sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Praha

Täällä on vietetty hiihtoloma viikkoa ja huomenna koittaa Oonalla arki eli koulu alkaa jälleen, itse menen vasta tiistaina työmaalle. Kuvat otettu kännykällä, joten kuvan laatu ei mitä parhain. Mulla oli järkkäri mukana, mutta siitä olikin akku loppunut. En harmikseen ollut sitä tarkistanut :(

Vietettiin neljästään hiihtoloma kaupunkiloman merkeissä, Oonan ystävä Laura mukaan lukien. 





Tiistaina lennettiin Norwegianin koneella Luulajan kautta Tukholmaan ja sieltä Prahaan. Lennot kolmelta hengeltä maksoivat n.350 euroa. Lennot oli tilattu jo hyvissä ajoin, niin kuin yleensä.





Lento asuksi valitsin rennon asun ja hyvät kengät kävelyyn. Rajalta kauppakeskuksesta kävin ostamassa tämän harmaan 100% puuvillaa olevan takin ja tämä kävi soppelisti myös pitkän bleiserin alle, jos sattuu  olemaan viileät kelit. Niin kuin perinteisesti käsimatkatavara laukku oli vain mukana ja hyvin pärjäsi, osa vaatteista jäi pitämättäkin.






Kolme yötä yövyimme samassa Elite nimisessä hotellissa ja huone oli varmaan 30m2. Kuva on hotellihuoneemme katosta. Kolme yötä maksoi neljältä hengeltä yhteensä n.220euroa. Sijainti oli ihan keskustassa ja 50 metrin päässä oli metro asema, jolla tulikin kiitettävästi liikkuttua useampaan paikkaan.Suosittelen kyllä hotellia!




Hotellin henkilökunta oli ystävällistä ja aamupala oli tosi kattava. Hotellin kokki tarvittaessa paistoi munakkaan, tiesi jo kolmantena aamuna mitä munakkaaseen laitetaan :)





Paljon tuli myös käveltyä ja jalat olikin välillä ihan tulessa, vaikka oli hyvät kengät jalassa. Sää vaihteli, välillä oli tosi lämmintä ja välillä kylmä tuuli puhalsi.


Kaarlen sillalla.














Astronominen kello








Keskiviikkona vuokrasimme auton vuorokaudeksi, hintaa auton vuokralle tuli 44 euroa+ bensat päälle. Auton vuokraus oli ehdoton, jos haluat säästää aikaa ja nähdä enemmän.

Ekana suuntasimme  autolla Terezin keskitysleirille.

Paikalla oli paljon oppilasryhmiä. Itse ekana ajattelin, että onko sopiva paikka tytöille, mutta ovat jo sen verran isoja ja kohta näitä asioita käydään koulun historian tunneilla läpi.  Aikaisemmin olen käynyt  Brysselissä keskitysleirillä ja onhan nämä käsittämättömiä paikkoja, varsinkin kun kuvia katsoo sieltä,niin ymmärtää paljon paremmin mitä ihmiset ovat joutuneet kokemaan. On ihminen julma ja raaka.





Keskitysleirin jälkeen suuntasimme Luukirkkoon.
Kirkko sisältä oli koristettu oikeilla ihmisen luilla ja pääkalloilla. Kirkon ulkopuolella oli menossa kaivaus työt, jossa työmiehet kaivoi maan alta ihmisten luita. Hurjan näköistä hommaa.




Tässä tarinaa luukirkon historiasta.




Keskiviikkona suuntasimme vielä lopuksi shoppailemaan Fashion shop outlet kylään, kun auto oli alla. Itse löysin sieltä parit farkut ja vyön. Laitan ostoksista oman päivityksen tässä tulemaan.


Illalla suuntasimme ulos syömään ja tilasimme kaksi isoa liha-annosta ja salaatit päälle. Itse otin pari punaviinilasia ja Ilmari pari olutta. Tytöt joivat vettä ja cokista. Nämä kaikki maksoi yhteensä n. 65 euroa eli oli  todella edullista  syödä ulkona.






Torstaina suuntasimme kävelemään vielä kaupungille  ja kävimme katsomassa Juutalaiskorttelin ja vanhan juutalais hautausmaan.











Metrolla suuntasimme isoon ostoskeskukseen Paladiumiin. Siellä tulikin vietettyä usempi tunti. Löysin pari puseroa Espritin liikkeestä ja Elisalla löysin tuliaiseksi puseron Mango liikkeestä. Hinta taso oli minusta edullisempi kuin Suomessa. Välillä käytiin syömässä ja välillä tuli herkuteltua.





Yksi mielenkiintoisen näköinen rakennus oli tämä tanssivatalo, jossa käytiin yläkerran kattoterassilla kahvilla, oikealla ylhäällä.






Näkymät katolta oli hyvät.




Suosittelen Prahaa matkakohteeksi, sopivasti nähtävää muutamalle päivälle ja edullista. Auto kannattaa ehdottomasti vuokrata, näkee enemmän. Me vuokrattiin se eka päivänä suoraan hotellin respasta. Auto tuotiin seuraavana aamuna sovittuun aikaan ja haettiin seuraavana aamuna pois eli hyvin vaivatonta. Samalla kannattaa myös navigaattori vuokrata, vuokra oli 8 euroa/päivä.

Tiistaina töihin tienaamaan, että voi alkaa jo säästään uutta matkaa varten. Matkailu kyllä avartaa ja uusi nuppineula on saatu laitettua taas maailmankarttaan.


Oona meillä lähti vielä suoraan perjantaina Ylläkselle laskettelemaan Lauran perheen kanssa eli neidillä ollut ainakin vaihderikas hiihtoloma. Mie ehdin olla puol tuntia kotona kun tultiin lomareissusta ja suoraan katsomaan Lapparille Lauri Tähkää eli on äiskälläkin aika vauhdikas loma ollut .) No, ehtiipä tässä taas kotona olla.




2 kommenttia:

  1. Hienon näkönen paikka ja tuonne ei kestäis lentokaan niin kauan...
    Ollaan monesti mietitty lähtöä esim. pidennetylle viikonlopulle tuon tyyliseen paikkaan.
    Kivat kuvat ja kiva lentoasu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä käymään Prahassa. Kesällähän kaupunki lomat parhaita, kun lämpimät kelit. Hinnat vain silloin paljon kalliimpia. Hyvissä ajoin kun varaa, niin saa tosi edullisesti lentoja.

      Poista