sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Juhlissa

Eilen tuli käytyä kaksissa ylioppilas juhlissa ja kotiuduttiin vasta kotia klo.23.00 jälkeen. Nyt onki nukuttu yli 11 tunnin yö unet eli on vähän töttörööö olo. Ihania voileipäkakkuja ja makeita herkkuja tuli syötyä yllin kyllin.

Kerroinki viime postauksessa ,etten yhtään tiedä mitä laitan juhliin päälle ja haluttais jotain uutta laittaa päälle. Perjantain kiertelin muutaman vaatekaupan läpi ja tuntui, että joka paikka oli täynnä ihan perus trikoovaatteita tai kaikki juhlavaatteet oli loppuneet???

Marimekon mekon löysinkin, mutta 200 euron hinta jätti sen roikkumaan henkariin eli tällä kertaa mentiin ns. vanhoilla "koltuilla" ja hyvinpä nuo juhlat meni vaikka  n. lähemmäs 15 vuotta vanhalla kotelomekolla mentiin juhlat läpi.
Sen verran viileä keli oli, että  heitin olalle Balmuirin huivin ja kun autolla olin liikenteessä, niin takki sai jäädä kotia.




Kokeilin myös vyön kanssa huivia.








Vyön kanssa tuli jotenkin liian talvinen olo ja vähän "tönkkö", joten nahka vyö jäi tällä kertaa kaappiin. Minun luottovaate eli kotelomekko, toimii minusta aina. Tässä vain mietin helman pituutta, että olisko pitänyt pikkasen lyhentää?





Oonalle tilattiin netistä kolme mekkoa, joista kaksi oli ok ja yksi mekko laitettiin juhliin. Yhden mekon myin kirpputori sivulla, joka menikin heti kaupaksi. Tässä mekossa oli kivat värit ja voi muutenkin pitää kuin vain juhlissa. 



Nyt ei olekkaan tälle kesälle muita juhlia tiedossa. Oonalle ja hänen kavereille olen kesällä luvannut järjestää pienet synkkärijuhlat ulkona, kun tammikuussa ei pidetty ns. kaveri synkkäreitä. Pitää vain kattoa sopiva aika ja odottaa ainakin, että ilmat lämpiäis. 

Onko siellä käyty monet juhlat läpi?



Ihanaa rentoa sunnuntaita sinne <3



2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen sinun asusi, huivia kyllä tarvittiin, ainakin meillä.
    Tytön puvussa kiva kuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :) Huivia kyllä tarvittiin ja tänään mulla ollut oikean puoleinen olkapää kipeänä ja niskat jumissa...varmaan sai vähän kylmää eilen. Kävin kyllä jumpalla, laitoin vähemmän vain painoa. Mie kans tykkäsin oikein paljon tytön mekon kuosista. Oikein kivaa alkavaa viikkoa sinulle :)

      Poista