Viime postauksessa kerroinkin meidän perheen minilomasta Helsingissä ja yksi kohde jäi postauksesta pois ihan tarkoituksella eli Alvar Aallon kotitaloon tutustuminen. Halusin tehdä tästä ihan oman postauksen. Alvar Aalto on yksi lempisuunnittelijoista, joka vaatii siis oman postauksen. Tykkään erityisesti siitä kuinka kauniisti hän on osannut käyttää puuta etenkin huonekaluissa ja huonekalut ovat aina säilyttäneet arvokkuutensa ja trendikkyytensä vuodesta toiseen. Varsinkin kun ikää on tullut, niin yhä enemmän ja enemmän pidän hänen muotoilusta. Ihanan yksinkertaista ja ajatonta.
Lauantaina kun Oona oli varannut Vertical salista vapaan tankovuoron, niin me lähdettiin Ilmarin kanssa tutustumaan Alvar Aallon kotiin, joka sijaitsee Riihitie 20 Helsinki ja niinkuin kuvasta näkyy oli muitakin jonottamassa. Sisäänpääsy opastetulle kierrokselle oli 18 euroa/henkilö.
Tässä kuvin Alvar Aallon kotitalosta, olkaapas hyvä:)
Hienosti toteutettu kuva flyygelin päällä.
Pöydän jalassa kauniisti käytetty puuta ja hauska kirjoille oleva karusellipöytä.
Tämä lamppu oli minulle uusi tuttavuus,aika veikeä :)
Myös pieni myymälä löytyi.
Tässä vielä linkki, josta pääset kurkkaamaan milloin Alvar Aallon kotitalo on auki. Kannattaa ehdottomasti kesälomalla täällä piipahtaa.KLIK
Onko sinulla Alvar Aallon tuotteita ja onko jotain haaveita mitä haluaisit ostaa?
Ite olen pitkään haaveillut Alvar Aallon tarjoiluvaunusta, ehkä se jonakin päivänä toteutuu. Kuitenkin ovat hyvän hintaisia ja näillä palkoilla saattaa siis kestää, ennen kuin sen saan ostettua.Onneksi näissä on se hyvä puoli, että näitä saa vuodesta toiseen ja eivät lopu valmistaminen ainakaan heti.
Kotoa löytyy jonkun verran Aallon tuotantoa ja tykkäänki sekottaa Suomalaista ja Tanskalaista design keskenään. Sopivat minusta hyvin keskenään.
Nyt vaihtaan aamukamppeet toisiin vaatteisiin, kohta lähdetään huristeleen Hämeenlinnaan. Oonalla tankotanssin kisat huomenna, joten yksi yö hotellissa ja huomenna sitten jännitetään.
Oikein ihanaa viikonloppua sinne kaikille ja peukut pystyyn huomiselle!!!
Moni oli tuttua. Tuo pyörivä pöytä oli jännä, sitä en ole koskaan nähnyt.
VastaaPoistaAalto maljakko taitaa olla ainut mitä mulla on Aallon tuotantoa.
Tuttuja tuotteita löyty montakin, mutta en ole kyllä sata varma, että onko tämä pyörivä karuselli Aallon tuotantoa?
PoistaSamoin tuttuja tuotteita paljon.Onhan se ollut oman aikansa virtuoosi.Uskomattoman lahjakas tai molemmat heistä.
VastaaPoistaKyllä, lahjakkaita molemmat Aino ja Alvar :) Varmaan tunnetuimpia Suomalaisia maailmalla.
PoistaSamoin tuttuja tuotteita paljon.Onhan se ollut oman aikansa virtuoosi.Uskomattoman lahjakas tai molemmat heistä.
VastaaPoistaJännä tuo pyöreä pöytä, tyylikkäitä juttja on kyllä keksinyt.
VastaaPoistaMukavaa reissua ja peukut on pystyssä :)
Oli kyllä veikeä pöytä, en ole sata varma onko Aallon tuotantoa?
PoistaMatka meni hyvin eli Sm hopea mitali tuli :)