieno maailman kartta
    ja kiva idea laittaa nuppineuloilla kuka on missäkin käynyt.
    Te varmaan reissaatte paaaljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ollut jo pitkään haaveessa ja nyt otin itteä niskasta kiinni :)

      Reissattua on tullut kyllä kiitettävästi, enemmänki varmasti jos lompakko antais myötä. Yleensä reissaamme kohtuu hintaan, ei tartte olla luxsus hotelleja ja kun tilaa matkat hyvissä ajoin, niin säästää pitkän pennin :)

      Poista
  2. Ihania ideoita sulla on Päivi, niinkuin tuo kartta juttuki!
    Vietähän mukava syysloma ja muista ottaa aikaa ittelekki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kivasta kommentista :) Joo syysloma vietetään rentoutuen ja kuntoilen. Ollut sölkä monta päivää ihan lukossa ja tänään jo Pumpissa tuntu paremmalta. Istuminen ei hyväksi sölälle :/ Kivaa viikonloppua sinne <3

      Poista
  3. Voi, tuomosen karttasysteemin mieki olen aikonu tehä. Karttakin on jo ostettu, mutta se on vielä vaiheessa. Minkä olet laittanu pohjaksi, että nupit pysyy? itte olen aatellu styroksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsti. Taulu oli koulun vanha mistitaulu eli minusta tässä on ns. tuulensuoja levyn tyylinen levy, johon on pingotettu kangas. Ite mietin jos olisin tehnyt, niin styroksista tai sitten korkista. Styroksin päällehän vois jonkun kivan yksvärisen kankaan pingottaa ja tavallaan jo kehykset ovat valmiina. Kangas vain nitojalla kiinni nurjalta puolelta tai sitten korkkia. Riippuu tietysti kuinka iso sulla on se kartta, että löytyy sopivan kokoinen korkki.

      Poista