lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tarjous,josta ei voi kieltäytyä + arvonta



Sain n. pari kuukautta sähköpostiini viestiä Sarilta. Sari oli perustamassa palveluyritystä Tornion, Kemin ja Keminmaan alueelle ja kyseli, että olisinko halukas tekemään yhteistyötä heidän kanssaan, kun firma on rekisteröity ja tarvittavat asiat kunnossa. Sari tarjosi kolmen tunnin hemmottelupakettia eli kolmen tunnin siivousapua.  No, eihän tällaisesta tarjouksesta voi kukaan kieltäytyä, eihän ? Salaa olen aina haaveillut, että olisipa ihanaa jos joskus kävis siivoja. Nimittäin kolmi kerroksisessa talossa siivottavaa riittää. 






 Muistan, kun ennen  taloa asuttiin 85m2 kolmiossa. Mie joka perjantai vein kaikki petivaatteet ja matot ulos. Pyhin pölyt ja luutusin lattiat. Koko asuntoon tein kunnon siivouksen viikonlopuksi. Enää ei rahkeet riitä tuohon, eikä aika ja eikä motivaatiokaan. Muutaki on elämässä kuin siivoaminen :) Perus siisti kuitenkin olen ja elämä saa minusta näkyä kodissa.

Eilen, se sitten tapahtui!!!

Sari tuli ennen kymmentä ja laittoi  kahvin jälkeen heti toimeksi. Oltiin sovittu, että tekee ns. kolmen tunnin siivouksen. Kerroin, että haluan siivottavaksi meän alakerran pesuhuoneen. Täällä Torniossa nimittäin on tosi kalkkinen vesi ja kaikki laatat sekä suihkut ovat tosi kalkissa. Sari kävi hörypesulla ja kunnon aineille pinnat läpi. Suurin aika meni pesuhuoneen puhdistukseen ja loppu ajan Sari siivosi keskikerroksen. Pyhki pölyt ja imuroi. 


Ennen 
Jälkeen


Ennen



Jälkeen...ja kirkasta tuli!!!






Käytössä kotimaiset ammattikäyttöön kehitetyt pesuaineet ( Innokem) ja siivousvälineet Sini.





Mie sillä välin suuntasin Kiinalaiseen syömään ja nautin ihan yksin hiljaisuudessa pizzan ja kävin muutenkin vähän asioilla kaupungilla. Lapsille otin Kiinalaisesta sipulihärkää mukaan. Olipa kiva tulla siivottuun kotiin ja ruokaakaan ei tarttenut heiti olla laittamassa. Sari oli tuonut kivan yllätyksen eli hemmottelupakettiin kuului kukkakimppu, joka oli kukkakauppa Oliviasta ja sitten oli ihanaa käsintehtyä Kultasuklaan valmistamaa suklaata rasiassa. Keitinki jumpan jälkeen ilta kahveet ja nautiskelin suklaata salaa muilta, kun katselin Voissea, heh heh...pari palaa jätin täksi illaksikin. Olipa ihanaa suklaata, namskis. Tällaiset päivät, ovat parhaita vapaa päiviä ja tähän vois vaikka tottua :). Arjen luxsusta.









Sarin palveluyritys on  paikallinen perheyritys ja on n.kaksi kuukautta toiminut eli uusi yritys.  Yrityksen nimi  on Tomerin ja lisätietoja löydät tästä linkistä KLIK.
Tomerin kautta saa myös lastenhoitajan kotiin tai kotiapua esim. vanhuksille eli käyppäs lukasemassa sivut, monta erilaista palvelua löytyy. Löytyy myös erilaisia konevuokrauksia ,höyrypesurista tapetin irrotukseen.




Mikä olisikaan ihanin äitienpäivälahja kuin hemmottelupaketti ja on nyt tarjouksessa 112,30 euroa ( norm.145e). Paketti voimassa 31.5.2017 saakka. Vink, vink rakkaalle kullalle!!!



Kotisiivouspaketilla voi vaikka yllättää hyvän ystävän, oman äidin yms. Uskon, että moni olisi tästä paketista enemmän kuin tyytyväinen.

Muisithan tämän...
Vielä saa kotitalousvähennyksen -50% työn hinnasta (100e omavastuu/vuosi).



HOX,HOX!!!

Tomerin fb-sivulla on nyt kilpailu 3 ja 6 tunnin siivouspaketista, sivun tykkääjien kesken eli kannattaa ihmeessä käydä osallistumassa :)

Nyt auton pesuun, sitäkin pitää välistä siivota. Onneksi on nahkapenkit, ettei kauheasti ole siivottavaa sisältä. Illalla ajattelin hakea vielä muutaman pajunoksan maljakkoon. Ei yhtään jääänyt viime tipalle . )Onneksi ohransiemenet vihertää. Takoja ajattelin illaksi tehdä, kun koko poppoo on koolla eli pientä herkuttelua illaksi luvassa.



Ihanaa lauantai iltaa sinne  kaikille 
<3









4 kommenttia:

  1. Pittääpä kävästä tutustumassa tuohon firmaan, tuomoset siivousjutut toisen tekemänä on parhaita! Meän saunanlasiki kyllä kaipais pesua, huoh...
    Kaunis kukkakimppu :)
    Nautinnollista lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli kyllä ihanaa kun kerranki vapaa päivänä ei ite tarttenut tarttua imurin varteen. Meillä on aivan järkky tämä kalkkinen vesi, äkkiä menee kaikki ihan kalkkiseksi...koko ajan sais olla puunaamassa. Samoin sinne ihanaa viikonloppua ja eikö äitienpäivä lahjaksi siivouspalvelua toivomaan :) Nyt unta palloon, ei kauan aikaa jaksa valvoa. Ihanaa vko loppua sinne <3

      Poista
  2. Ihana mitä hemmottelua olet saanut ja kalkit sai nopeat lähtöpassit. Vinkkasin arvonnasta siellä asuvalle ystävälleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sanoppa muuta. Tähän vois vaikka tottua .) Täällä on pirulainen tuo kalkki, ihan ärsyttää ko keräntyy joka paikkaan ihan hetkessä...sais olla koko ajan jynssäämässä. Kiva kuulla, että vinkkasit ystävällesi. Sinne vain on harmi turhan pitkä matka. Ollaanpas kuulolla <3 <3 <3

      Poista